Kielteisen turvapaikkapäätöksen saanut pakistanilainen pastori: "Olemme kristittyjä, jotka kärsivät kristityssä maassa"

Gillin perhettä ollaan palauttamassa Pakistaniin.

Niiden kolmen ja puolen vuoden aikana, jotka pakistanilainen Gillin perhe on viettänyt Suomessa, on heidän tunnelmansa vaihdellut toivosta epätoivoon.

– Olemme menettäneet toivomme. Voimamme ovat loppuneet, ja olemme masentuneita ja hermostuneita emmekä jaksa enää taistella. Vaimoni ja lapset ovat väsyneitä. Viime viikolla vaimoni hakeutui lääkärin. Lapset ovat olleet tyytyväisiä siihen, että olemme saaneet olla kristityssä ja tasa-arvoisessa maassa. Täällä he ovat voineet hyvin, syöneet ja nukkuneet kunnolla. Nyt he ovat masentuneita ja ovat lopettaneet syömisen. Viranomaiset eivät välitä. Ja nyt on kyse ihmisoikeuksista. Tämä ei ole oikeudenmukaista perhettäni kohtaan, perheen isä sanoo.

Hän ei halua esiintyä jutussa etunimellään.

Hän on kristitty ja toimi kotimaassaan pastorina. Kun häntä syytettiin jumalanpilkasta maan pahamaineiseen jumalanpilkkalakiin vedoten, hän pakeni vaimonsa ja lastensa kanssa. Vaikka hänellä on todisteita kotimassa odottavasta kuolemantuomiosta, eivät suomalaiset viranomaiset anna heille armoa.

Toissa viikolla tulleen kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen perhe on antamassa periksi. Kielteiseen päätökseen sisältyi viikon valitusaika, ja Gillin asianajaja yrittää nyt tehdä sen, mitä on tehtävissä. Tilanne näyttää kuitenkin toivottomalta. Asianajaja yrittää saada oikeuden päätöksen palautuksen pysäyttämisestä.

– On vaikeaa hankkia uusia todisteita seitsemässä päivässä. Tavallisesti valitusaikaa on kolmekymmentä päivää. Mutta minun perhettäni tuntuvat koskevan erilaiset lait tässä maassa. En ymmärrä, miksi.

Todisteet eivät kelvanneet

Kyrkpressen ja Kotimaa ovat kirjoittaneet Gillin perheestä aikaisemminkin. Pian artikkelin julkaisun jälkeen Gillin onnistui saada todisteita siitä, että hänen isänsä oli tapettu Pakistanissa. Sen perusteella hän teki uuden turvapaikkahakemuksen.

– Maahanmuuttovirasto on torjunut kaiken, koska heidän mukaansa en ole toimittanut uusia todisteita. Mutta olen antanut todisteet poliisille. Vaikuttaa siltä, että poliisi ei ole toimittanut niitä Maahanmuuttovirastolle. Kun asianajajani alkoi puolitoista vuotta sitten kysellä hakemukseni perään, hän sai kuulla, ettei mitään hakemusta löydy, Gill sanoo.

– Olemme antaneet uusia todisteita koko ajan. Isäni on tapettu. Minut pidätetään lentokentällä, jos palaamme. Olen saanut Vaasan keskussairaalan lääkäriltä todistuksen siitä, että poikani toisesta korvasta on kadonnut kuulo, koska opettaja ja rehtori pahoinpitelivät häntä koulussa kotimaassamme.

– Täällä viranomaiset kyselevät koko ajan alkuperäisdokumenttien perään. Kun minun suurten vaikeuksien jälkeen onnistui saada käsiini todisteita, ei se kuitenkaan riittänyt. Niillä ei ole väliä. Mitä voin vielä tehdä, jos he eivät tahdo katsoa todisteitamme? En voi alkaa tuottaa todisteita. Isäni ja poikani eivät ole keitä tahansa. He ovat perhettäni, omaa vertani, ja minulla on heihin vahvat siteet.

Edellisen lehtijutun julkaisun aikaan järjestetyn Kyrkhelg-tapahtuman aikana yli tuhat ihmistä allekirjoitti presidentti Sauli Niinistölle osoitetun vetoomuksen. Myös entinen Pakistanin-suurlähetystön asiainhoitaja Mikko Pyhälä kirjoitti Kyrkpresseniin mielipidekirjoituksen, jossa hän varoitti palauttamasta perhettä kotimaahansa.

Kristityt ovat yhtä perhettä

Gill on kiitollinen kaikista perheen Suomessa saamista ystävistä. Ystävistä, jotka rukoilevat heidän puolestaan, osoittavat heille rakkautta ja auttavat kaikin tavoin.

– Tarvitsemme edelleen esirukousta ja jopa taloudellista apua, jos palaamme. Tarvitsemme kaiken saatavilla olevan avun. Jos joudun vankeuteen, ei vaimoni voi yksin elättää perhettämme. Kotimaassani yksinhuoltajan elämä on vaikeaa. Yksinäinen nainen voi kohdata häirintää, väkivaltaa ja henkistä kidutusta. Vaimoni ei halua mennä yksin ulos. Kuinka hän voisi huolehtia perheestä siellä? Myös lasten tulevaisuus näyttää synkältä. Viranomaiset eivät välitä tällaisesta. Jos joku haluaa tukea meitä, voi ottaa yhteyttä Marttyyrikirkon ystäviin, Oravaisten baptistikirkkoon, jonka katson kotiseurakunnakseni, tai Oravaisten kappeliseurakuntaan tai Vöyrin vapaakirkkoon.

Gill kokee, että suomalaiset viranomaiset ovat vainonneet perhettä heidän kristillisen uskonsa takia.

– Olemme kristittyjä, jotka kärsivät kristityssä maassa. Se on häpeällistä. Häpeä koskee myös minua, koska me kristityt olemme perhe. Olemme unohtaneet, mitä risti Suomen lipussa tarkoittaa.

Hänelle tuottaa tuskaa se, ettei perheelle löydy Suomesta paikkaa.

– Hyväksymme suomalaisen kulttuurin ja olemme opetelleet noudattamaan sitä. Lapset ovat oppineet suomea. Nyt meitä rankaistaan lähettämällä meidät takaisin kotimaahamme, joka on meille vaarallinen. Viranomaiset eivät välitä perheistä tai lapsista. Se on ihmisoikeuksien vastaista.

Tästä huolimatta hän rukoilee Suomelle siunausta päivittäin.

Mihin suuntaatte, jos joudutte palaamaan?

– Emme ole vielä päättäneet. Samat lait ovat voimassa kaikkialla kotimaassani. Toiseen kaupunkiin muuttaminen ei ratkaise mitään. Minua se ei auta, koska poliisit huomaavat jo passintarkastuksessa, että olen etsintäkuulutettu. Minut pidätetään lentokentällä.

Sinua uhkaa kuolemantuomio. Uskotko tulevasi tapetuksi?

– Olen valmis kuolemaan. Mutta se, mitä minulle tapahtuu, ei ole tärkeää. Pelkään perheeni puolesta. Olen huolissani siitä, mitä heille tapahtuu, jos palaamme. Mutta meillä ei ole jäljellä muita vaihtoehtoja. Luotamme Jumalaan kaikissa olosuhteissa.

Hänen mielestään perhe ei ole tehnyt Suomessa virheitä.

– Kristittynä ja pastorina olen kertonut kaiken rehellisesti ja avoimesti. Silti meitä kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Iloitsin, kun Suomessa juhlittiin satavuotista itsenäisyyttä. Ajattelin sitä, kuinka moni maksoi verellään ja elämällään itsenäisyydestä. Muslimiyhteiskunnassa meillä ei ole vapautta. Tulimme tänne ja järkytyimme siitä, ettei meille löydy paikkaa täältä, Gill sanoo.

– EU:n ja ihmisoikeusjärjestöjen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota kristittyjen tilanteeseen Pakistanissa. Elämä on vaikeaa kaikille. Kuinka monen kaltaiseni ihmisen pitää kuolla, ennen kuin asiaan puututaan?

Maahanmuuttovirasto ei kommentoinut yksittäistapausta.

Juttu on julkaistu myös Kyrkpressen-lehdessä. Ruotsista kääntänyt Noora Wikman-Haavisto.

Kuva: Johan Sandberg / Kyrkpressen. Gillin perheen lapset vetoavat pakkopalautusta vastaan.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.