Kenttäpiispa Pekka Särkiö jatkaa tehtävässään – pääesikunnan päällikkö puhutteli

Kenttäpiispa Pekka Särkiö jatkaa tehtävässään, Puolustusvoimat ilmoitti torstaina.

”Olemme käsitelleet kenttäpiispa Pekka Särkiön Kotimaa24-blogitekstin sekä siitä saadun runsaan palautteen. Pääesikunnan päällikkö on puhutellut Särkiön. Kenttäpiispa Särkiö on sitoutunut Puolustusvoimien arvoihin ja toimintatapoihin. Särkiö jatkaa tehtävässään”, Puolustusvoimat kertoi Twitterissä.

Pekka Särkiö julkaisi Kotimaa24:ssä juhannussunnuntaina blogin, josta seurasi laaja julkinen keskustelu. Särkiö kommentoi blogissa muun muassa syntyvyyttä, avioliittoa ja naisen asemaa. Puolustusvoimat ja arkkipiispa sanoutuivat kirjoituksesta irti. Asiasta voit lukea lisää täältä.

Kenttäpiispa vastaa Puolustusvoimien kirkollisesta työstä. Hän on kenraalikuntaan kuuluva valtion virkamies. Kenttäpiispa on myös Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi ja kirkolliskokouksen jäsen. Piispainkokouksessa hänellä on läsnäolo- ja puheoikeus.

Pekka Särkiö on toiminut kenttäpiispana vuodesta 2012.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kenttäpiispa Pekka Särkiö julkaisi blogin, poisti sen ja pyysi anteeksi – näin hän vastaa kritiikkiin

Puolustusvoimat: Selvitämme, aiheuttaako kenttäpiispan blogi toimenpiteitä

Pekka Särkiön blogi:
Blogitekstin johdosta

Suvi Kourin blogi:
Vastaus Pekka Särkiölle – Kapea ja vanhentunut käsitys ihmisyydestä

Tuomas Hynysen blogi:
Särkiön blogi kirkon kahden sukupuolikäsityksen jännitteessä

Hannu Kiurun blogi:
Pitääkö mokanneen kenttäpiispan nyt erota?

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKirkkojen edustajat älähtivät vanhusten koronahoidosta Ruotsissa – ”Kuinka lähellä eutanasiaa olemme olleet?”
Seuraava artikkeliPiispa Keskitalo Suviseurojen kuuntelijoille: Jumalan tahdolla on yhteiskunnallinen ulottuvuus

Ei näytettäviä viestejä