"Jonkinlainen Jumalan vitsi" – Piispaehdokkaana ollut toimittaja ryhtyy seurakuntapapiksi

Lisa Enckell Porvoon piispanvaallin paneelissa.

Porvoon piispanvaalissa viime keväänä yllätysnimenä mukana ollut Ylen radiotoimittaja Lisa Enckell siirtyy papin työhön. Enckellin heikkoutena vaalin aikana pidettiin sitä, että hänellä oli niin vähän kokemusta seurakuntatyöstä.

– Sain piispanvaalikampanjan aikana kirkkokärpäsen pureman, Enckell perustelee siirtymistään radiostudiosta seurakuntaan.

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli antoi keskiviikkona 18.9. Enckelille viranhoitomääräyksen Kallion seurakunnan määräaikaiseksi seurakuntapastoriksi vuodeksi 2020.

Enckell kertoo, että häntä innosti Kallion seurakunnan työpaikkailmoitus. Siinä puhuttiin asioista, jotka ovat hänelle tärkeitä. Kyse on nuorten aikuisten toiminnan kehittämisestä ja ideoinnista.

– Koen valintani jonkinlaisena Jumalan vitsinä, että pistetään likka töihin kun vaalikampanjan aikana tuli puhuneeksi kaikenlaista hienoa ihmisten seurakunnasta.

Enckell hymähtää, että tavoitteli piispanhiippaa, mutta pääsikin apupapiksi. Piispanvaalissa hänellä oli kilpakumppaneina vain kolme saman viran tavoittelijaa, Kalliossa yli neljäkymmentä.

– Minusta piispa ja seurakuntapappi tekevät samaa työtä mutta eri tavoin. Koen itseni etuoikeutetuksi, että pääsen tällä iällä [58] tekemään tällaista työtä, jossa etsitään uutta ja luodaan yhteyttä alueen ihmisiin.

Enckell tuntee Kallion alueen, sillä hän asui siellä 17 vuotta, viime vuoteen asti.

Porvoon piispanvaalissa valituksi tuli Bo-Göran Åstrand. Hänet vihitään virkaan Porvoon tuomiokirkossa 29.9.

– Ajattelin katsoa Åstrandin vihkimyksen televisiosta, kuten katselin kymmenen vuotta sitten Björn Vikströminkin vihkimyksen, Enckell sanoo.

Kuva: Olli Seppälä. Lisa Enckell Porvoon piispanvaalin paneelissa.

Lue myös:

Piispanvaalin jatkosta pudonnut Lisa Enckell: Hiippakunnan herrat joutuvat ottamaan naiset entistä enemmän huomioon

Tuttavat kertovat: Tällaisia ovat Porvoon hiippakunnan piispaehdokkaat

Radiotoimittaja Lisa Enckell asetettiin virallisesti ehdolle Porvoon piispanvaaliin

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.