Jom kippur -paasto alkaa auringon laskiessa

juutal_7haarainenkyntil205Dan Kantor Helsingin juutalaisesta seurakunnasta.

– Hyvin suuri osa seurakuntalaisista tulee paikalle. Normaali sapattijumalanpalveluksessa on Helsingissä 50-100 ihmistä. Uuden vuoden pyhänä kymmenen päivää sitten osallistujia oli 360 eli kolminkertainen määrä normaaliin verrattuna, Kantor sanoo.

Hänen mukaansa Jom kippurin viettoon ei liity Suomessa paikallisia erityispiirteitä.

– Samat rukoukset ja uskonnolliset määräykset ovat käytössä kaikkialla. Juutalaisuudessa on kaksi pääsuuntausta muun muassa välimerenalueella ja Pohjois-Afrikassa vaikuttava sefardilainen ja lähinnä Pohjois- ja Itä-Euroopassa vaikuttava ashkenasi-juutalaisuus. Perinteiden erot näkyvät jonkin verran ruokakulttuurissa, Kantor sanoo.

Perjantaina auringon laskiessa alkavan vuorokauden mittaisen paaston aikana ei saa nauttia mitään, ei edes vettä. Paasto on tarkoitettu vain niille, jotka siihen pystyvät ja esimerkiksi sairaat, raskaana olevat ja lapset on siitä vapautettu.

Jom kippur päättää juutalaisesta uudesta vuodesta roš hašanasta alkaneen kymmenen päivän katusmusjakson. Juhlan vietosta on säädetty Toorassa (3. Moos 23:27-31).

Edellinen artikkeliAlbiinomurhat jatkuvat Afrikassa
Seuraava artikkeliInkvisition pääkaupungissa vietetään sovituspäivää

Ei näytettäviä viestejä