Kiihtelysvaaran kirkko tuhoutui tulipalossa Joensuussa – alttaritaulu onnistuttiin pelastamaan

Kiihtelysvaaran 1700-luvulta peräisin oleva puukirkko tuhoutui täysin sunnuntaina aamuyöllä riehuneessa tulipalossa. Kirkko sijaitsi Joensuun seurakuntayhtymään kuuluvan Vaara-Karjalan seurakunnan alueella.

Seurakunnan tiedotteessa kerrotaan, että pelastuslaitos sai kirkon palosta automaattisen palohälytyksen klo 4.50. Pelastuslaitos sai suojattua kellotapulin ja lämpölaitoksen. Kirkon tuhoutuminen ei kuitenkaan ollut enää estettävissä.

Joensuun seurakuntien viestintäpäällikkö Sari Jormanaisen mukaan kirkosta onnistuttiin pelastamaan alttaritaulu, suurin osa kirkkotekstiileistä ja joitain hopeaesineitä. Pelastuslaitoksen ensitiedon mukaan kukaan ei loukkaantunut palossa.

Kiihtelysvaaran seurakuntatalolla järjestetään sunnuntaina 23.9. kello 10 rukoushetki. Rukoushetki pidetään saman aikaan kuin Kiihtelysvaaran kirkossa olisi ollut messu.

Kiihtelysvaaran ristikirkko oli rakennettu Heikki Hägerin johdolla vuosina 1769-70. Kirkon alttaritaulun Kristus ristillä on peräisin vuodelta 1831 ja sen maalasi Samuel Elmgren.

Vaara-Karjalan seurakunta muodostettiin vuonna 2005 Kiihtelysvaaran ja Tuupovaaran seurakunnista.

Katso 360-video Kiihtelysvaaran kirkosta.

Edellisen kerran kirkko on Suomessa tuhoutunut tulipalossa 2016 Ylivieskassa.

Kuva: Joensuun ev.-lut. seurakuntayhtymä / Kiihtelysvaaran kirkon alttari

Edellinen artikkeliTiiviistä uskonnollisesta yhteisöstä romaanin kirjoittanut Essi Ihonen: ”Usko on yksi ihmisten intiimeimmistä asioista”
Seuraava artikkeliKiihtelysvaaran kirkon paloa tutkitaan törkeänä vahingontekona

Ei näytettäviä viestejä