Kankaanpään seurakuntaan ensimmäinen naispappi – kirkkoherra olisi halunnut viran uudelleen hakuun

Naisten papinpuvun risti

Kankaanpään seurakunta on saanut historiansa ensimmäisen naispuolisen papin, kun Jämijärven kappalaisen virkaan valittiin pastori Taina Karvonen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Alun perin virkaa haki kaksi miestä ja kaksi naista. Viime vaiheessa jäljelle jäi kaksi naispuolista hakijaa, jotka olivat Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin mukaan virkaan kelpoisia. Kaksi miestä peruivat hakemuksensa jo aiemmin.

Kankaanpään kirkkoherra Keijo Rainerma esitti Jämijärven kappelineuvostolle kokouksessa 2.5., että tuomiokapitulia pyydettäisiin julistamaan virka uudelleen haettavaksi. Neuvosto päätti kuitenkin äänin 5–4 valita kappalaisen heti.

Kirkkoherra Rainerma perustelee Kotimaa24:lle esitystään sillä, että uudella hakukierroksella virkaan olisi saatu suurempi hakijajoukko.

– Ehdimme haastatella kaikki neljä hakijaa. Haastattelut antoivat mielestäni perusteet sille, että olisimme pyytäneet uutta hakua. En voi kiistää, etteikö oma virkakantanikin olisi asiaan vaikuttanut, mutta lähtökohtani oli vilpittömästi se, että saisimme enemmän hakijoita.

Vuodesta 1980 Kankaanpään seurakunnan kirkkoherrana toiminut Rainerma edustaa niin sanottua perinteistä virkakantaa. Hän ei siis puolla naisten pappeutta. Rainerma sanoo, ettei hän pidä kirkon nykyiseen virkakäsitykseen siirtymistä raamatullisena.

Hän katsoo silti kykenevänsä toimimaan Taina Karvosen esimiehenä.

– Osuuteni ei ole tässä kovin merkittävä. Täytän kesäkuussa 69 vuotta, ja jään varmasti ihan lähikuukausina eläkkeelle.

– En ole vasiten hakeutunut yhteistyöhön naispappien kanssa, mutten ole pötkinyt pakoonkaan. En ole katsonut asiakseni vastustaa naispappeutta, mutta olen perinteisen virkakäsityksen kannattaja, Rainerma sanoo.

Jämijärven kappelineuvoston varapuheenjohtaja Raimo Sällilä kuuluu niihin, jotka halusivat valita kappalaisen viime kokouksessa.

– Neuvoteltiin porukalla tästä tilanteesta. Kokoukset ovat kuitenkin salaisia, ei näistä parane puhua. Meillä on vaitiolovelvollisuus. Pöytäkirja kertoo kokouksesta kaiken, mitä siitä voi kertoa, Sällilä sanoo Kotimaa24:lle.

Jämijärvi ja Honkajoki liittyivät kappeliseurakuntina Kankaanpään seurakuntaan tämän vuoden alussa.

Kuva: Olli Seppälä. Naispapin juhlapuvun risti.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.