Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset hoidetaan – kirkko päivitti ohjeita koronaviruksen hillitsemiseksi

Ehtoollinen Turun tuomiokirkossa

Kirkkohallitus kehottaa torstaina antamassaan ohjeistuksessa seurakuntia luopumaan kaikista kokoontumisista, jotka eivät ole välttämättömiä seurakunnan lakisääteisten tehtävien hoitamisen kannalta. Kehotus perustuu valtioneuvoston torstaina antamiin ohjeisiin koronavirusepidemian torjumiseksi.

Kokoontumisten rajoittamisen lisäksi Kirkkohallitus kehottaa hiippakuntia ja seurakuntia harkitsemaan vakavasti seuraavia toimenpiteitä:

Lieventämään yksinäisyyttä ja muita kielteisiä ilmiöitä, jotka seuraavat avointen kokoontumisten vähentämisestä.

Välttämään matkustamista. Tämä koskee matkoja ulkomailla ja kotimaassa sekä työmatkoja.

Suosimaan kokouksissa ja tapaamisissa etäyhteyksien käyttöä.

Suosimaan etätyötä niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista.

Kehittämään väyliä olla yhteydessä ihmisiin sähköisesti.

Muuttamaan työntekijöiden toiminnan painopisteitä vastaamaan tarpeita. Tässä tulee ottaa huomioon työn muuttaminen mahdollisten karanteenien ajaksi.

Kiinnittämään huomiota viestintänsä sisältöihin ja muotoihin. Koronavirusviestintä on useissa tapauksissa kriisiviestintää, jossa tukeudutaan kirkon kriisiviestintämalliin.

Siirtämään mahdollisesti toiminnan rajaamisesta vapautuvia resursseja Kirkon keskusteluapuun.

Luomaan toimintamallit muualla kuin seurakunnan omissa tiloissa suoritettavaan työhön.

Kirkkohallitus painottaa, että seurakuntien tulee varautua hoitamaan tehtäväänsä kaikissa olosuhteissa. Tuomiokapituli valvoo hiippakunnan seurakuntien ja seurakuntayhtymien varautumista.

"Seurakunnan perustehtävän hoitamisen kannalta keskeisessä roolissa ovat jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset. Kirkkojärjestystä ja kirkkokäsikirjaa mahdollisesti täydentävät ohjeet antaa tuomiokapituli (KL 4 luku 2 §) tai, tilanteen niin vaatiessa, terveysviranomaiset. Ohjeet voivat koskea jumalanpalveluksen aikaa, paikkaa, avoimuutta tai muita kirkkojärjestyksessä määriteltyjä asioita", sanotaan Kirkkohallituksen ohjeistuksessa.

Kirkkohallitus ei voi määrätä seurakuntia, mutta voi antaa linjauksia

Kirkkohallituksen viime viikolla seurakuntiin lähettämässä yleiskirjeessä kehotettiin muun muassa välttämään kättelyä. Lisäksi kirkon suljetussa intranetissä annettiin ohjeita ehtoollisen viettoa varten. Nyt annetut ohjeet ovat huomattavasti näitä ohjeita rajoittavampia.

Uusien ohjeiden taustalla ovat valtioneuvoston tänään antamat suositukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.

Valtioneuvosto tiedotti torstaina ohjeistaneensa aluehallintovirastoja kieltämään kaikki yli 500 osallistujan yleisötilaisuudet toukokuun loppuun saakka. Muiden kokoontumisten osalta niiden järjestäjiä kehotetaan harkintaan.

Myös "ei-välttämätöntä" toimintaa kehotetaan välttämään. Tämä tarkoittaa lähikontaktien välttämistä harrastustoiminnassa tai muuten vapaa-ajalla.

Kirkon valmiuspäällikkö Timo-Matti Haapiainen toteaa, että kirkossa päätökset tilaisuuksien perumisen osalta tehdään tuomiokapituleissa ja seurakunnissa.

– Kirkkohallitus ei voi määrätä seurakuntia, mutta linjauksia voidaan tehdä, Haapiainen sanoo.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) arvioi tiedotustilaisuudessa, että Suomi on siirtymässä koronaviruksen epidemia-alueeksi. Toistaiseksi laboratoriotestein varmistettuja tartuntoja on todettu Suomessa runsaat sata. Todettujen tartuntojen määrä on kuitenkin lisääntynyt nopeasti. Tänään torstaina uusia tartuntoja on todettu 50.

Koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin vaikeisiin muotoihin ovat sairastuneet pääasiassa vanhat ja perussairaat ihmiset.

Oikaisu 13.3. klo 14.50. Ohjeita ehtoollisen vietosta ei annettu yleiskirjeessä vaan erillisessä kirkon intranetissä julkaistussa ohjeessa.

Kuva: Olli Seppälä. Ehtoollinen Turun tuomiokirkossa.

Lue myös:

Tuomasmessut ja Via Crucis peruttu hallituksen koronalinjausten seurauksena

Seurakunnille ohjeet koronaviruksen torjuntaan – "Kaikesta kättelystä tulee pidättäytyä"

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä