Kalliala TS:ssä: Ratkaisu on kahden avioliittonäkemyksen rinnakkaiselo kirkossa

Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala kirjoittaa Turun Sanomien
kolumnissa uuden avioliittolain haasteista kirkolle. Hänen mukaansa ratkaisuin etsiminen ottaa aikaa.

”Minusta näyttää siltä, että pysyvä ratkaisu edellyttää kahden eri avioliittokäsityksen rauhanomaista rinnakkaineloa yhdessä ja samassa kirkossa”, Kalliala sanoo.

Kalliala kirjoittaa myös uuden avioliittolain mukaan tuomasta symbolisesta ja kulttuurisesta muutoksesta.

”Omaa kirkkoani muutos haastaa erityisellä tavalla. Juuri luterilaisen kirkon suorittamalla vihkimisellä koetaan olevan kulttuurisen ja symbolisen erikoisaseman. Näin on, vaikka pareista vihitäänkin kirkollisesti alle puolet ja vaikka vihkioikeus onkin yli neljälläkymmenellä uskonnollisella yhteisöllä.”

Kalliala arvioi, että kun kirkon ja yhteiskunnan vihkimiskäytännöt ensi viikolla tosiasiallisesti ensi kertaa eriävät, tulisi etsiä sellaista ratkaisua, joka sopisi symbolisesti ja kulttuurisesti niin monelle kuin mahdollista – ennen muita niille, joita asia läheisimmin koskee.

”Ratkaisu tuskin kehkeytyy kovin nopeasti”, Kalliala arvelee.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Analyysi: Ensimmäinen maaliskuuta ei tuo kirkkoihin vihkiruuhkaa, ja tässä ovat syyt

Virikkeitä hääjuhlaan ja häly esirukouksesta – näin eri piispat ohjeistavat pappeja avioliittolaista

Edellinen artikkeliMarokko tunnusti aviottoman lapsen oikeuden isäänsä
Seuraava artikkeliLuther oli myös DDR:n sankari – ainakin propagandan käsittelyssä

Ei näytettäviä viestejä