Kaisamari Hintikka harkitsee ehdokkuutta Espoon piispanvaalissa – "Helsingin vaalin jälkeen on ehtinyt vetää henkeä"

Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri Kaisamari Hintikka kuvattuna Helsingissä Kampin kappelin luona 16.2.2017.

Luterilaisen maailmanliiton apulaispääsihteeri, pastori Kaisamari Hintikka, 50, pohtii vakavasti ehdokkuutta Espoon hiippakunnan piispanvaalissa. Hintikka sanoo Kotimaa24:lle, että häntä on pyydetty ehdolle "useammaltakin taholta", mutta hän ei ole tehnyt ehdokkuudesta lopullista päätöstä.

– Työrintamalla on ollut hektistä. Minun pitää keskustella kutsujien kanssa ja katsoa, löytyykö yhteistä säveltä, Hintikka sanoo.

Ehdokkaan voi asettaa valitsijayhdistys, jonka muodostaa vähintään 30 vaalissa äänioikeutettua henkilöä.

Kaisamari Hintikka oli ehdokkaana viime vuoden elokuussa käydyssä Helsingin hiippakunnan piispanvaalissa.

– Jos aika ei ole kullannut muistoja, niin on tässä ainakin ehtinyt vetää henkeä. Siinä prosessissa oppi yhtä sun toista. Olisi pöhköä jättää se kokemus käyttämättä, Hintikka sanoo.

Helsingin vaalissa kaikkien kolmen ehdokkaan – Hintikan, Jaana Hallamaan ja Teemu Laajasalon – ehdokkuus oli selvillä jo yli puoli vuotta ennen vaalipäivää. Hintikka sanoo oppineensa tuolloin, että kampanja-aika oli pitkä. Siksi hän ei ole kiirehtinyt päätöstään.

Espoon piispanvaali on määrä järjestää loka–marraskuussa. Espoon tuomiokapituli ei ole vielä tiedottanut vaalin ehdokasasettelun päivämääristä.

Tulevasta ehdokkuudestaan Espoon vaalissa on tähän mennessä ilmoittanut yksi kandidaatti. Johtava oppilaitospappi, kisapappi Leena Huovinen kertoi torstaina olevansa käytettävissä vaalissa.

Espoon nykyinen piispa Tapio Luoma aloittaa arkkipiispana kesäkuussa.

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Espoon piispanvaali käyntiin – kisapappi Leena Huovinen lähdössä ehdokkaaksi

Naisteologit toivovat naista piispaksi – erityisjärjestelyihin suhtaudutaan varauksellisesti

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.