Katso kuvia ”kirkon Guggenheimista”

Hiljentymispaikaksi tarkoitettu Kampin kappeli on verhoiltu tervaleppälankuilla. Se on myös suomalaisen puuarkkitehtuurin ja muotoilun näyteikkuna, vaikka siinä ei perinteisiä ikkunoita olekaan.

Valo tulee katonrajasta epäsuorasti. Kappelin etuosassa on massiivipuusta valmistettu alttari, jonka päällä on hopeinen risti ja malja.

– Kun ympärillä on kaupungin vilkkain tila, emme halunneet kappeliin isoja ikkunoita. Kaarevat seinät tavallaan sulkevat kävijät syliinsä, sanoo arkkitehti Mikko Summanen arkkitehtitoimisto K2S:stä.

Kampin kappelin on rakennuttanut Helsingin seurakuntayhtymä eikä se ole minkään seurakunnan oma kirkko. Rakentamiseen varattu budjetti ylittyi selvästi. Syynä on kappelin poikkeuksellinen arkkitehtuuri.

Esimerkiksi jokainen rakennusta tukeva kattopalkki on uniikki. Samoin ulko- ja sisäverhoiluissa on käytetty uudenlaista tekniikkaa, jossa on hyödynnetty sekä 3D-mallinnosta ja nanoteknologiaa. Jotkut ovat jo ehtineet kutsuneet kappelia ”kirkon Guggenheimiksi”.

Kappeli valmistui sopivasti Designpääkaupunkivuonna ja se on huomioitu jo useissa kansainvälisissä arkkitehtuurilehdissä.

Kampin kappelin avajaiset 31.5. klo 18 Narinkkatorilla Suvivirsi-tapaamisen yhteydessä. Kappeli on auki 1.6. alkaen arkisin klo 7-20 ja viikonloppuisin 10-18.

Kuvat: Matti Karppinen

KAMPIN_KAPPELI42

KAMPIN_KAPPELI13

KAMPIN_KAPPELI_26

Edellinen artikkeliKampin kappelissa etsitään hiljaisuutta ja kohtaamisia
Seuraava artikkeliHelatorstaina Kristus ”astui ylös taivaisiin”

Ei näytettäviä viestejä