Kiista ortodoksijuutalaisten asepalveluksesta ajaa ennenaikaisiin vaaleihin Israelissa

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu Likud-puolueesta. Kuva huhtikuulta 2018.

Israelin hallitus ilmoitti viime vuoden lopussa ennenaikaisista parlamenttivaaleista. Syynä on ortodoksijuutalaisten asepalvelusta koskeva kiista. Hallitus oli ajamassa lainsäädäntöön muutoksia, jotka koskivat pakollisen asepalveluksen ulottamista entistä isompaan osaan ortodoksijuutalaisia. Uudet vaalit järjestetään huhtikuussa, kun ne oli alun perin määrä järjestää marraskuussa. Asiasta uutisoi muun muassa brittilehti The Guardian.

Viimeisimpien kyselyn mukaan hallituspuolueiden muodostamalla ryhmittymällä on selvä johto kannatuksessa. Jos Likud-puoluetta edustava pääministeri Benjamin Netanjahu onnistuu säilyttämään vaalien jälkeen pääministeripaikkansa, hänestä tulee Israelin pitkäaikaisin pääministeri. Netanjahun asemaa uhkaa kuitenkin se, että hän on useiden korruptiosyytteiden ja tutkintojen kohteena.

Netanjahu on nimittänyt syytöksiä median aiheuttamaksi noitavainoksi, jonka tarkoituksena on saada hänet eroamaan.

Kuva: Yhdysvaltain ulkoministeriö / Wikimedia Commons

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.