Kierre jatkuu – Tornion kirkkoherranvaalista jälleen valitus

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli

Toukokuun lopussa Tornion seurakunnan kirkkoherraksi valittiin Mirja-Liisa Lindström. Vaalista on tehty valitus, kuten tehtiin myös vuonna 2016 järjestetystä Tornion kirkkoherranvaalista. Edellinen vaali määrättiin uusittavaksi hallinto-oikeuden päätöksellä.

Uudesta vaalista tehty valitus jätettiin heinäkuussa Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valitus koskee kolmen vaalilautakunnan jäsenen ja yhden varajäsenen esteellisyyttä, sillä he olivat julkisesti ilmoittaneet tukevansa yhtä ehdokasta.

Valituksen vuoksi Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on 14.8. antanut Mirja-Liisa Lindströmille virkamääräyksen kirkkoherran tehtävään vain vuodeksi lokakuun alusta lähtien.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Lapin Kansa.

Kuva: Olli Seppälä. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli.

Lue myös:

Tornion kirkkoherran valinnassa taas dramatiikkaa – tällä kertaa vaali ratkesi seitsemän äänen erolla

Tuomas Palola vetäytyy Tornion kirkkoherran vaalista – sanoo syyksi lestadiolaisten harjoittaman mustamaalauksen

Tornion kirkkoherran virka julistettiin uudelleen haettavaksi – taustalla oikeuden päätös

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.