Jumala saattaa jäädä pois partiolupauksesta – uudesta muotoilusta halutaan nykyistä ”laveampi”

”Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani, omaa maatani ja maailmaa, toteuttaa [ikäkauden] ihanteita ja olla avuksi toisille.”

Näin kuuluu nykyinen partiolupaus. Partion peruskirjassa partion arvoiksi mainitaan myönteinen asenne uskontoon, hengellisyyden etsiminen sekä eläminen oman hengellisen vakaumuksen ja yhteisön mukaisesti.

Suomen Partiolaiset on kuitenkin parhaillaan uudistamassa partiolupausta ja peruskirjaa. Uudet versiot on tarkoitus hyväksyä lopullisesti jäsenkokouksessa syksyllä 2020.

Jatkossa partiolupauksessa ei todennäköisesti enää mainita Jumalaa. Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Maria Ruohola kertoo, että tavoitteena on muodostaa lupaus, joka olisi sanamuodoiltaan nykyistä ”laveampi”. Parhaillaan muotoiltavassa uudessa lupauksessa saatetaan viitata omaan vakaumukseen tai hengelliseen kasvuun, mutta on myös mahdollista, ettei siinä viitata uskontoon millään tavalla.

– Tällöin hengellisyys ja elämän totuuden etsiminen osana partiotoimintaa tulisi sanoitettua muualla peruskirjassa, Ruohola sanoo.

Taustalla on suomalaisen uskonnollisuuden monimuotoistuminen ja toisaalta maallistuminen. Maria Ruoholan mukaan osa partiolaisista kokee partiolupauksen ja jotkin muut kristilliset tavat hankalina. Joillekuille ne voivat olla myös syitä olla liittymättä partioon.

Partiolupauksen uudistamisen lisäksi partio pyrkii Maria Ruoholan mukaan viestimään jatkossa aiempaa selvemmin esimerkiksi siitä, onko lippukunnalla taustayhteisönä jokin uskontokunta ja miten se näkyy lippukunnan toiminnassa.

– Lisäksi kehitämme koko ajan partio-ohjelmaa katsomuskasvatuksen näkökulmasta. Oman maailmankatsomuksen etsiminen ja myönteinen asenne hengellisyyteen ovat jatkossakin partion arvoja.

”Kirkon viesti on, että toivomme positiivisen uskonnonvapauden säilyvän partioliikkeessä”

Suomen Partiolaisilla on yhteistyösopimus sekä Suomen evankelis-luterilaisen että ortodoksisen kirkon kanssa. Noin 80 prosenttia lippukunnista on solminut taustayhteisösopimuksen paikallisen luterilaisen seurakunnan kanssa. Kirkkohallituksen partiosta vastaavan asiantuntijan Katri Vappulan mukaan yhteistyö on tiivistä eikä sen määrässä ole tapahtunut mainittavaa muutosta.

Myös partiolupauksen ja peruskirjan uudistustyöhön liittyen Suomen Partiolaiset ovat kuulleet kirkkoa.

– Kirkon viesti on, että toivomme positiivisen uskonnonvapauden säilyvän partioliikkeessä ja että partio pitää kiinni siihen kuuluvasta hengellisyydestä, Vappula sanoo.

Tämä ei Vappulan mielestä kuitenkaan välttämättä vaadi, että Jumala mainitaan partiolupauksessa.

– Partion peruskirja ja partiolupaus ovat kokonaisuus. Ymmärrän, että nykyinen partiolupaus, jossa Jumala on kirjoitettu isolla J-kirjaimella, koetaan kattojärjestössä rajoittavana.

Kuva: Olli Seppälä. Partiohartaus Jyväskylän Kirkkopäivillä toukokuussa 2019.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliKirkoille tärkeintä EU:ssa ei ole kilpailukyky vaan arvot ja rauha, sanoo lakimies Lena Kumlin
Seuraava artikkeliKolumni: Euroopan parlamentti on kuin maanosan omatunto, josta vallitsee eräs suuri väärinkäsitys

Ei näytettäviä viestejä