Katri Kuusikallio USKOT-foorumin toiminnanjohtajaksi – "Olen unelmoinut työstä rauhanrakentajana"

Katri Kuusikallio, kuvattu Hietalahdenrannassa Ktimaa PRO-sivustolle.

USKOT-Foorumin uudeksi toiminnanjohtajaksi on nimitetty teologian maisteri Katri Kuusikallio. Hän aloittaa työnsä 15.8. Asiasta kerrotaan USKOT-foorumin nettisivuilla.

Kuusikallio on toiminut pitkään Järvenpään seurakunnan pappina, vastuualueinaan esimerkiksi yhteiskuntatyö ja maahanmuuttajat. Vuodet 2013–2016 hän työskenteli Suomen Lähetysseuran palveluksessa Tansaniassa kantaen vastuuta Tansanian evankelisluterilaisen kirkon lapsi- ja nuorisotyöstä. Kotimaan laajan haastattelun Kuusikallion työstä Tansaniassa voit lukea täältä.

Kuusikallio vaikuttaa myös Armon vihreiden puheenjohtajana, Järvenpään kaupunginvaltuutettuna, kaupunginhallituksen varajäsenenä ja hyvinvointilautakunnan jäsenenä. Työ- ja luottamustehtävissään hän pyrkii edistämään positiivista uskonnonvapautta ja asiallista uskontokeskustelua.

– Olen jonkin aikaa unelmoinut, että saisin olla työssä nimikkeellä rauhanrakentaja, ja uusi työ on aika lailla juuri sitä, Kuusikallio kommentoi tulevaa työtään USKOT-foorumissa julkisessa Facebook-päivityksessä.

USKOT-foorumi vaalii yhteiskuntarauhaa edistämällä uskontojen välistä vuoropuhelua, yhteistyötä ja keskinäistä kunnioitusta. Foorumi tekee yhteystyötä viranomaisten kanssa, toimii asiantuntijana uskontoihin liittyvissä asioissa, osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun ja järjestää erilaisia tapahtumia.

Kristinuskoa, islamia ja juutalaisuutta edustava uskontojen yhteistyöjärjestö muutti tänä keväänä sääntöjään niin, että mukaan on mahdollista kutsua myös muita vakiintuneita uskontokuntia edustavia yhteisöjä.

USKOT-Foorumin nettisivuilla kerrotaan, että toiminnanjohtajan haku herätti suurta mielenkiintoa ja lahjakkaita, tehtävään intohimoisesti suhtautuneita hakijoita oli paljon.

Kuva: Matti Karppinen

Lue myös:

USKOT-foorumi laajentuu – mukaan myös muita uskontoja kuin juutalaisuus, islam ja kristinusko

USKOT-foorumin uudeksi puheenjohtajaksi Yaron Nadbornik – luterilaista kirkkoa edustaa Kaisamari Hintikka

Katri Kuusikallio: Tansanian muslimit ja kristityt vaalivat tietoisesti rauhaa

Muslimit, kristityt ja juutalaiset kokoontuivat Iftar-aterialle – "Ramadan ei ole fyysinen vaan psyykkinen ponnistus"

USKOT-foorumi tuomitsee Uuden-Seelannin moskeijaiskun ja muistuttaa, että Suomessakin moskeijoita on vandalisoitu

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.