Kansanlähetyksen lähetysjohtaja jättää työnsä – ”Haluan ruohonjuuritason tehtäviin”

Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen siirtyy vuodenvaihteessa uusiin tehtäviin. Hän on ilmoittanut jättävänsä lähetysjohtajan tehtävät 31.12.2020.

Tuovinen siirtyy työntekijäksi kansainväliseen Mission Europe -lähetysjärjestöön, joka toimii myös Suomessa.

Tuovinen sanoo Kansanlähetyksen tiedotteessa, että Kansanlähetys on hänen hengellinen kotinsa, vaikka hän jättää palkkatyönsä järjestössä.

Mika Tuovinen on ollut Kansanlähetyksen vaikutuspiirissä 1980-luvun lopusta saakka. Lähetysjohtajana hän on työskennellyt vuoden 2012 alusta.

– Haluan tulevaisuudessa olla selvemmin ruohonjuuritason tehtävissä, jotka tähtäävät evankeliumin julistamiseen ja ihmisten voittamiseen Jeesukselle enkä vain taustalla mahdollistamassa tätä tehtävää tilinpäätösten, budjettikarttojen, johtoryhmä- ja liittohallitustyöskentelyjen tai kirkkohallituspalaverien kautta, Tuovinen sanoo tiedotteessa.

Uuden lähetysjohtajan valitsee Kansanlähetyksen liittohallitus, joka on asettanut tehtävään valintatyöryhmän.

Kuva: Sanna Myllärinen

Lue myös:

Kansanlähetyksen toiminnanjohtaja Mika Tuovinen: ”Kirkossa myrskyää mutta uutta ei perusteta”

Kirkkoherra Arto Antturi siirtyy Sanansaattajien toiminnanjohtajaksi

Edellinen artikkeliPääkaupunkiseudun seurakunnat jatkavat Kirkko ja kaupunki -yhteistyötä
Seuraava artikkeliKirkolliskokouksen valiokuntasihteerit valittiin ensi kertaa julkisella haulla – katso nimet

Ei näytettäviä viestejä