Kirje piispoille: Kirkolliskokouksen 28 edustajaa vaatii naispappeuden vastustajille lisää elintilaa kirkossa

Liperit Sacrumin myymälässä

Kysymys naispappeuden vastustajien eli niin kutsutun perinteisen virkakannan edustajien asemasta ja elintilasta kirkossa on saanut 28 kirkolliskokousedustajaa ja kuusi pappia lähettämään kirjeen piispoille. Siinä todetaan, että naisten pappeutta vastustava seurakuntaväki on jäänyt pysyväksi osaksi kirkkoa.

Kirjeen allekirjoittajat kiinnittävät huomiota kahteen ongelmalliseksi koettuun kohtaan: tilojen antamiseen naisten pappeutta vastustavien pappien ja seurakuntalaisten käyttöön sekä pappisvihkimyksiin. Toiveena on, että tiloja saataisiin käyttöön ja naisten pappeutta vastustavia miehiä voitaisiin jatkossa vihkiä papeiksi.

Kirjeen allekirjoittajat painottavat, että he eivät esitä muutosta seurakuntien oman toiminnan järjestelyihin sinänsä eivätkä he halua, että nämä toimintamahdollisuudet muodostaisivat uhan miesten ja naisten tasa-arvoisen pappeuden toteutumiselle kirkossa.

Lue koko kirje:

Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispoille

Me, tämä kirjeen allekirjoittajat, tahdomme vedota teihin, kirkkomme piispat, että jaksaisitte ponnistella yhä määrätietoisemmin sen eteen, että ns. perinteiseen virkakäsitykseen sitoutuneilla kirkon jäsenillä säilyisivät riittävät toiminnan mahdollisuudet kirkossamme.

Emme esitä mitään muutosta seurakuntien oman toiminnan järjestelyihin sinänsä, emmekä halua, että nämä toimintamahdollisuudet muodostaisivat uhan miesten ja naisten tasa-arvoisen pappeuden toteutumiselle kirkossamme. Missään tapauksessa emme halua aloittaa jo käytyä virkakysymyskeskustelua tässä yhteydessä uudelleen. Sen sijaan haluamme kannustaa keskustelemaan keinoista, joilla voidaan vahvistaa kirkon ykseyttä ja vastata kasvavaan tilojen ja pappien puutteeseen niissä jumalanpalvelusyhteisöissä, jotka teologisista ja omantunnon syistä eivät voi joustaa virkakäsityksestään. Rehellinen tosiasioiden tarkastelu osoittaa, että ongelmavyyhti ei ole väliaikainen, eikä pelkkä ajan kuluminen sitä hoida vaan pahentaa. Mikäli ns. perinteiseen virkakäsitykseen sitoutuneille papeille ja seurakuntalaisille ei taata teologisen ajattelunvapauden lisäksi aitoa toimintatilaa kirkossamme, sekä teologiset äärinäkemykset että niiden mukana kirkkokansa hajaantuvat yhä kauemmas toisistaan.

On tärkeä huomata, että meistä allekirjoittajista kukaan ei väistä pappia hänen sukupuolensa takia missään tilanteessa. Näin tämän kirjeen tekemiseen ei ole osallistunut sellaisia henkilöitä, joita asia oletettavasti suoraan koskee. Tätä voitaneen pitää ennen muuta seurakuntalaisten huolenilmauksena tilanteesta, johon kirkossamme on jouduttu. Harkitulla korjausliikkeellä voimme välttää ikävät ja kirkkomme ykseyttä koettelevat seuraukset, joihin muuten olemme vaarassa ajautua.

Kirjeen taustaa

Tässä yhteydessä on tarpeetonta kerrata laajemmin virkakäsityksen muutosprosessia ja siihen liittyviä päätöksiä, ponsia ja tahdonilmauksia. Riittää, että tunnistamme kehittyneet lieveilmiöt, joita ei ehkä kyetty aikanaan riittävästi ennakoimaan.

Vuosikymmenien mittaan on toistettu toivetta pastoraalisuuden, ykseyden ja luottamuksellisen keskusteluyhteyden ylläpitämisestä, mutta käytännössä tätä ei ole kyetty realisoimaan konkreettisiksi toimiksi riittävissä määrin. Piispainkokouksen selonteko erilaisten virkanäkemysten aiheuttamien työyhteisöongelmien hoitamiseksi vuonna 2006 muokkasi seurakuntaelämäämme varsin voimakkaasti. Sen jälkeen papisto on nopealla vauhdilla tyhjentynyt vanhalla virkakannalla olevista. Samalla kirkon sisä- ja ulkopuolelle on tilanteen pakottamana syntynyt maan laajuinen verkosto jumalanpalvelusyhteisöjä, johon tämä papisto on pitkälti siirtynyt. Tällaisia yhteisöjä on hiukan laskutavasta riippuen tällä hetkellä noin 40, ja niiden toimintaan osallistuu viikoittain pari tuhatta ihmistä. Väkimäärän jatkuva kasvu ja huomattava nuorten osuus kertovat sekä tarpeesta että jatkuvuudesta. On siis tosiasioiden vastaista pitää ongelmaa sen kummemmin marginaalisena kuin ajan myötä pois hiipuvanakaan. Näyttää selvältä, että naisten pappeutta vastustava seurakuntaväki on jäänyt pysyväksi osaksi kirkkoamme. Se on oma aktiivinen vähemmistönsä, joka haluaa silti pysyä kirkon yhteydessä, mikäli se heistä riippuu. Osattiinko tällaista kehityssuuntaa riittävästi ennakoida vuonna 2006? Kyettiinkö silloin näkemään riskit uusien hallitsemattomien seurakuntarakenteiden syntyyn kirkon sisä- ja ulkopuolelle? Kirkon omat päätökset ovat vahvasti osallisia niiden olemassaoloon.

Tässä yhteydessä on monin paikoin törmätty asiaan liittyviin seurannaisvaikutuksiin, joista tässä aloitteessa pureudutaan niistä kahteen merkittävimpään.

Tilaongelmat

Vuoden 2006 jälkeen kehitys on kääntynyt siihen suuntaan, että moninaisten naispuolisiin pappeihin liittyvien kohtaamisongelmien myötä seurakuntien kanssa yhdessä järjestetyt erillismessut ovat harventuneet hiljalleen. Messuyhteisöt ovat siirtyneet omiksi organisaatioikseen. Samalla seurakunnissa on myös yllättävän laajasti tehty tulkinta, että suunnitellusti miespappien toimittamia messuja ei voi järjestää seurakunnan tiloissa edes seurakunnan ulkopuolisten toimijoiden toimesta, vaikka tälle ei ole mitään juridista perustetta, koska:

1. Kirkkojärjestyksen mukaan seurakunta voi tarjota yhteistyötaholle tilojaan käyttöön, kunhan tiloja käytetään ”vain sen pyhyyteen soveltuviin tarkoituksiin” (KJ 14:2). Tällä perusteella kirkon tiloissa pidetäänkin kansalaisopiston pianotunteja, ortodoksisia liturgioita tai vapaiden suuntien toimintaa, koska niiden katsotaan mahtuvan pykälissä määritettyihin raameihin. Jos näitä verrataan messuyhteisöön, joka sitoutuu vakaasti kirkon tunnustukseen ja noudattaa messussaan kirkkokäsikirjaamme, tämän pykälän on vaikea kuvitella nousevan tilojen käytön esteeksi.

2. Tasa-arvo- tai virkamieslakia ei sovelleta herätysliikkeiden ja muiden yhdistysmuotoisten järjestöjen toiminnassa. Ne eivät ole julkisyhteisöjä, vaan vapaaehtoistoiminnan pohjalta nousevia organisaatioita. Siksi seurakuntakaan ei ole tilivelvollinen yhteistyökumppaneina toimivien järjestöjen ratkaisuista, vaikka ne toimisivat seurakunnan tiloissa. Siksi tasa-arvolakia ei voi myöskään käyttää perusteena tilojen käytön kieltämiselle.

3. Piispojen ja herätysliikkeiden tahdonilmaus v.2009 suorastaan kehottaa tilojen antamiseen, kohta 6: Seurakunta voi tehdä yhteistyötä herätysliikkeen kanssa ja antaa tiloja herätysliikkeen kirkkopyhiä ja muita tilaisuuksia varten. Miksi käytännön ratkaisut ovat usein täysin päinvastaisia?

Todellinen syy tilojen käytön kieltämiselle lienee ainakin välillisesti vanhan virkanäkemyksen edustajien stigmatisoituminen ja negatiivinen julkisuuspaine, jota on pidetty yllä vuodesta toiseen. Kyseenalaisten uutisotsikoiden ja valituskierteiden uhka on saanut monen kirkkoherran ylivarovaiseksi linjauksissaan. On syntynyt mielikuva kirkonlaajuisesta kampanjasta, jolla pyritään tekemään selkeä hajurako näihin seurakuntalaisiin, vaikka tällaisesta ei ole missään päätetty.

Tässä tilanteessa messuyhteisöt ovat olleet pakotettuja siirtymään omiin tiloihinsa. On aivan selvää, että se on merkittävä askel eriytymisen suuntaan. Omissa tiloissa messuyhteisön suhde paikalliseen seurakuntaan alkaa nopeasti etääntyä. Seurakunnan työntekijät ja toiset seurakuntalaiset alkavat käydä vieraaksi. Kirkon toiminta kokonaisuudessaan jää taustalle, eri tontille, jossa käydään yhä harvemmin ja harvemmin. Henkinen etäisyys kasvaa, kirkollinen identiteetti kääntyy uuteen asentoon hitaasti mutta varmasti.

Tätä tilannetta ei voi pitää kenenkään kannalta hyvänä, saati kestävänä. Jollei asialle tehdä jotain, eriytymisprosessi jatkuu edelleen, kunnes kirkkoon kuulumisesta ja piispallisesta kaitsennasta ei ole näille yhteisöille muuta kuin haittaa. On paradoksaalista, että monessa seurakunnassa on vajaakäytöllä olevia tiloja, jotka pidetään mieluummin tyhjillään kuin vuokrataan messuyhteisölle. Messuyhteisöt ovatkin tehneet paikoin huomattavia investointeja omiin tiloihinsa, joista seurakunnan fyysiseen yhteyteen palaaminen ei ole kovin yksinkertaista.

Keskustelussa on todettu moneen kertaan, että ns. perinteinen virkakäsitys ei ole harhaoppi, mutta käytännön ratkaisut viestivät jotain muuta. Tahtoisimme nähdä tässä asiassa piispallista kaitsentaa, jolla rohkaistaisiin seurakuntia aktiivisesti etsimään toimivia vaihtoehtoja tilojen yhteiskäyttöön.

Pappisvihkimysten ongelma

Pappien vihkimisongelmat uhkaavat eskaloida tätä prosessia vielä nopeammin ja peruuttamattomammin. Kirkon yhteydessä toimivat vanhaan virkakäsitykseen sitoutuneet messuyhteisöt kärsivät pappispulasta. Kasvavat yhteisöt tarvitsevat lisää työntekijöitä, mutta tähän ei ole kyetty löytämään ratkaisua. Suurten ikäluokkien eläköityessä tilanne on pahenemassa entisestään.

Toisaalta näistä yhteisöistä nouseva nuoriso ei enää hae teologisiin opintoihin mahdottomasta työllistymisestä johtuen. Samaan aikaan kirkkomme piispallisesta kaitsennasta irtautuneet järjestöt vihkivät uusia pappeja tarpeensa mukaan, ja resursseja on monin paikoin paremmin. Nykytilanne siis suorastaan suosii kirkon ulkopuolella toimivia ja rankaisee niitä, jotka haluavat edelleen sitoutua kirkkomme apostoliseen sukkessioon.

Onkin varsin todennäköistä, että tässä asiassa ahtaalle joutuneet herätysliikkeet ajautuvat lähivuosina käytännön pakosta kipeisiin ratkaisuihin. Paine irtautua piispojemme kaitsennasta pappien saamiseksi kasvaa vuosi vuodelta. Monella järjestöllä ei ole juuri vaihtoehtoja, jollei mitään ratkaisun näköalaa kyetä löytämään. Varoittavia signaaleja tästä kehityksestä on jo saatu mm. Inkerin kirkon ja Afrikan sisarkirkkojen suunnalla. Huolemme on, että jos emme siis kirkkona hoida vastuutamme tässä tilanteessa, tulemme menettämään korvaamattoman osan seurakuntaväestämme ja myös haavoittamaan pahasti ekumeenisia suhteitamme päättämättömyytemme takia.

Käsityksemme mukaan vihkimysongelmaan on löydettävissä juridisesti ja teologisesti kestäviä toimintamalleja. Toivomme, että te piispat jatkaisitte työskentelyä tämän asian parissa ja käyttäisitte kaiken taitonne ja viisautenne löytääksenne luovia ratkaisuja asiaan. Samalla tämä tarkoittaa vakavaa kutsua perinteisen virkakäsityksen edustajille, jotta he määrittelisivät ne aidot ja teologisesti kestävät reunaehdot, jotka rajaavat käytännön ratkaisuja vihkimyksen käytännön järjestelyissä.

Kirkkopoliittisen ja parokialistisen valtataistelun sijaan nyt tarvitaan tahtoa yhteiseen ratkaisuun. Se tarkoittaa uskon ja siitä nousevien pyrkimysten olemassaolon oikeuttamista toisessa kristityssä. Ymmärrämme, että tämä prosessi tietyllä tavalla vahvistaa sen jakautuneen ehtoollispöydän, josta kaikki kärsimme. Tilannetta on mielestämme silti analysoitava realistisesti. Ykseyden takia on suostuttava tiettyyn moniäänisyyteen kirkossamme. On löydettävä tie, jota voimme silti kulkea edelleen yhdessä. Mikä on vaihtoehto?

Johtopäätöksiä

Piispojen ja herätysliikkeiden tahdonilmaus v.2009 sisältää itsessään jo kaikki ratkaisun ainekset. Valitettavasti siitä ei seurannut tilannetta helpottavia toimenpiteitä. Kirkkohallituksen syrjintäkieltotyöryhmän mietinnössä v.2011, tunnistettiin kyllä vakaumuksen suojaan liittyvät haasteet ja esitettiin (kohta 5, s. 31), että Kirkkohallitus asettaisi näiden kysymysten tarkastelemiseksi erillisen työryhmän. Tästäkään ei valitettavasti seurannut käytännön toimia.

Piispainkokouksen suositus seurakunnissa toimivista jumalanpalvelusyhteisöistä v.2017 kehotti kyllä yhteistyön tiivistämiseen, mutta varsinkin sen kohdat 4 ja 5 kirjallisen sopimuksen laatimisesta on monin paikoin otettu vallan välineeksi ja keinoksi asettaa epämieluisat yhteisöt vielä ahtaampaan tilanteeseen. Mielestämme tämä on piispainkokouksen suosituksen hengen vastaista ja siksi piispojen arvovallan väärinkäyttöä. Siksi toivomme piispainkokoukselta selkeää ohjeistusta asiaan tällaistenlieveilmiöiden poistamiseksi.

Olemme tietoisia siitä, että päätökset ja linjaukset näissä asioissa tapahtuvat lopulta piispojen ja kirkkoherrojen työhuoneissa. Siksi emme koe asiaksemme yksilöidä tarvittavia toimia, vaikka uskomme hyviä vaihtoehtoja olevan. Haluamme kuitenkin välittää vahvan viestin sekä piispoille että seurakunnille, että keinot on löydettävä kestämättömän tilanteen ratkaisuun.

Me, aloitteen allekirjoittajat, toivomme piispoilta selkeää ja konkreettista liikahdusta kohti yhteyttä, oikeudenmukaisuutta ja keskinäistä rakkautta. Toivomme, että asiassa muodostuu aktiivinen ja luottamusta ruokkiva keskusteluyhteys asiaan liittyvien järjestöjen kanssa. Itse Kristus sanoo, että juuri keskinäisestä rakkaudesta meidät pitäisi tunnistaa tässä maailmassa. Se olisi parasta, mitä tälle kirkolle voi tapahtua tänä tuulisena aikana.

Mikko A. Himanka, kirkolliskokousedustaja, Ylivieska

Aulis Ansaharju, kirkolliskokousedustaja, Hämeenlinna

Reino Halonen, kirkolliskokousedustaja, hiippakuntavaltuuston jäsen, Askola

Marjatta Hautala, kirkolliskokousedustaja, Kauhajoki

Pekka Heikkilä, kirkolliskokousedustaja, kirkkohallituksen täysistunnon jäsen, Mynämäki

Markku Hekkala, kirkolliskokousedustaja, Kokkola

Jouko Jääskeläinen, kirkolliskokousedustaja, Vantaa

Janne Kaisanlahti, kirkolliskokousedustaja, kirkkoneuvoston vpj, Rovaniemi

Hannele Karppinen, kirkolliskokousedustaja, kirkkovaltuutettu, Hyvinkää

Jari Kemppainen, kirkolliskokousedustaja, kirkkoherra, Pälkäne

Antti Kruus, kappalainen, Olari

Johanna Lumijärvi, kirkolliskokousedustaja, Kirkkonummi

Oiva Malinen, kirkolliskokousedustaja, kirkkoherra, Keitele

Juhana Markkula, kirkkoherra, Nousiainen

Sirkka-Liisa Myllylä, kirkolliskokousedustaja, yhteisen kirkkovaltuuston jäsen, Oulu

Annika Määttänen, kirkolliskokousedustaja, Salo

Timo Määttä, kirkkoherra, Ylivieska

Pauli Niemelä, kirkolliskokousedustaja, kirkkoherra, Kiiminki

Harri Niemelä, vt. kirkkoherra, Jämsä

Pekka Niiranen, kirkolliskokousedustaja, yhteisen kirkkoneuvoston vpj. Kuopio

Erkki Puhalainen, kirkolliskokousedustaja, hiippakuntavaltuutettu, Jyväskylä

Ilkka Pöyhönen, kirkolliskokousedustaja, Joutseno

Riku Rinne, kirkolliskokousedustaja, Nokia

Harri Saine, kirkolliskokousedustaja, tuomiokapitulin maallikkojäsen, Pori

Matti Salomäki, kirkolliskokousedustaja, tuomiorovasti, Lapua

Heikki Sariola, kirkolliskokousedustaja, kirkkoherra, lääninrovasti, Kurikka

Pekka Simojoki, kirkolliskokousedustaja, Kangasala

Heikki Sorvari, kirkolliskokousedustaja, kirkkohallituksen täysistunnon jäsen, Espoo

Liisa Teräslahti, kirkolliskokousedustaja, Imatra

Risto Tuori, kirkolliskokousedustaja, Sastamala

Jouni Turtiainen, kirkolliskokousedustaja, kirkkoherra, Espoo

Aino Vesti, pastori, Turku

Ville Väkeväinen, kirkkoherra, Simo

Jouko Ylinen, kirkolliskokousedustaja, seurakuntaneuvos, Seinäjoki

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Naispapittoman messun peruminen kuohuttaa Oulussa – Tuomiorovasti: "1990-luvulle ei ole paluuta"

Piispoilta suositus jumalanpalvelusyhteisöistä – Häkkinen: Tarkoituksena ei ole lisätä kontrollia

Piispa: Kirkon jumalanpalveluselämä on pirstoutunut

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

79 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Virka kysymys avaa edelleen meidät näkeemään laajempaakin Sana käsitystä, sillä Raamatun ihmiskuva ja maailmankuva on yksikantaan patriarkaalinen, siis Isä ja mies keskeinen ja näin myös on miehen ja naisen asema Kirkossa ollut tämän kuvan mukainen. Miehen ja naisen asema on ollut selkeä ja järjestyksellinen, Jumalan säätämyksen mukaan. Onko se siis väärä, koska me niin ajattelemme?

    Raamattu ei ole tuottanut ongelmia koskaan niille, jotka ovat sen ilmoitukseen suhtautuneet nöyrästi. Tämä koskee naisia ja miehiä kautta Kirkon historian, kaikki ovat yhdessä kärsineet ja toisistaan huolta pitäneet, miehet ja naiset yhdessä.

    Kysymys tulevaisuudessa onkin laajemmin myös siitä, voidaanko Kirkossa edetä edelleen Raamatun patriarkaalisesta kontekstista luopuen ja mihin se lopulta johtaa?

    Niinpä tasa-arvo kysymys Kirkossa onkin paljon laajempi kysymys ja olisi avattava myös se mitä sillä lopulta haetaan? Jos nykyisin nähdään Jumalan säätämä järjestys tasa-arvon vastaisena, niin eikö meidän pitäisi kysyä onko ns. tasa-arvon vaatimus lopulta Jumalan tahtokaan? Tasa-arvo on hankala käsite, koska Raamattu, eikä empiirinen todellisuus edes tunne tuollaista käsitettä.

    Kaikkien ihmisten Rakastaminen ja ihmsarvon mukainen kohtelu on eri asia, kuin tasa-arvon vaatiminen. Näin tämän asian itse näen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Raamattu kuvaa tämänkin asian muutosta patriarkkojen ajoista monen vaiheen kautta alkuseurakunnan aikaan. Naisten ja miesten suhteet eivät jatku samanlaisina, puhumattakaan, että niiden takana näkyisi joku Jumalan säätämys. “Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.”

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    ”…sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi.” Tuo on totta ja Kristuksessa kaikki ovat yhtä. Miksi siis vaatia erityisoikeutta naisille? Tasa-arvon vaatimus on sikäli ongelmallista, koska miehen ja naisen erilaisuus sulkee sen jo itsessään pois.

    Se, että olemme kaikki yhtä Kristuksessa, ei sulje pois miehen ja naisen erilaisuutta, eikä se sulje pois sitä, etteikö kaikilla pitäisi olla sama palkka jne. Mutta kuitenkin meidän kaikkien tulisi settua Jumalan Sanan alle nähdäksemme, ettei meistä kukaan saisi enää elää itselleen, vaan toisia palvellen olemalla Jumalan luomia ja Hänen lahjoillaan varustetuina. Eihän Kristityn miehen sovi asettua Jumalan paikalle, vaan Herra on miehen pää, niin, ettei kukaan omaansa pyytäisi, vaan siten, että olisi kaikessa Jumalan palvelija voisi näin huolehtia naisen ja lasten parasta seurakunnassa ja yhteiskunnassa. Kristityn naisen huolena ja haluna ei siis tulisi ajaa omia asioitaan, vaan miehen ja lasten asioita. Näin siis miehen ja naisen tulisi palvella toistansa Kristuksessa, kunnioittaen Jumalaa omalle paikalleen asettuen.

    Kuka meistä pystyy olemaan Jumalan palvelija, jos ajamme Kirkossa vain omia asioitamme? Jos Kirkossa ajaudutaan maailmallisiin riitoihin ja sekaannutaan sellaisiin, mikä ei Kirkolle kuulu, niin vaikeuksia tulee, se pitäisi olla selviö.

    ”Sillä Kristuksen rakkaus vaatii meitä, jotka olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.” 2.Kor.5:14-15

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Kuka meistä pystyy olemaan Jumalan palvelija, jos ajamme Kirkossa vain omia asioitamme?” Eihän tällä ole mitään tekemistä kristityn ihmisen oman sukupuolen kanssa. Sen sijaan sukupuolten tasa-arvon ajaminen on Jumalan tahdon mukaista oikeuden ja laupeuden edistämistä. Se ei tarkoita minkään erioikeuden vaatimista, päinvastoin. Tasa-arvo on sitä, että erioikeudet puretaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kalevi sanoo:

      ““Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi” Tuo sisältää jo yksikäsitteisen vastauksen: Te kaikki olette yksi. Siis myös kirkon varkailijakunta!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Martti Pentti, kuten varmasti tiedät, niin suurin osa kristikunnasta näkee pappeuden oleva sukupuoleen sidottu, se on myös sukupuolikysymys, siksi ““Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi”, ei ole sovellettavissa virkakysymykseen.

    Meillä kirkossa asia on nähty toisin ja tätä kohtaa käytetään naispappeuden puolustamiseen, muistaakseni Raija Sollamo perusteli m. tällä kohdalla naisten pappeutta. Miedän kirkossamme pappeus ei ole sidottu sukupuoleen, meillä ei ole siis naispappeja vain pappeja. Papit esitellään yleensä seurakunnan sivuilla pastori, ei siis naispastori.

    Se, että naispappeuden vastustaminen ei ole harhaoppi johtuu ekumeenisista syistä. Yksityinen seurakuntalainen saa ajatella, puhua jne, naispappeudesta opillisena harhana. Mutta kirkko on samalla rajoittanut yksilön vapautta, suuressa kuvassa. Siksi kirkolle on haasta ja ongelmallista jos joku messuyhteisö, herätysliike rupeaa vaatimaan poikkeus-sääntöjä ja ylittää rajat mitä piispat ovat linjanneet. Onko tämä oikea linja? Pitäisikö linjaa muuttaa? Tai keksijä jotakin uutta? Sen piispat linjaavat.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Sami Paajanen,

      Kirjoitat, että ““Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi”, ei ole sovellettavissa virkakysymykseen”.

      Juu, myös rodullisten ja etnisten vähemmistöjen syrjintää on perusteltu tällä lauseella, ei ainoastaan naisten syrjintää.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Siksi kirkolle on haaste ja ongelmallista, jos joku messuyhteisö, herätysliike rupeaa vaatimaan poikkeus-sääntöjä ja ylittää rajat, mitä piispat ovat linjanneet.” Tällaiset yhteisöt ovat pikemminkin pystyttämässä uudelleen rajoja, jotka piispat ovat purkaneet. Ne laativat poikkeussääntöjä vain itselleen ja päätyvät eristyksiin rakentamansa aitauksen sisään. Kun kirkko kokee tämän haasteeksi, se on merkki kirkon pitkämielisyydestä ongelmallisia yhteisöjä kohtaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Maailman suurissa kirkkokunnissa, ei puhuta syrjimisestä, vaikka papin virka on rajattu vain miehille. Eivät miehet syrji naisia, sen tähden, etteivät naiset voi olla miehiä!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Luterilainen käsitys kirkon virasta poikkeaa vanhojen kirkkokuntien opista ratkaisevalla tavalla. Tähän liittyy myös erilainen ymmärrys ehtoollisen luonteesta.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti Korhonen sanoo:

      Onneksi rohkea kapinallinen Martin Luther jätti tuon katolisen kirkon ja sen vääryydet, anekaupan ja pappien selibaattivaatimuksen. Ja nai itse “rumimman nunnan, Katarina von Boran” , uskonnonopettajamme sanojen mukaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Sari Roman-Lagerspetz,

    En tieidä mitä kaikkea tuolla lauseella on perustelu ja mitä ei. Kannattaa katsoa se konteksti missä Paavali kirjoittaa ( Gl 3).

    Miten sinä Sari näet suuret ortodoksisen ja katollisen kirkon hehän eivät hyväksy naisen pappeutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti Korhonen sanoo:

      Sami Paajanen, vaikka et kysynytkään minulta niin vastaan silti. Oletko siis luterilaisena sitä mieltä, että nuo suuret katoliset kirkot ovat tässä asiassa oikeassa? Nehän vaativat papeiltaan myös selibaattia, ja surullisia tuloksia on nähtävissä. Siitäkin huolimatta, että kirkoilla, niin katolisilla kuin meilläkin, on suuri halu ja tarve peitellä sisäisiä väärinkäytöksiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jorma Rämö sanoo:

    “Hedelmistään puu tunnetaan” on sopiva lause kirkon toimintaan naispappeusasiassa. Nyt kun aikaa on reilusti kulunut siitä kun papin virka naisille avattiin, voidaan nähdä mitä se on tullessaan aiheuttanut. Onko kaikki nyt hyvin kun nainen vihdoin pääsi haluamaansa virkaan ja tasa-arvo vihdoin saatiin tässä asiassa kirkon sisälle? Vastausta ei tarvitse juurikaan miettiä. Ei, kaikki ei tosiaan ole hyvin kirkossamme. Itse asiassa päinvastoin. Kulunut yli 30 vuotta olisi luullut tasoittavan kaikki laineet, mutta nyt näemme miten kipeä asia yhä edelleen on monille. Onko siis kysymys siitä, että jotkut eivät vain halua sopeutua vallitsevaan tilanteeseen. Onko syy näissä sopeutumattomissa? “Hedelmistään puu tunnetaan”. Minkä hedelmän kirkko on aikaansaanut sen jälkeen kun naispappeus toteutettiin? Valheelle rakennettu rauha oli ensimmäinen aikaansaannos, jossa luvattiin vanhalla virkakannalle oleville kotipaikkaoikeus kirkossa. Nyt tiedämme sen olleen jos ei suoranaista valhetta niin ainakin lupaamista vain sen vuoksi, että toivottiin ajan tekevän tehtävänsä ja että asenteet sen myötä muuttuisivat. Entäpä muut hedelmät? Jatkuva taistelu ja erimielisyys asian ympärillä osoittaa sen, että kaikki ei ole kohdallaan, nuo hedelmät näyttävät olevan pahan hedelmiä. Paha on ennenkin päässyt pesiytymään kirkon sisälle vuosisatojen aikana. Kirkko on välillä ollut kuolleessa tilassa ja vastustanut Jumalan antamia herätyksiä kuten 1800-luvulla tapahtui. Tämä mitä nyt näemme, on ehkä kaikkein pahinta mitä kirkolle on tapahtunut koko sen olemassaolon aikana. Itse asiassa sen hengellinen olemassaolo on vaakalaudalla. Kirkko on naulinnut itsensä sellaisiin asioihin, joista sen on lähes mahdoton päästä selville vesille. Se on hylännyt tasa-arvo- innossaan Jumalan Sanan ja lähtenyt järkiuskon tielle mikä ei ole mitään uskoa vaan itse asiassa asioiden perustelemista kaiken aikaa pahan näkökulmasta. Vaikka vetoomus piispoille on lähetetty hyvässä tarkoituksessa, on selvää, että se ei voi tuoda mitään toivottua tullessaan, ainakaan virkakysymyksessä. Toivoisin olevani väärässä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Valheelle rakennettu rauha oli ensimmäinen aikaansaannos, jossa luvattiin vanhalla virkakannalle oleville kotipaikkaoikeus kirkossa.” Kotipaikkaoikeus on ymmärretty usein väärin. Eihän kotonaankaan saa tehdä mitä vain. Sisartaan kiusaava veli saa oikeutetusti vanhemmilta nuhteet tai rangaistuksen. Kirkossa vanhempien virkaa hoitavat piispat ja eri hallintoelimet.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Onko MP nyt niin, että vetäytyvä kiusaa?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Onhan sekin kiusaamista, kun sanoo siskolle: “Minä en leiki sinun kanssasi.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pentti Korhonen sanoo:

      Miesvaltainen kirkko on kuin ummehtunut lammikko, vesi seisoo ja pohja liettyy. On erinomainen asia, että tätä vettä nyt sekoitetaan ja saatetaan se virtaamaan avaamalla uusia väyliä. Kirkolla on toivoa, mutta paljon on vielä tehtävä mm. kaikkien ihmisten tasa-arvon puolesta. Onneksi myös aika hoitaa, kun vanhimmasta päästä nuo vanhoilliset jarrumiehet alkavat kolkutella P. Pietarin vartiokopin ovea.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Mikko A. Himanka sanoo:

    Päätin käynnistää sattuneesta syystä oman blogiaktiviteettini. Jos kiinnostaa lukea loppukommenttini koko piispakirjeasiaan, kirjoitukseni löytyy tästä: https://www.kotimaa24.fi/blogit/piispakirjeesta-joulurauhaan/

    En tiedä, miksei se tule näkyviin Kotimaan sivulle, mutta käyhän se näinkin…

    Ilmoita asiaton kommentti