Kehotus hylätä piispat poiki seurauksia – Kai Sadinmaa ja Árpád Kovács julkaisivat vastauksensa kapituleille

Tuomiokapitulit kysyvät, pitävätkö vetoomuksen allekirjoittaneet papit voimassa julkisesti esittämänsä irtisanoutumisen piispan kaitsennasta. Kuva: Minerva Seppälä.

Kolme Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappia ehdotti elokuussa, että kirkon työntekijät ja jäsenet lakkaavat pitämästä piispoja hengellisinä paimeninaan, kunnes nämä "tekevät parannuksen". Pastori Kai Sadinmaa luki vetoomuksen Yle Radio 1:n Horisontti-ohjelmassa 23.8. Kotimaa24:n uutisen asiasta voit lukea täältä.

"Parannuksenteon näkyvä muoto olisi yksimielinen päätös samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä todellisessa Jumalan kaikenkattavan rakkauden hengessä", vetoomuksessa todettiin. Allekirjoittajina olivat helsinkiläisen Sadinmaan lisäksi oululaiset papit Árpád Kovács ja Juha Valppu.

Vetoomuksen esittämisen jälkeen Oulun ja Helsingin hiippakuntien tuomiokapitulit pyysivät samansisältöisillä kirjeillä Sadinmaalta, Kovácsilta ja Valpulta vastausta siihen, pitävätkö he voimassa julkisesti esittämänsä irtisanoutumisen piispan kaitsennasta ja ehdottavatko he kirkon jäsenille ja työntekijöille piispojen hylkäämistä hengellisinä paimenina.

Kotimaa24:n näkemässä vastauspyynnössä oli esillä kirkkolain kolmannen luvun kohta. Siinä luetellaan rangaistukset, jotka pappi voi saada toimittuaan vastoin velvollisuuksiaan tai pappislupaustaan. Sadinmaa ja Kovács ovat antaneet Helsingin ja Oulun tuomiokapituleille samansisältöisen vastauksen, jonka he julkaisivat Kotimaa24:n lukijablogissa.

Valppu on antanut oman vastauksensa Oulun kapitulille. Hän sanoo Kotimaa24:lle, ettei halua kommentoida asiaa sen ollessa kesken.

Sadinmaa ja Kovács: "Teette Jumalan valtakunnan kysymyksestä hallinnollisen kysymyksen"

Kai Sadinmaan ja Árpád Kovácsin mukaan kapitulit ovat irrottaneet vastauspyyntönsä asiayhteydestä. Kapitulien mukaan kyse ei ole avioliittokäsityksestä, vaan siitä, ovatko asianosaiset toimineet pappislupauksensa mukaisesti.

Sadinmaa ja Kovács kirjoittavat, että on harhaanjohtavaa erottaa toisistaan pappislupausta ja tasa-arvon puolustamista koskevat kysymykset.

"Te teette Jumalan valtakunnan kysymyksestä hallinnollisen kysymyksen. Tätä te vielä vahvistatte luettelemalla lausuntopyynnössänne erilaisia sanktiotoimenpiteitä, joita teillä on käytettävissänne, mikäli emme lakkaa olemasta huutavan ääniä korvessa", vastauksessa sanotaan.

Kapitulien kahteen kysymykseen Sadinmaa ja Kovács vastaavat kääntämällä kysymyksen päälaelleen. Ensimmäiseen kysymykseen he vastaavat kysymällä piispoilta "aiotteko jatkaa Kristuksen jakamattoman rakkauden ja Jumalan pyhän sanan halventamista muun muassa ohittamalla kultaisen säännön".

Toiseen kysymykseen annetaan tällainen vastaus: "Aiotteko toimia vastoin piispanlupaustanne ja olla edistämättä kuuliaisuutta lailliselle esivallalle ja perustuslaille kieltämällä samansukupuolisten avioliittoon vihkimisen ja estämällä myös pappejanne toteuttamasta näiltä osin Suomen lakia?"

Sadinmaa ja Kovács toteavat vastauksessaan, että aikanaan "tietyt miesoletetut papit" kieltäytyivät pitämästä Helsingin piispaa Irja Askolaa hengellisenä paimenenaan hänen sukupuolensa takia. Näille papeille ei koitunut rangaistuksia.

Vastauksensa lopuksi Sadinmaa ja Kovács ehdottavat, että "piispan virka muutetaan puhtaasti seremonialliseksi ja liturgiseksi viraksi vailla minkäänlaista normatiivista tai autoritaarista sisältöä tahikka asemaa".

Kai Sadinmaan virkamääräystä ei jatkettu täysimittaisena

Kai Sadinmaan ja Árpád Kovácsin vastauksessa sanotaan, että Helsingin tuomiokapituli ja piispa ovat jo käynnistäneet sanktiotoimet Sadinmaata kohtaan epäämällä tältä viransijaisuuden.

Sadinmaa on työskennellyt Helsingin Malmin seurakunnassa. Kirkkoherra Heikki Arikka vahvistaa Kotimaa24:lle, että seurakuntaneuvosto pyysi Sadinmaalle jatkoa viransijaisuuden hoitamista varten ajalle 1.9.–31.12.2020.

Helsingin tuomiokapitulin notaari Aappo Laitinen puolestaan kertoo, että Sadinmaan viransijaisuuden jatkoa on viranhaltijapäätöksellä myönnetty vain 7.10. saakka, jolloin kapituli käsittelee Sadinmaan vastausta. Samassa kokouksessa kapituli päättää viransijaisuuden jatkosta.

Lue myös:

Kai Sadinmaan lukijablogi: Arpad Kovacsin ja Kai Sadinmaan vastaus kapitulien lausuntopyyntöön

Kolme pappia kehottaa vetoomuksessa hylkäämään piispat hengellisinä paimenina

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.