Kersti Juva ja Juliette Day ovat vihdoin aviopuolisot – "Muutos kasvaa menneisyydestä"

Kun kääntäjä Kersti Juva ja liturgian tutkija Juliette Day viettivät Yhdysvalloissa vuoden, Trumpista tuli presidentti ja Iso-Britannia alkoi valmistella EU-eroa. Naiset avioituivat – ja marssivat.

Korppi lekottelee puidenlatvojen yli, raakkuu mennessään. Puita, niitä totisesti riittää. Ne pitävät huolen siitä, että järvenrantaan jyrkästi viettävällä tontilla piisaa elämää.

– Oravat ovat lähteneet, en tiedä miksi. Mutta naava on palannut takaisin. Se oli pitkään poissa, kääntäjä Kersti Juva sanoo kesäkotinsa terassilla.

Naava on hyvä merkki. Se kertoo, että ilma on puhdasta, vaikka Espoon Nuuksiosta ei tarvitse ajaa kauaakaan päästäkseen moottoritien varteen.

Jos Trumpin valinta olikin shokki, Yalesta löytyi vahvoja vastavoimia. Kampuksen kulkureitit täyttyivät rakkautta ja solidaarisuutta uhkuvista liitupiirroksista.

Tenttejä peruttiin, kursseja keskeytettiin, opiskelijat jättäytyivät luennoilta pois. Kuin jonkun isoäiti olisi kuollut, sellaiseksi liturgian tutkija Juliette Day kuvaa Yalen yliopiston tunnelmia sinä päivänä, jona Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Eikä aikaakaan, kun Day ja Juva lähtivät Washingtoniin naisten marssille.

Poliittisten mullistusten vuosi sattui olemaan se, jonka Juliette Day, Oxfordista ja Lontoon King’s Collegesta valmistunut liturgian tutkija ja kirkkohistorioitsija, sai viettää Yalessa kirjoittaen kirjaa kuuntelemisen merkityksestä kirkkojen liturgiassa. Virka Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa jäi hetkeksi lepäämään. Puoliso, Kersti Juva, seurasi luonnollisesti mukana.

Jos Trumpin valinta olikin shokki, Yalesta löytyi vahvoja vastavoimia. Kampuksen kulkureitit täyttyivät rakkautta ja solidaarisuutta uhkuvista liitupiirroksista.

– Opiskelijat olivat yhteiskunnallisesti valveutuneita. Lääketieteen opiskelijat perustivat klinikan vähävaraisille, oikeustieteen opiskelijat auttavat maahanmuuttajia, Day kertoo.

– Yhdysvallat oli minulle tärkeä 1960-luvulla, kansalaisoikeustaistelujen aikaan. Siinä välissä minulle tuli negatiivisempi kuva Amerikasta. Nyt se nuoruuteni Amerikka oli jälleen nähtävissä, Kersti Juva toteaa.

Kun Day paneutui liturgiaan ja kuuntelemiseen, Juva kirjoitti kirjaa kielestä, siitä, mihin kaikkeen suomen kieli kääntäjän näkökulmasta taipuu. Hän on saanut työtään varten Suomen kulttuurirahaston Eminentia-apurahan.

– Vaimonihan kutsuu sitä Dementia-apurahaksi, Juva sanoo.

Vaimon mielestä sitä ei tarvitsisi kirjoittaa lehteen.

Minusta meidän avioliittomme on kristillinen avioliitto, mutta meillä riittää ymmärrystä myös sille, että kirkot ovat asiassa hitaampia.

Niin, se vaimo. Sana hätkähdyttää yhä yllättävän monia. Juva kutsuu Dayta jääräpäisesti vaimokseen, koska sitä hän vihdoin on. Yalen-vuoden aikana Kersti Juvan ja Juliette Dayn 22 vuotta sitten oxfordilaisessa ortodoksikirkossa alkanut parisuhde sai lopultakin muuttua avioliitoksi.

Avioliittoon astumisen hetki ei ollut varsinaisesti romantiikalla pilattu. Rekisteröidyn parisuhteen osapuolet lähettivät sähköpostia Suomeen ja maistraatin viranomainen siirsi heidän tietueensa oikeaan sarakkeeseen. Paluuposti ilmoitti, että Juva ja Day ovat toistensa aviopuolisoja.

Miltä Suomessa käyty kirkollinen ja ei-kirkollinen avioliittokeskustelu heistä, suomalaisesta ortodoksista ja englantilaisesta anglikaanista, kuulostaa?

– Minusta meidän avioliittomme on kristillinen avioliitto, mutta meillä riittää ymmärrystä myös sille, että kirkot ovat asiassa hitaampia, Juva muotoilee.

Day koukkaa historian kautta.

– Kristillinen avioliitto on hyvin myöhään syntynyt instituutio. Roomalaisessa avioliitossa oli kyse omaisuudesta ja perhesuhteista. Hyvässä lykyssä liitossa oli myös rakkautta.

Puhtaasti maallinen ja sangen epäromanttinen sopimus sai kirkon historiassa teologista selitysvoimaa. Aikojen saatossa avioliittoon alettiin ladata yhä enemmän romanttisen rakkauden ideaalia. Nyt kirkot ovat Dayn mielestä umpikujassa, elleivät ne mieti avioliittoetiikkaansa juurineen uudelleen.

Kaikki ei tietenkään lepää vain instituutioiden varassa.

– Itse suhde voi olla voimassa, vaikka instituutio ei olisikaan, Day toteaa.

Avioliitossakin naimisiin menevät kaksi ihmistä, pappi on vain vihkimässä. Ytimessä on kahden ihmisen vakava sitoutuminen toisiinsa.

Juva on silti kaivannut myös instituution tukea. Ennen tasa-arvoista avioliittolakia hänen elämänsä tärkein suhde jäi vaille täysveristä tunnustusta, joka sille kuului. Elämänhistoriakin siihen vaikuttaa: Juva on toiminut pitkään seksuaalivähemmistöjen puolesta, ollut Setan varapuheenjohtajana. Se, miltä tuntuu tulla jätetyksi ulkopuolelle, ei hevillä unohdu.

– Olen sentään ollut rikollinen teini-ikäinen.

Raivoissaan, harmissaan, hämmentyneitä, sitä he olivat, kun heräsivät brexit-aamuun Oxfordissa.

Koska suomalaisen Kersti Juvan ja englantilaisen Juliette Dayn elämä jakautuu Espoon ja Oxfordin välille, on mahdotonta olla kysymättä, miltä Britannian EU-ero brexit tuntuu. Kysymys langettaa raskaan varjon, vaikka aurinko on taivaalla lähes lakipisteessään.

Raivoissaan, harmissaan, hämmentyneitä, sitä he olivat, kun heräsivät brexit-aamuun Oxfordissa. Sitä he ovat yhä. Asiasta on vaikea puhua, koska se johtaa vain syvenevään epätoivoon.

Käytännön seurauksista ei tiedä kukaan. Onko heillä molemmilla enää oikeutta oleskella toisessa kotimaassaan? Avioliitto tai englantilaisen kirjallisuuden parissa tehty elämäntyö eivät ole tarpeeksi painavia syitä. Mitä tästä kaikesta seuraa, on haastatteluhetkellä täysin pimennossa.

– Suomi on ollut minua kohtaan hyvin vieraanvarainen. On häpeällistä, että Britannia ei tule olemaan yhtä vieraanvarainen Kerstiä kohtaan, Day toteaa.

Donald Trumpin vaalivoitto oli Daylle ja Juvalle kuin déjàvu-kokemus brexitistä.

– Se valheiden ja puolivalheiden määrä, joka molempiin päätöksiin liittyy, on kylmäävää, Juva sanoo.

Liturgia ei ala siitä, kun tietyt sanat lausutaan, vaan siitä, kun ne kuullaan.

Ei lopeteta synkkyyteen. Lopetetaan siihen, mitä Juliette Day työkseen tutkii, siis liturgiaan.

– Se, miten Juliette selitti teologiaa, teki minuun heti alussa vaikutuksen, erinäisten muiden seikkojen ohella, Kersti Juva sanoo.

Teema ei siis suinkaan ole vähäpätöinen.

Yalen-vuosi meni miettiessä, millä kaikilla tavoilla kuunteleminen on osa kirkon liturgista elämää. Luterilaiset tulevat sanankuuloon, mutta kirkossa kuunnellaan muutakin: musiikkia, lasten ääniä, liikenteen melua.

– Se korostaa siltä, että me olemme yhteisö, Jumalan kansa juuri siinä tietyssä paikassa. Liturgia ei ala siitä, kun tietyt sanat lausutaan, vaan siitä, kun ne kuullaan. Liturgiassa ei ole kyse siitä, mitä pappi tekee, vaan siitä, mitä me kirkkona teemme, Day sanoo.

Liturgia on se, joka tekee kirkon uskon näkyväksi. Sekä Day että Juva vierastavat liian sisäistä ja yksityistettyä uskonnäkyä. Se vierastus sai Juvan myös aikanaan liittymään ortodoksiseen kirkkoon. Luterilaisen kirkon liturgiset uudistukset ovat heistä hienoja, mutta messukaavan luontevaan käyttöön tottuminen saattaa heidän mielestään kestää useita sukupolvia. Pitäisi myös kysyä, mikä on aidointa luterilaista liturgista elämää. Siinä auttaisi silmäys kirkkohistoriaan.

– Opin nuoruuteni poliittisissa liikkeissä sen, että vanhaa maailmaa ei voi lyödä noin vain alas. Muutoksen pitää kasvaa menneisyydestä, Kersti Juva sanoo.

Päivän Sana! Nyt Juva ja Day huutelevat sitä toisilleen, jos toinen äityy oikein saarnaamaan.

Luovuttamattominta kirkossa on se, että kirkko on Kristuksen ruumis, Juva ja Day ajattelevat.

– Jos istun yksin luolassa, olen vain yksittäinen sormi. Kun kirkko tulee yhteen, me olemme kokonainen ruumis. Meidän tehtävämme on olla Kristus maailmassa, tuoda maailmaan sitä toivoa, jonka Kristus tuo, Day pohtii.

– Päivän Sana! Kersti Juva täräyttää.

Hän selittää, että isällä, arkkipiispa Mikko Juvalla, oli tapana lukea ruokapöydässä hartaustekstejä. Kun tultiin kohtaan, jossa luettiin Päivän Sana, Kersti Juva kilpaili veljensä kanssa, kumpi ehtii kiljaista: Päivän Sana! Nyt Juva ja Day huutelevat sitä toisilleen, jos toinen äityy oikein saarnaamaan.

– Päivän Sana!

Kuva: Mauritz Hellström. Kersti Juva (vas.) ja Juliette Day ja kotiutuivat Yhdysvalloissa episkopaaliseen kirkkoon, joka oli yhtä aikaa korkeakirkollinen ja yhteiskunnallisesti aktiivinen. – Lauloimme taisteluvirsiä, he muistelevat.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

35 kommenttia

  • Kirkkoherranvirasto Autio sanoo:

    Hyvä artikkeli. Erityisesti näkemys liturgiasta ilahdutti. Ajatus yhteisöllisyydestä on mielestäni hieno. Meidän on pantava itsemme ajoittain alttiiksi vastoin subjektiivisia ajatuksiamme. Ari Autio

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Helka Ahava sanoo:

    Onnea ja siunausta Kersti Juvalle ja Juliette Daylle. Hieno haastattelu. Katolisessa kirkossa kuulemma pidetään messu, vaikkei olisi yhtään kuulijaa. Miten silloin toteutuu liturgia, jos se alkaa kuulemisesta? Katolisessa liturgiassa on rukous, jossa sanotaan mm. älä katso syntejämme vaan kirkkosi uskoa. Jotakin sellaista liturgia merkitsee minulle. Kun uskoa on vähän tai ei yhtään, kirkon usko, niin kuin se liturgiassa sanoitetaan, kannattelee. Ei ole väliä, miten kaunopuheinen ja karismaattinen tai tylsä ja leipääntynyt pappi liturgian lausuu. Luterilainen jumalanpalvelus on turhankin paljon henkilöitynyt toimittajiinsa, ehkä siksi, että kyseessä on sanan kirkko ja saarnaa pidetään niin tärkeänä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kirkkoherranvirasto Autio sanoo:

      Hyvä havainto! Messu pidetään vaikka ei olisi yhtään kuulijaa. SIlloin voi muistaa, että messun toimittaja kuulee sen mitä sanoo. Anglikaanipapeilla on velvollisuus rukoilla päivittäin seurakuntansa ja varmaan koko Kristuksen kirkonkin puolesta. Kyse on sitoutumisesta ja välittämisestä. Ei siis muodon, vaan asian vuoksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seija Rantanen sanoo:

    Belgiassa vaimoni ja minä saimme sentään koko paikallisen häärituaalin pappeineen (ei katolinen) kaikkineen. Tämä tapahtui siis vuonna 2004. Mutta tänä vuonna, kun meistä vihdoin viimein (30 vuotta kestäneen suhteemme jälkeen) tuli aviopari Suomessakin, emme jaksaneet sitä juuri juhlia. Tuntui vähän kornilta ja häpeälliseltäkin selittää täkäläisille ystävillemme, miten kaukana perässä Suomi laahaa (verrattuna siis muuhun läntiseen demokratiaan). Mutta ihmiset toki ymmärtävät, että meillä on naapurissa Venäjän karhu.

    Mutta ihanaa, että Kersti ja Juliette ovat nyt vihdoin aviopari. Pitkä rakkaudellinen suhde on saanut sinettinsä. Onnea teille!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Haastattelussa annettiin selvästi väärä tieto, joka on syytä oikaista:”Kristillinen avioliitto on hyvin myöhään syntynyt instituutio.”

    “Alkukirkko käsitti avioliiton sakramentiksi, joka ennakoi Jumalan valtakunnan iloa.” (Meyendorff s. 19) Kyse ei siis ole mikään myöhäinen instituutio vaan jo hyvin varhainen käytäntö. Avioliiton solmimisen ydin oli ja on eukaristia. Kyse ei siis ole maallisesta instituutiosta vaan kristillisestä yhteiselämän muodosta kahden kristityn, miehen ja naisen, kesken.

    Kehotan tutustumaan Meyendorffin teokseen, joka sisältää hyvän katsauksen avioliiton luonteeseen ja historiaan. Tieto on aina parempi kuin luulojen ja kuulopuheiden levittäminen

    Lähteitä:

    Johannes Meyendorff: Avioliitto: Ortodoksinen näkökulma. ISBN 951-95470-2-9

    https://orthodoxwiki.org/John_Meyendorff

    http://www.ortodoksi.net/tietopankki/sakramentit/avioliitto_ja_parisuhde.htm

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Haukka: “Johannes Meyendorff: Avioliitto: Ortodoksinen näkökulma.”

      Herra Haukka tuntuu olevan kovin varma siitä, että ortodoksinen näkökulma on oikea näkökulma avioliittoinstituutiosta.

      Milsi olisi, ei se ainakaan yleisesti vallalla oleva näkökulma ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Totuutta ei voi määrittää enemmistöpäätöksin. Oikein opettava eli ortodoksinen kirkko on yhteisönä erehtymätön opetuksessaan. Tämä avautuu jokaiselle joka nöyrästi ja uskoen on siihen liitetty.

      PS. En ole herra vaan enemminkin narri.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Jari: minä tunnen liudan nöyrästi ortodoksikirkkoon liittyneitä homoja ja lesboja. Rouva Juvaa en henkilökohtaisesti tunne, mutta hänkin vaihtoi jo ajat sitten ev.lut. kirkosta ortodoksiseen.

      Tuntemiani homomiehiä kiehtoo ortodoksikirkon uskonopin lisäksi sen tapa viehättävällä tavalla yhdistää esteettisen kauneuden ja maskuliinisuuden elementit.

      Tunnen ‘oikeauskoisen’ kirkon toimintaa lähinnä Kreikasta, jossa kirkon ja sen kirkkoruhtinaiden prameus, ja kansan köyhyys lyövät toisiaan korville niin että oksettaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Haukka: “Oikein opettava eli ortodoksinen kirkko on yhteisönä erehtymätön opetuksessaan. ”

      Samaa mieltä ovat vain nöyrästi uskovat ortodoksit.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä Seija R,

      Kaikenlaista väärinkäyttöä on maailman täynnä, ihmisiä kun olemme.

      Ehkä huomasit, että kommenttini koski väärää tietoa kristillisen avioliiton iästä, josta jutussa oli väärää tietoa. Kristillien avioliitto voidaan solmia vain miehen ja naisen välillä. Jos ihmiset elävät muissa suhteissa asia ei tietyskikään minulle kuulu. Termien uudelleen määrittely vain ei ole totuudellista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Haukka: “Kristillien avioliitto voidaan solmia vain miehen ja naisen välillä. ”

      Lain mukaan tässä maassa on vain “avioliitto”- niminen instituutio, ei kristillistä tai millään muillakaan etuliitteillä erikseen määriteltäviä, eri sorttisia avioliittoja. Sen lain mukaan tässä valtakunnassa on ollut tapana elää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Tuula Hölttä sanoo:

      kimmo wallentin :”Lain mukaan tässä maassa on vain “avioliitto”- niminen instituutio, ei kristillistä tai millään muillakaan etuliitteillä erikseen määriteltäviä, eri sorttisia avioliittoja. Sen lain mukaan tässä valtakunnassa on ollut tapana elää.”

      Ja “maan tapojen” mukaisten lakien mukaanhan tässä valtakunnassa on elettykin. Itsekin kannatin uutta avioliittolakia sen kansalaisaloitteessa olleiden virheellisten tietojen vuoksi. Yhteiskunta ei kuitenkaan ole aivan sama asia kuin kirkko, ja kun tässä yhteiskunnassa on rikottu esim. Euroopan ihmisoikeussopimusta enemmän kuin muissa Pohjoismaissa yhteensä. olisi mielestäni kohtuullista, että viimein myös tämä Suomen ratifioima kansainvälisen oikeuden mukaisenen sopimus otettaisiin yhteiskunnallisessa lainsäädännössä huomioon:

      “Tämän yleissopimuksen sopimusvaltiot sitoutuvat kunnioittamaan vanhempain ja tarvittaessa laillisten holhoojain vapautta valita lapsilleen muitakin kuin julkisten viranomaisten perustamia kouluja, joiden opetussuunnitelmat ovat viranomaisten määräämää tai hyväksymää vähimmäistasoa, ja turvata lastensa uskonnollinen ja moraalinen kasvatus, joka on heidän omien vakaumustensa mukainen. (Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, SopS 6/1976, 13 artikla, 3.)”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Helinä Iisalo sanoo:

      Jari Haukan kommentti olisi ollut tuttu kirkkohistorian professorille Mikko Juvalle Kersti Juvan isälle. Kaikki suuret kirkolliskokoukset (synodit) pidettiin jo ennen vuotta 1000, kun kristillinen kirkko vielä oli yhtenäinen. Suuret yhteiset kokoukset pidettiin idässä esim. Nikaian, Konstantinopolin. Kristikunta jakaantui ensimmäisen kerran vuonna 1054, silloinkaan kysymys ei ollut avioliitosta miehelle ja naiselle kuuluvana sakramenttina. Ortodoksit ovat huolellisimmin säilyttäneet alkukristittyjen perinnön.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Iisalo: “Kaikki suuret kirkolliskokoukset (synodit) pidettiin jo ennen vuotta 1000, kun kristillinen kirkko vielä oli yhtenäinen.”

      Entä sitten? Mikä niiden uskoon perustuvista (enemmistö)päätöksistä tekee oikeampia tai pätevämpiä, kuin tänä päivänä tehtävät pelkkään ihmisten uskoon perustuvat päätökset? Ei se, että nuo oppeja koskevat päätökset on tehty kauan sitten ja ovat vanhoja, takaa niiden pätevyyttä tai oikeellisuutta. Pikemminkin päinvastoin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Haukka: “Totuutta ei voi määrittää enemmistöpäätöksin.”

      On se ainakin tähän asti määritelty kaikenmaailman synodeissa ja kirkolliskokouksissa enemmistöpäätöksillä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Leena Huovinen sanoo:

    “Oikein opettava eli ortodoksinen kirkko on yhteisönä erehtymätön opetuksessaan”. Miten kuulostaakin niin tutulta!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä että asia on tuttu. Näin on ollut jo melkein 2000 vuotta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Helinä Iisalo sanoo:

      Yhteiset kirkolliskokoukset ennen tuhatlukua takasivat kristikunnan opit. Jokainen teologi tai nykyajan keskustelija ei voinut omasta päästään lähteä kristillistä oppia muuttelemaan edes säälistä. Miehen ja naisen avioliitolla oli ja on vankka pohja. Kristillinen ihmiskäsitys pohjautuu luomisoppiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Iisalo: “Yhteiset kirkolliskokoukset ennen tuhatlukua takasivat kristikunnan opit.”

      Millä kompetenssilla noiden kokousten vain pelkkään uskoon perustuvista päätöksistä olivat ainoan oikean “totuuden” mukaisia?

      Taisivatpa olla vain ja ainoastaan oman aikansa käsityksiä, joista ihmiset ovat äänestämällä päättäneet sen aikaisen tietämyksensä ja mielipiteittensä mukaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Kimmo: Olet taas kerran oikeassa.

      Tiedän, että olet agnostikko, et ehkä täysiverinen ateisti. Eikä sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä. Silti mielipiteesi tuntuvat minusta, täysiverisestä luterilaisesta, läheisemmiltä kuin näiden omaa kristillisyyttään joka ilmansuuntaan kehuvien kristittyjen kommentit.

      Kiitos kommenteistasi! Ajat ihmisyyden, humanismin asiaa verkkopalstalla, joka vierastaa tai on vihamielinen näkökannoille, joita edustat. Olet rohkea!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Kannattaa tutustua historioitsija Procopiuksen kuvauksiin noiden po. kirkolliskokousten päätöksiin vaikuttaneista tekijöistä, mm. mahdollisista toisin ajattelijoiden murhista:

      http://penelope.uchicago.edu/Thayer/e/roman/texts/procopius/anecdota/home.html

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Seija: “Tiedän, että olet agnostikko, et ehkä täysiverinen ateisti.”

      Ateisti en ole. Olen luonnehtinut maailmankuvaani jumalattomaksi tai uskonnottomaksi. Olen useasti todennut, että kukaan elävä ihmineen ei tiedä mitä rajan takana on, joten siinä mielessä olen ehkä agnostismiin suuntaan taipuvainen.

      Kiitos sanoistasi. Ei tarvitse olla kristitty tai edes uskovainen tietääkseen mikä on oikein ja mikä väärin ja voidakseen puoustaa sitä, mikä on oikein.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “Ei tarvitse olla kristitty tai edes uskovainen tietääkseen mikä on oikein ja mikä väärin ja voidakseen puoustaa sitä, mikä on oikein.”

      -Uskot, että on olemassa “oikea ja väär”, mutta ei totuutta?

      Ainakin olet antanut ymmärtää, että totuus voidaan enemmistöllä “sopia”. Tai sitten on niin, että totuutta ei äänestämällä päätetä.

      Muutoin, jos olemme vain atomeja, ei tosiasiassa mitään “oikeaa” ja “väärää” ole. Tämäkin on totuus, vaikka useimmat ihmiset elävät kuin oikea ja väärä olisivat olemassa, ja olisivat sitä mitä ovat, äänestystulkosista ja yleisestä mielipiteestä riippumatta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      Tarkoitin siis sitä, kun kritisoit tätä Jari Haukan toteamusta: “Totuutta ei voi määrittää enemmistöpäätöksin.”

      Kimmo W: “On se (totuus) ainakin tähän asti määritelty kaikenmaailman synodeissa ja kirkolliskokouksissa enemmistöpäätöksillä.” Ikäänkuin oikeaa totuutta ei olisi olemassa, vaan se olisi sopimuksenvarainen asia.

      Oikea ja väärä on kyllä kieltämättä kiinnostava kysymys, ei-teistisestä näkökulmasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Sari

      Täällä tuntuu kuitenkin monien uskovaisten kanta olevan se, että “oikea oppi” ja sen sisältämä oikea “totuus” on määritelty jossain ikivanhoissa kirkolliskokouksissa ja synodeissa joittenkin muinaisten kirkkoisien ja noiden synodien jäsenten toimesta. On syytä olettaa, että nuo kristittyjen ainoana oikeana oppina ja “totuutena” pitämät päätökset tehtiin enemmistöpäätöksillä. Ellei, niin kuka tai mikä on ne päätökset yksinvaltaisesti tehnyt?

      Iisalo kirjoittaa: “Yhteiset kirkolliskokoukset ennen tuhatlukua takasivat kristikunnan opit. Jokainen teologi tai nykyajan keskustelija ei voinut omasta päästään lähteä kristillistä oppia muuttelemaan edes säälistä.”

      Kysyinkin, että: Millä kompetenssilla noiden kokousten, vain pelkkään uskoon ja oman aikansa käsityksiin perustuvat päätökset, ovat ainoan oikean “totuuden” mukaisia? Mikä niiden pelkkään uskoon perustuvista (enemmistö)päätöksistä tekee oikeampia tai pätevämpiä, kuin tänä päivänä tehtävät pelkkään ihmisten uskoon perustuvat kirkolliskokousten (enimmäis)päätökset? Tai muiden uskontojen käsitykset oikeista opeistaan? Puhumattakaan siitä, että nuo päätökset olisivat kriittisen tieteellisen tarkastelun kestäviä.

      Se, että nuo uskonkäsitykset ovat ikivanhoja perinteitä ei tee niistä tosia tai oikeita. No, ei kai niiden tarvitse oikeita ja totuudellisia ollakaan, koska ovat vain ihmisten uskomuksia.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Weckroth sanoo:

      “On syytä olettaa, että nuo kristittyjen ainoana oikeana oppina ja “totuutena” pitämät päätökset tehtiin enemmistöpäätöksillä. Ellei, niin kuka tai mikä on ne päätökset yksinvaltaisesti tehnyt?”

      -Jokainen voi kuitenkin arvioida, onko päätös johdonmukaisesti perusteltavissa.

      Itse pidän tärkeänä sitä, että totuus ON. Vaikka kukaan ei tietäisi mikä se on.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Helka Ahava sanoo:

    Joskus kymmeniä vuosia sitten Karilla oli pilapiirros, joka meni jotenkin näin: valtavalla kämmenellä istui pieni ihminen tai ehkä kaksi, jotka puhuivat viisaita siitä, kuinka jumalaa ei ole. Minulle tulee jostakin syystä tuo kuva mieleen, kun luen viisaiden teologien syvällisiä pohdiskeluja Jumalasta ja vaikkapa siitä, lähteekö Pyhä Henki Isästä vai Isästä ja Pojasta. Aika arroganttia kuvitella, että joku kirkko tai edes joku uskonto omistaisi totuuden Jumalasta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    Helka Ahava :” Aika arroganttia kuvitella, että joku kirkko tai edes joku uskonto omistaisi totuuden Jumalasta!”

    Yhtä arroganttia on mielestänoi kuvitella, että sen omistaisi puluekuria noudattavat poliittiset lainsäätäjät. Ainoa oikea vaihtoehto löytyy mielestäni Euroopan ihmisoikeussopimuksesta:

    “Hoitaessaan kasvatuksen ja opetuksen alalla omaksumiaan tehtäviä valtion tulee kunnioittaa vanhempien oikeutta varmistaa lapsilleen heidän omien uskonnollisten ja aatteellisten vakaumustensa mukainen kasvatus ja opetus. (Euroopan ihmisoikeussopimus, I lisäpöytäkirja, SopS 63/1999, 2 artikla.)”

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Tuula: Luitko nyt ollenkaan tämän puheena olevan haastattelun? Mitä ihmettä jollakin puoluekurilla tai ihmisoikeussopimuksella on tämän jutun kanssa tekemistä?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Helka Ahava sanoo:

    Tuula Hölttä taisi seurata minun harhapolkuani. Poikkesin haastattelun aiheesta ihan tietoisesti, kun Jari Haukan “oikeauskoisuus” otti päähän. Se oli epäilemättä hänen tarkoituksensakin, siis provosoida. Näin nämä keskustelut melkein säännön mukaisesti onnistutaan sabotoimaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seija Rantanen sanoo:

      Helka: Ymmärrän mitä tarkoitat. Totta puhelet, valitettavasti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä Helka A,

      Ei tarkoitukseni ollut provosoida tai sabotoida. Ymmärrän hyvin, että oikein opettava ortodoksinen kirkko ei kaikkia miellytä. Totuutta voi kuitenkin olla vain yksi. Tämä voi aluksi “ottaa päähän” mutta lopulta se vapauttaa.

      En halua salata sitä tosiasiaa, että kaikki alkuperäisestä kirkosta aikojen kuluessa erkaantuneet ryhmät kuten Rooman paavin johtama latinalainen kirkko ja lukuisat protestanttiset ryhmät ovat kaikki jossain määrin päätyneet opetuksessaan harhapoluille. Tutustumalla opetukseen, Traditioon ja Raamattuun tämä valkenee nopeasti avoimin mielin asiaa lähestyvälle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Totuus on yksi, siinä olet oikeassa, Jari Haukka. Totuus ei kuitenkaan tarkoita minkään kirkon oppia, ei ortodoksistakaan. Totuus on Kristus. Hän johtaa kaikkia uskoviaan niin idässä kuin lännessä, niin vanhassa pitäytyviä kuin uutta etsiviä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Haukka: “Totuutta voi kuitenkin olla vain yksi.”

      Juu, niin on. Sitä totuutta ei vain TIEDÄ kukaan elävä ihminen – ei edes herra Haukka suuresta viisaudestaan huolimatta.

      Jokainen voi tietysti uskoa ihan mitä itse haluaa, mikä huvittaa tai lohduttaa – tai olla uskomatta minkään uskonnon tai suuntauksen oppien mukaan. On täysin turhaa, typerää ja lapsellista kiistellä siitä kuka uskoo ja harjoittaa uskoaan oikein ja oikeitten oppien mukaan. Tulevat pikkulasten hiekkalaatikkokiistat väistämättä mieleen kun moisia väittelyja kuuntelee.

      Totuus paljastuu ihan jokaiselle ihmiselle vasta kun tallustellaan sen viimeisen rajan yli. Sitä ennen on täysin turhaa speuloida yhtään minkään sorttisilla totuuksilla yhtään mitään – Haukankaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Totuus paljastuu ihan jokaiselle ihmiselle vasta kun tallustellaan sen viimeisen rajan yli.

    No ei välttämättä silloinkaa, jos tietoisuus on kuolemassa hävinnyt ei ole häntä joka tuon totuuden noteeraisi.

    Ilmoita asiaton kommentti