Kotimaan toimituksessa paitsi arvioidaan kirjoja työn puolesta, myös luetaan paljon vapaa-aikoina. Mitä Kotimaan päätoimittaja, toimitussihteerit ja toimittajat aikovat lukea joulunpyhinä?
1. Aion lukea jouluna Juha Seppälän teoksen Matka aurinkoon (WSOY). Kirja kertoo 81-vuotiaasta kirjallisuudenprofessori emerita Irmasta. Takakannen mukaan professori emerita käy läpi omaa historiaansa, kirjallisuutta ja kieltä tietämättä mihin se johtaa.
Luen pääsääntöisesti ulkomaista kaunokirjallisuutta, mutta tämä Seppälän teos vaikutti erityisen kiinnostavalta myös siksi, että mieskirjailija on valinnut päähenkilöksi naisen. – Mari Teinilä
2. Tänä jouluna aion lukea Anthony Doerrin toisen maailmansodan ajasta kertovaa romaania Kaikki se valo, jota emme näe. Kirja on saanut paljon kehuja, mutta ehkä sen tärkein ominaisuus on reilun 500 sivun paksuus. Sen seuraan voi siis uppoutua rauhassa.
Luen myös jo aloittamaani elämänhallintakirjaa Itsemyötätunto. Se on turkulaisen psykologin Ronnie Grandellin kirjoittama. Kirjan sanoma kolahti minuun: itsekriittisyys on julma orjapiiskuri. Kannattaa opetella kohtelemaan itseään yhtä armollisesti kuin ystäviään.
Jos pukki noudattaa vakiintuneita tapojaan, saan luettavaksi myös tämän vuoden Finlandia-palkitun Laura Lindstedtin
Oneironin. Olen saanut vihiä myös toisesta kirjalahjasta, joka on Arne Nevanlinnan
Marie, kertomus satavuotiaasta Suomeen muuttaneesta ranskattaresta. Siis tiedossa on mainio lukujoulu! – Tuija Tiihonen
3. Pyysin joulupukilta Saara Turusen
Rakkaudenhirviön ja Naomi Kleinin
Tämä muuttaa kaiken. Toivottavasti pääsen lukemaan niitä joulunpyhinä. Olen omasta mielestäni ollut kiltti tänä vuonna. Turunen voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja kiinnostuin kirjasta haastattelun perusteella. Kleinin kirja käsittelee ilmastonmuutosta, joka on nyt tosi ajankohtainen.
Luen myös mielelläni jouluisin John Grishamin
Skipping christmas -kirjaa. Se on hauskaa jouluhömppää. Myös leffa on hyvä, suosittelen. – Noora Wikman-Haavisto
4. Aion lukea Erkki Lemisen vanhaa kirjaa Järisyttävä armo (Karas-Sana 1990). Leminen tulee ihan viereen ja puhelee lämpimän paimenen äänellä. Hänen tekstinsä ääressä ei tarvitse ujostella, viisastella eikä ryhdistäytyä. Se raivaa tietä levolle ja valolle.
Jumalan valtakunnassa on voimassa armo- eikä arvojärjestys. Luojan loimet ovat valmiina kaikkia varten ja kuteiksi kelpaavat myös tilkut ja riekaleet. Lemisen kirjaa lukiessani rukoilen, että voisin omissa teksteissäni välittää edes rahtusen jotakin samaa. Lohdutusta, jolla on järkkymätön perusta. – Danielle Miettinen
5. Aion lukea joululomalla Tomas Sjödinin uusimman kirjan Se tapahtuu kun lepäät. Kirjan mukaan levosta on tullut vain pikapysähdys varsinaisen menon ulkopuolella sen sijaan, että se kuuluisi aitona osana elämään.
Takakansitekstissä kysellään mielestäni äärimmäisen olennaisia kysymyksiä. Mitä lepo on? Onko se muutakin kuin sitä, ettei tehdä työtä? Onko arvoja, joiden kannalta lepo on olennaista? Miten levon voisi oikein suhteuttaa siihen tunteeseen, että minä en riitä? Miten oikeuttaa väsyminen?
Toivon kirjan antavan näihin kysymyksiin syvällisiä ja yllättäviäkin vastauksia – Emilia Karhu
6. Aion lukea Juha Laaksosen kirjan Murha lintusaaressa. Laaksonen on Yleisradiosta tuttu luontotoimittaja ja aktiivinen lintuharrastaja. Lintuharrastuspiireihin sijoittuva romaani on varmasti paitsi jännittävä mutta sisältänee myös taidokasta luontokuvausta.
Laaksosen aiemmat luontokirjat ovat lähennelleet eksistentiaalista kokemusta. Hän on erityisen taitava ja herkkä ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksen kuvaaja ja tarinoittaja. – Johannes Ijäs
7. Listalla on argentiinalaissyntyisen Andrés Neumanin 600-sivuinen romaani Vuosisadan matkustaja. Otan sen mukaan lomamatkalle etelään. Kirja kertoo ymmärtääkseni kirjallisuuden ja historian suhteista. Lisäksi juuri nyt kaipaan pitkää kerrontaa. Lomalla siihen toivottavasti löytyy aikaa. – Olli Seppälä
8. Lipaston päällä nojatuolin vieressä on kohta vuoden odottanut Mika Waltarin
Nuori Johannes. Olen lukenut tämän kirjan nuorena, mutta haluan palata siihen. Pidän historiallisista romaaneista. Waltari kirjoitti käsikirjoituksen vuonna 1951, mutta hylkäsi sen ja aloitti 1952 ilmestyneen Johannes Angeloksen.
Nuori Johannes kertoo saman päähenkilön nuoruusvuosista. Käsikirjoitus oli esityö Johannes Angelokselle, joten näistä kahdesta kirjasta löytyy samantapaisia kohtauksia. Kirja julkaistiin vasta Waltarin kuoleman jälkeen. – Leena Hietamies
Kuva: Noora Wikman-Haavisto