KD: Uuden avioliittolain edellyttämät lakimuutokset kajoavat uskonnonvapauteen

Hallitus päätti eilen esityksestä sukupuolineutraalin avioliittolain vaatimista lainmuutoksista. Uuden avioliittolain voimaantulo vaatii myös avioliittolakia täydentävän lain päivittämistä.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kiinnittää oikeusministeriölle osoittamassaan lausunnossa huomiota uuden avioliittolain vaatimista muutoksista erityisesti uskonnonvapauslakiin.

”Esityksen mukaan äiti ei enää yksinään voisi päättää lapsen liittämisestä uskonnolliseen yhdyskuntaan, mikäli huoltajat ovat asiasta keskenään erimielisiä, vaan tarvittaisiin huoltajien yhteinen näkemys. Muutos koskisi kaikkia maamme perheitä, ei ainoastaan kahden naisen tai kahden miehen muodostamia suhteita.”

Kristillisdemokraatit muistuttavat, että oikeus kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan on lapselle kuuluva ihmis- ja perusoikeus. Puolueen mukaan muutos lisäisi juurettomuutta ja uskonnottomuutta

”Se myös vaikeuttaisi lasten arvokasvatusta kodeissa ja kouluissa. Lakimuutos on merkitykseltään mittava ja edellyttäisi asianmukaista lausuntokierrosta sekä vaikutusarviointia.”

KD:n eduskuntaryhmän mukaan hallituksen esitys jättää huomioimatta sen, että avioliittokäsityksen eriytymisen seurauksena osa kirkkokunnista mahdollisesti luopuu vihkimisoikeudesta, mikä saattaisi lisätä maistraattien kuluja merkittävästi.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä ei myöskään hyväksy lakimuutosesitystä, jonka mukaan rekisteröidyssä parisuhteessa elävät voivat muuttaa suhteensa avioliitoksi pelkällä ilmoitusmenettelyllä.

Kuva: Matti Karppinen

Lue myös:

Ohituskaista avioliittoon? – Aito avioliitto ry huolissaan

Edellinen artikkeliHurstin vähävaraisten joulujuhla saa lisää tilaa
Seuraava artikkeliKristillinen rauhanpalkinto Pekka Haavistolle

Ei näytettäviä viestejä