Karolin Wargh on Vuoden Kanttori 2019

Karolin Wargh

Suomen Kanttori-urkuriliiton hallitus on nimennyt Vuoden Kanttoriksi 2019 Solfs församlingin kanttorin, muusikko AMK, Karolin Warghin. Wargh vastaanotti palkintonsa Lahden kansainvälisellä urkuviikolla Suomen Kanttori-urkuriliiton jäsentapaamisen yhteydessä Lahdessa torstaina 8. elokuuta. Warghille luovutettiin tunnustuksena ansioistaan Urkurakentamo Veikko Virtasen lahjoittama Principal-urkupilli seinälaattaan kiinnitettynä sekä liiton ja Nordea-pankin rahalahja.

Kanttori-urkuriliiton hallitus perustelee valintaansa sillä, että Wargh on laaja-alainen muusikko, joka työuransa aikana on kehittänyt itseään muusikkona ja musiikkipedagogina. Wargh on ohjannut työssään lapsia ja nuoria erityisesti urkumusiikin pariin. Osana kirkkomuusikon virkaa ja sen ohella hän on toiminut urkupedagogina. Perusteluissa todetaan, että hän tekee työtään suurella sydämellä, innolla ja taidolla. Warghille luonteenomaista on antaa työn ja musiikin puhua eikä hän tee tekemisistään numeroa.

Valinnallaan Suomen Kanttori-urkuriliiton hallitus haluaa nostaa esiin Porvoon hiippakunnassa tehtävää laaja-alaista musiikkityötä. Ruotsinkielisissä seurakunnissa, jotka ovat yleensä kooltaan suomenkielisiä pienempiä, tehdään hyvää ja laadukasta musiikkityötä ammattitaitoisten muusikoiden johdolla, joita Wargh edustaa.

– Ymmärtääkseni nimittämiseni liittyy suurelta osin omaan kiinnostuksen kohteeseeni urkupedagogiikkaan, josta on tullut minulle melkein intohimo. Mikään ei ole yllättävämpää kuin silloin, kun joku väittää, etteivät lapset ja nuoret olisi kiinnostuneita urkujen soittamisesta. Urku on upea instrumentti, ja se löytää lapset ja nuoret vain jos heillä on mahdollisuus kokeilla sitä, Wargh sanoo Kotimaa24:lle.

Vuonna 1981 syntynyt Wargh on valmistunut kirkkomuusikoksi (AMK) Yrkeshögskola Noviasta ja musiikkipedagogiksi Svenska Yrkeshögskolanista pääaineenaan pianonsoitto. Warghilla on Solfs församlingissa kaksi kuoroa (ruots. Koralkören ja lapsikuoro Solfångarna) sekä urkuoppilaita Orgelklubben-toiminnan kautta. Lisäksi hän opettaa pianonsoittoa Korsholms församlingin musiikkikoulussa ja esittää säännöllisesti kamarimusiikkia yhteistyössä muun muassa Kammarkör Psalliten, Korsholms kammarorkesternin ja Kammarkör Bel Canton kanssa.

– Sekä lastenkuoron (Solfångarna) että urkuklubin (Orgelklubben) tekemä yhteistyö paikallisen koulun kanssa on tärkeää oppilaiden integroimiseksi luonnollisella tavalla seurakunnan toimintaan. Olen myös ylpeä ja onnellinen siitä, että osa oppilaistani on aloittanut musiikin opiskelun ammatillisessa koulutuksessa, Wargh sanoo.

– Kanttorikunnan omistautumisella ja rohkeudella urkujen soittaminen voisi kukoistaa seurakunnissamme ja pystyisimme herättämään suuremman kiinnostuksen sitä kohtaan sekä laajemmin kanttorin ammattia kohtaan.

Suomen Kanttori-urkuriliitto on vuonna 1907 perustettu kanttoreiden ammattiliitto, jonka jäseninä on yli 80 prosenttia Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanttoreista.

Kuva: Foto Airaksinen

* * *

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä