Jo yli 3 000 saarnaa kasassa – myös tutkijat ovat löytäneet Digipostillan

Kotimaan ylläpitämän Digipostillan saarna-arkistosta on myös tutkijoille kiinnostava lähdeaineisto. Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Maarit Hytönen on tutkinut kutsumusta saarnojen aiheena.

Hytösen tuore tutkimus Kutsumus ja elämäntehtävä sisältää osuuden, jossa lähteenä on ollut 144 Digipostillasta löytynyttä ja vuosina 1998–2016 pidettyä saarnaa, joissa mainittiin kutsumus. Hytösen etsiessä lähdeaineistoa elokuussa 2016 Digipostillassa oli hieman 1 500 saarnaa, nyt niitä on jo yli 3 000.

– Aineiston keruun kannalta Digipostilla oli mahtava. Minulta meni noin kaksi tuntia aineiston kasaamiseen, muuten olisi mennyt päiväkausia.

Hytönen on tyytyväinen Digipostillan toimintoihin, erityisesti vapaaseen sanahakuun. Hän toivoisi kuitenkin saarnojen suurempaa edustavuutta. Se toteutuu saarnojen määrän kasvaessa.

Tällä hetkellä saarnoja on noin 200 saarnaajalta. Heistä kolmannes on naisia. Mukana on myös ruotsinkielisiä saarnoja ja muutama englanninkielinen.

Eniten yksittäisen päivän saarnoja on itsenäisyyspäivältä. Viime vuonna Digipostillassa keskityttiin keräämään erityisesti niitä.

Digipostillan saarnoista on tehty gradu tai useampikin. Väitöskirja on suunnitteilla.

Papit tai muuta saarnoja pitäneet voivat itse tallentaa saarnansa osaksi tietokantaa.

Kuva: Olli Seppälä. Rymättylän kirkon saarnatuolin baldakiini eli katos.

Lue myös:

Gradu Digipostillasta: Suomalaiset saarnat ovat luterilaisten ihanteiden mukaisia

Edellinen artikkeliPerheiden määrä pieneni Suomessa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1950
Seuraava artikkeliMillainen arkkipiispa Mäkinen oli? – ”Edusti syvällistä, mutta nöyrää ja minimalistista teologiaa”

Ei näytettäviä viestejä