Kansanlähetyksen toiminnanjohtaja Mika Tuovinen: "Kirkossa myrskyää mutta uutta ei perusteta"

Mika Tuovinen ja Päivi Räsänen Kansanlähetyspäivillä 2019

Suomen Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen toiminnanjohtaja Mika Tuovinen vastasi Kansanlähetyspäivillä konservatiivisten kristittyjen mielissä liikkuvaan houkutukseen erota kirkosta ja perustaa oma kirkko. Viikonloppuna Riihimäen liepeillä Ryttylän leirikeskuksessa pidetyt Kansanlähetyspäivät päättyvät tänään sunnuntaina.

– Minulta on kysytty, milloin me perustamme oman kirkon. Syy on ollut kirkon tuki Helsinki Pride -viikolle. Kirkossa myrskyää, mutta ei vielä siten, että herätysliikkeiden ja Kansanlähetyksen pitäisi perustaa oma kirkko, Tuovinen jyrähti lauantai-iltapäivänä Polttopisteessä-puheessaan, jota tilaisuuden juontanut kansanedustaja Päivi Räsänen luonnehti Kansanlähetyspäivien ydinhetkeksi.

– Kun näyttää siltä, että kirkossa menee hengellisesti huonosti, emme saa menettää toivoamme, vaan meidän täytyy toimia sen puolesta ja luottaa siihen, että Pyhä Henki toimii siellä missä Sanaa oikein julistetaan ja sakramentit oikein jaetaan, Tuovinen rauhoitteli juhlaväkeä.

Täydellistä kirkkoa ei Tuovisen mukaan löydy mistään. Kirkosta eronneet hän toivotti tervetulleeksi Kansanlähetyksen jäsenyyteen ja toimintaan.

– Olemme kirkossa, mutta emme voi osallistua kaikkeen, missä kirkko on mukana. Haluamme pitää omista perusteistamme kiinni. Haluamme julistaa pelastavaa evankeliumia Jeesuksesta.

Tuovinen totesi olevansa pappi Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja tahtovansa toimia siinä evankeliumin puolesta.

– Tärkeää on se, että Kansanlähetyksen kautta ihmiset pelastuvat. Yksikään kirkko sellaisenaan ei mene taivaaseen, ihmiset menevät, hän totesi.

Kuva: Freija Özcan. Mika Tuovinen ja Päivi Räsänen odottelemassa Polttopisteessä-tilaisuuden alkua.

Lue myös:

Leif Nummela Kansanlähetyspäivillä: "Kirkko voi tunnustaa harhautuneensa"

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.