Kirkko tarttui Vastaamon kriisiin lupaamalla keskusteluapua, lohtua ja tietosuojaa

Kirkon keskusteluapua on saatavilla aina. Siinä ja kirkon perheneuvonnassa tietosuoja on kunnossa. Lohdutusta on tarjolla myös verkossa.

Nämä ovat olleet kirkon viestit viime päivinä, kun tiedot psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurron laajuudesta ovat alkaneet hahmottua.

Uutinen tietomurrosta julkaistiin viime keskiviikkona. Kirkon vs. viestintäjohtaja Eeva-Kaisa Heikura kertoo, että asiasta ja sen kanssa ”hereillä olemisesta” puhuttiin Kirkkohallituksessa ensimmäisen kerran torstaina.

Lauantain aikana yksittäiset ihmiset alkoivat saada kiristysviestejä, jotka koskivat heidän asiakastietojaan Vastaamossa. Eeva-Kaisa Heikura sanoo, että hänelle ne olivat heräte.

– Minulla kesti siihen asti ymmärtää, miten isosta asiasta on kyse, vaikka minulla on lähes 30 vuoden kriisiviestintäkokemus.

Helsingin Sanomat julkaisi lauantai-iltana analyysin otsikolla ”Vastaamon tietomurto on sähköisen maailman suuronnettomuustilanne, mutta missä ovat jumalanpalvelukset ja kriisipäivystys?”. Heikura myöntää, että myös tuo kirjoitus havahdutti kirkkoa toimimaan.

Piispat ja muut työntekijät kommentoivat

Kirkko alkoi nostaa keskusteluapuaan esiin eri kanavissa, ja se mainittiin myös mediassa laajalti.

Kirkon keskusteluavulla tarkoitetaan kirkon Palvelevaa puhelinta, chattia, nettiä ja kirjettä.

Niiden lisäksi puhelimessa ja muissa kanavissa on päivystetty myös yksittäisissä seurakunnissa. Moni piispa ja iso joukko kirkon työntekijöitä reagoi myös sosiaalisessa mediassa.

”On normaalia purkaa omaa mieltä terapeutille. Tai käydä keskustelua papin kanssa. Pappia sitoo ehdoton rippisalaisuus. Sen piirissä käydyistä keskusteluista ei tarvitse eikä saa tehdä muistioita. Eikä uskoutuneen nimeä saa paljastaa koskaan”, Kuopion piispa Jari Jolkkonen kirjoitti Twitterissä.

”Terapia on henkilökohtainen, syvä, usein pitkäkin matka. Se vaatii ehdotonta luottamusta myös siihen, että kaiken käsitellyn voi lopulta jättää taakseen. Voimia luottamuksen uudelleen rakentamiseen!”, Espoon piispa Kaisamari Hintikka tviittasi.

”Omien asioiden työstäminen terapiassa on vaatinut rohkeutta ja luottamusta. Se, että joku pyrkii rikollisesti hyötymään toisen ihmisen tuen tarpeesta ja elämän kipukohdista, on raukkamaista ja väärin. Kristusta kuvataan kipujen mieheksi ja sairauksien tuttavaksi. Hän on niiden kanssa ja puolella, joita ahdistaa ja pelottaa”, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala kirjoitti Facebookissa.

Palvelevassa puhelimessa tilastoidaan yleisluontoisia asioita

Kirkon viestintä muistutti seurakuntia siitä, että ne pitäisivät esillä kirkon keskusteluapua. Seurakuntien käyttöön julkaistiin myös valmis rukous ja linkkejä tiedon äärelle.

Diakonian ja sielunhoidon asiantuntija Kimmo Nieminen Kirkkohallituksesta kertoo Kotimaa24:lle, että tietomurto on kuulunut viime päivinä kirkon Palvelevan puhelimeen tulleiden soittojen aiheissa. Soittojen määrä ei kuitenkaan ole merkittävästi lisääntynyt, ja puheluihin on pystytty vastaamaan entiseen tapaan.

Maanantai-iltana kirkko julkaisi verkkosivuillaan tietoa kirkon henkisen huollon palveluiden tietosuojasta.

– Kirkon sielunhoidon vahvuus on se, että meillä on ammattitaitoisia osaajia, mutta meitä ei koske rekisterinpitovelvollisuus keskusteluista tai keskustelijoista, Kimmo Nieminen sanoo tiedotteessa.

Kirkon sielunhoidon perusta on luottamuksellisuus. Työntekijöitä ja vapaaehtoisia sitoo vaitiolovelvollisuus ja pappeja vielä vahvempi rippisalaisuus.

Kirkon Palvelevassa puhelimessa puhelinnumerot eivät välity eikä puheluja nauhoiteta. Soitoista tilastoidaan vain yleisluontoisia asioita, kuten keskustelun aihe sekä arvio soittajan ikäryhmästä. Chatissa ja nettiviesteissä yhteydenottajan IP-osoite ei välity palveluun, tiedotteessa todetaan.

Joitakin viestejä ja niihin annettuja vastauksia saatetaan käyttää päivystäjien koulutuksessa. Sitä ennen niistä poistetaan kaikki sellainen tieto, jonka perusteella viestin lähettäjä voitaisiin tunnistaa. Muokatut ja käytetyt yksittäiset viestiketjut luvataan poistaa koulutuspäivän jälkeen.

Perheasiain neuvottelukeskuksissa tietojen tallentamiseen tarvitaan suostumus

Perheasioiden ja perheneuvonnan johtava asiantuntija Sari-Annika Pettinen kertoo, että Kirkkohallitus on ohjeistanut kirkon perheasiain neuvottelukeskuksia henkilötietojen käsittelystä tarkasti. Työntekijä hävittää henkilökohtaiset muistiinpanot, kun asiakkuus on päättynyt.

Asiakkaasta saatetaan tallentaa muun muassa nimi, tulosyy, keskustelun muoto ja siihen käytetty aika. Tietojen tallentamiseen tarvitaan aina asiakkaan suostumus. Samalla hänelle kerrotaan, mitä tietoja hänestä tallennetaan, minne tiedot tallennetaan ja kuinka kauan niitä säilytetään, perheasiain neuvottelukeskusten tietosuojaohjeissa linjataan.

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKolumni: Visioita ja missioita on mietitty kirkossa menneilläkin vuosisadoilla
Seuraava artikkeliKolumni: Paavi ojentaa oikeasti kättään seksuaalivähemmistöille

Ei näytettäviä viestejä