Kiihtelysvaaran kirkon poltto oli päähänpisto – polttajalle ankara tuomio ja kova vahingonkorvaus

Kiihtelysvaaran palaneen kirkon raunio rautaisen hautaristinläpi nähtynä

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 30-vuotiaan miehen Kiihtelysvaaran kirkon polttamisesta kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen. Törkeästä vahingonteosta annettu vankeusrangaistus on ehdoton.

Mies tuomittiin myös lähes kolmen miljoonan euron vahingonkorvauksiin. Tuomiosta kertoivat useat tiedotusvälineet, muun muassa Karjalainen.

Kirkon polttanut mies sanoi Ylen mukaan avustajansa välityksellä katuvansa tekoa ja olevansa siitä pahoillaan. Mies myös halusi pyytää anteeksi seurakunnalta.

– Se oli äkkiarvaamaton päähänpisto. Hänen isänsä oli kuollut noin kuukautta ennen tekoa, ja se vaikutti elämänhallintaan. Hölmöilyä, luonnehti avustaja kirkon polttamista Ylen verkkosivulla.

Oikeudenkäynnissä ja esitutkinta-aineistossa käytiin läpi tapahtuman yksityiskohtia. Iltalehti kertoo, että mies poltti kotipihaansa ristinmerkin ennen kuin sytytti kirkon. Tekoaan mies luonnehti hetken päähänpistoksi.

Vaara-Karjalan seurakunnan Kiihtelysvaaran kirkko tuhoutui täysin tulipalossa 23. syyskuuta aamuyöllä.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kiihtelysvaaran kirkkopalo syyteharkintaan – poliisin mukaan tuhopoltto vaikuttaa päähänpistolta

Kiihtelysvaaran kirkko tuhoutui tulipalossa Joensuussa – alttaritaulu onnistuttiin pelastamaan

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.