Kardinaali George Pell vapaaksi – tuomio alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä kumottiin

George Pell

Australian korkein oikeus vapautti tiistaina seksuaalisesta hyväksikäytöstä syytetyn kardinaali George Pellin ja kumosi samalla alemman oikeusasteen antaman tuomion. Asiasta kertoivat useat kansainväliset tiedotusvälineet.

Katolisen kirkon kardinaali George Pell sai viime vuonna kuuden vuoden vankeustuomion kahden alaikäisen pojan seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1990-luvulla. 78-vuotias kardinaali ehti olla vankeudessa 404 päivää.

Australian korkeimman oikeuden kaikki seitsemän tuomaria totesivat yksimielisesti, että väitteitä kardinaalin syyllisyydestä olisi pitänyt epäillä jo alemmassa oikeusistuimessa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

George Pell on koko pitkän oikeusprosessin ajan vakuuttanut syyttömyyttään. Korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen häntä ei voi enää syyttää samoista epäilyistä.

– En kanna kaunaa syyttäjiäni kohtaan enkä halua, että vapauttamiseni lisää sitä tuskaa ja katkeruutta, jota monet kokevat. Tuskaa ja katkeruutta on varmasti jo tarpeeksi, Pell kommentoi Reutersin mukaan vankilasta lähtiessään.

The Guardianin mukaan toinen väitetyistä uhreista totesi lausunnossaan ymmärtävänsä, ettei todisteita ollut riittävästi ja kunnioittavansa oikeuden päätöstä. Hän sanoi kuitenkin toivovansa, ettei nyt tehty päätös lannista seksuaalisen hyväksikäytön uhreja ja estä heitä tekemästä rikosilmoituksia.

Kardinaali Pell on katolisen kirkon korkea-arvoisin johtohenkilö, jota on syytetty oikeudessa lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista. Pell oli aiemmin Vatikaanin talouspäällikkö ja kuului paavin läheisiin neuvonantajiin.

Vain muutama tunti Australian korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen paavi Franciscus rukoili päivittäisessä, verkossa lähetetyssä messussaan niiden puolesta, jotka ovat joutuneet kärsimään "epäoikeudenmukaisista tuomioista heihin kohdistuneen vihan tähden".

Kuva: Kerry Meyers / Wikimedia Commons / CC BY-SA 2.0. Kardinaali George Pell.

Lue myös:

Seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu kardinaali George Pell pysyy vankilassa

Paavin entinen neuvonantaja George Pell sai hyväksikäytöstä kuuden vuoden vankeustuomion

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.