Jumalanpilkkaa yritetään taas poistaa rikoslaista kansalaisaloitteella – nyt asialla vapaa-ajattelijat

Vapaa-ajattelijat pyrkivät jumalanpilkkalain kumoamiseen kansalaisaloitteella. Aloite on ollut vireillä noin kuukauden, ja siinä on hieman yli tuhat allekirjoitusta. Kansalaisaloite tarvitsee edetäkseen 50 000 allekirjoitusta kuuden kuukauden kuluessa.

Aloitteen tarkoitus on ”kumota rikoslain 17. luvun 10 § säätämän uskonrauhan rikkomisen 1. tekotapa eli ns. jumalanpilkkalaki”.

Vapaa-ajattelijoiden mukaan säädös rikkoo ”uskontojen keskinäistä tasa-arvoa nostamalla erikseen esille ’Jumalan’, joka viitannee kristinuskon jumalaan”.

Toiseksi laki rajoittaa sanan- ja uskonnonvapautta, aloitteen perusteluissa todetaan. Uskonnonvapauden osa on myös vapaus kritisoida jyrkästikin toisia katsomuksia. Perustelujen mukaan se, mikä yhden mielestä on kritiikkiä, on toisen mielestä pilkkaa.

Kolmanneksi on vaikea puuttua joissakin valtiossa erityisesti kristittyihin kohdistuviin jumalanpilkkasyytöksiin, jos oman maamme laissa on vastaava jäänne, perusteluissa sanotaan.

Nykyinen pykälä tuli voimaan vuonna 1999, ja sitä on sovellettu harvoin.

Jumalanpilkkaa on aiemminkin yritetty saada pois rikoslaista kansalaisaloitteen avulla. Vuonna 2017 Uskontokritiikki pois rikoslaista -kansalaisaloite keräsi vajaat 2 500 nimeä. Vuonna 2015 kansalaisaloite, joka tähtäsi koko uskonrauhapykälän poistamiseen rikoslaista, keräsi vain 2 800 allekirjoitusta.

Kuva: Kuvakaappaus jumalanpilkka.fi-sivustolta

Lue myös arkistojutut:

Jumalanpilkka halutaan pois rikoslaista – kansalaisaloite vireillä

Kansalaisaloitteella halutaan uskonrauhan rikkominen pois rikoslaista

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliYlivieskan uuden kirkon rakentaminen sai yllätyskäänteen – kirkkohallituksen mielestä hanke on liian kallis
Seuraava artikkeliKirkko ja kaupunki -yhteistyötä halutaan arvioida uudelleen myös Espoossa – aloite eteenpäin yhteisestä kirkkoneuvostosta

Ei näytettäviä viestejä