Kamerunin piispa Windhoekista: ”Täällä ei puhuta tarpeeksi Jeesuksesta”

Kamerunia ja Namibiaa yhdistää niiden sijaitseminen valtavalla Afrikan mantereella. Mutta päiväntasaajan kosteankuumalla Kamerunilla ja eteläisen Afrikan kuivalla Namibialla on myös yhteistä poliittista historiaa: molemmat alueet joutuivat 1800-luvun eurooppalaisessa siirtomaapelissä Saksan keisarikunnan siirtomaiksi.

– Kamerun oli Saksan siirtomaa vuodesta 1884 vuoteen 1916, jolloin se joutui Ranskan haltuun, Kamerunin luterilaisen kirkon piispa Ruben NGozo kertoo.

Namibia oli Saksan siirtomaa suunnilleen saman ajanjakson.

Maat muistuttavat toisiaan myös luterilaisten määrässä. NGozo johtaa kotimaassaan kirkkoa, jolla on noin 350 000 maksavaa jäsentä.

– Se tarkoittaa aikuisia jäseniä. Jos luterilaisen kirkkomme jäsenten lapset lasketaan mukaan, luku on noin miljoona, NGozo tarkentaa.

Kamerunissa luterilaiset ovat kuitenkin maassaan pieni vähemmistö. Namibiassa heitä on suhteellisesti noin puolet väestöstä.

NGozo: ”On ollut hyvä kuulla uutta siitä, millä tavalla voimme hoitaa ympäristöämme”

NGozo kertoo viihtyneensä Windhoekissa. Kokouksen yleisteema Jumalan armon vapauttamana on hänestä tärkeä. Myös kolme alateemaa ovat kirkoille relevantteja ja ajankohtaisia.

– Kaikki teemat ovat erittäin hyviä. Ja nuo aiheet nousevat myös Raamatusta. Myös yhteinen Raamatun tutkiminen yleiskokouksen ryhmissä on ollut minulle tärkeää.

Erityisenä NGozon mieleen jäi raamattutunti, jossa puhuttiin Aabrahamin lapseudesta.

– Olemme kaikki Aabrahamin lapsia ja perillisiä. Siinä ei ole mustaa eikä valkoista, ei rikasta eikä köyhää. Uusi luominen alkoi Kristuksen ylösnousemuksesta ja sen voimasta me elämme.

Erityisesti piispa NGozo on kuunnellut yleiskokouksen keskusteluja luomakunnan varjelemisesta.

– On ollut hyvä kuulla uutta siitä, millä tavalla voimme hoitaa ympäristöämme.

Yleiskokouksessa on ollut paljon puhetta myös ihmisarvosta ja pelastuksesta. Jälkimmäiseen asiaan liittyen NGozo olisi toivonut yleiskokoukselta hieman syvällisempää lähestymistapaa.

– Täällä on puhuttu paljon pelastuksesta, mikä on hyvä. Mutta kun sanomme, että Jumala on pelastanut meidät, olisi myös sanottava, että synti on voitettu.

Hän toteaa, että totta kai, meidät pelastetaan yksin armosta, me emme ansaitse itse pelastustamme. Mutta asiassa pitäisi mennä ytimeen.

– Täällä ei puhuta tarpeeksi Jeesuksesta. Kristus pelastaa! Haluaisin ihmisenä tietää, että pelastuksessa Jeesuksen veri on keskeinen asia. Vain sen ansiosta synti ja kuolema on voitettu.

Myös ihmisen arvo pohjautuu NGozon mukaan siihen, että Kristus on kuollut puolestamme.

– Siksihän me olemme täällä, että meidät on lunastettu ristillä.

Kotiin Kameruniin lähtee kuitenkin Windhoekista kokouksen annista paljon saanut kirkonjohtaja.

– Haluan viedä täällä keskustellut asiat myös oman kirkkoni keskusteluihin.

Kotimaan artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen raportoi LML:n yleiskokouksesta Namibian Windhoekista.

Kuva: Jussi Rytkönen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Lue myös:

Pastori Heikki Repo: ”Yleiskokouksen nuoret löysivät oman äänensä Windhoekissa”

Luterilaisen maailmanliiton uudeksi puheenjohtajaksi Musa Panti Filibus Nigeriasta

Latvian kirkko ei saapunut Luterilaisen maailmanliiton kokoukseen Windhoekiin – syynä naispappeus?

Arkkipiispa Mäkinen Younanin puheesta: ”Myös kristittyjen keskuudessa on ekstremismin vaara”

Munib Younan Windhoekissa: Brexit on viesti itsekeskeisyyden kierteen vahvistumisesta maailmassa

Venäläinen naispappi LML:n kokouksen saarnassa: ”Elämä ilman Jumalaa on pahempaa kuin karkotus tai vaino”

Arkkipiispa Mäkinen luterilaisten Windhoekin-kokouksesta: ”Meillä on sieltä paljon opittavaa”

Edellinen artikkeliPääesitelmän pitäjältä kritiikkiä Windhoekissa: ”Kirkkojen johtajat pukeutuvat kuin prinssit”
Seuraava artikkeliKiekkokirkossa taklattiin yksinäisyyttä

Ei näytettäviä viestejä