Kirkkoherra Jyväskylän loitsuilusta: ”En anna tyylipisteitä”

ViitalaArtoArto Viitalan ensireaktio luettuaan Keskisuomalaisen uutisen.

Hän kertoo jakaneensa reaktionsa Facebookissa. Sanomalehti Keskisuomalainen kertoi joulutähden sytyttämiseen liittyvästä loitsukilpailusta ja siitä miten kävelykadulla on ”taikuutta ilmassa”. Lehden Kaupunkilainen-liite kerää ihmisiltä loitsuehdotuksia.

”Harry Potterin henki leijuu keskustan yllä joulunavauksessa sunnuntaina 18.11. Avajaisiin liittyvä perinnetähti nimittäin sytytetään tänä vuonna loitsulla. Avauksen kaupungin rinnalla suorittava Playstation on julistanut tapahtumaan liittyen loitsukilpailun”, Keskisuomalainen maalaili.

– Koen jotenkin huonon maun osoittamisena, että tällainen ulkomaalainen Harry Potter -perinne ja loitsuperinne tuodaan tuohon yhteyteen. Osoittaa huonoa perinteiden kunnioitusta, vaikka kyse olisikin leikistä. En anna kovin korkeita tyylipisteitä idealle enkä myöskään sille, että Keskisuomalainen kerää loitsuja, Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitala kommentoi.

Hän ei pidä siitä, että tähteen, joka on Jeesus-lapseen viittaava kristillinen symboli, liitetään loitsuilu.

– Kyllä tähti ihmisten mielessä tähän saakka on ollut hyvin vahvasti jouluun yhdistettynä kristillinen symboli. Kyllä sillä on kuusen latvassa vahva sanoma, joka liittyy seimen lapseen. Sen päivittäminen uuteen uskoon on tarpeetonta.

Toisaalta Viitala toteaa myös, ettei hän halua olla mikään leikkimielen pilaaja. Hän muistuttaa, että jouluun liittyy paljon erilaisia perinteitä, jotka elävät hyvällä tavalla kristillisen perinteen rinnalla. Esimerkkinä tästä ovat tontut.

– Emme me voi seurakuntana olla kieltämässä tähden sytyttämistä loitsulla, mutta ainahan voi mielipiteensä ilmaista, Viitala toteaa.

Jyväskylän seurakunta osallistuu 18.11. kävelykadun tapahtumaan pystyttämällä sinne seimen.

Keskisuomalaisen artikkeli

Edellinen artikkeliKuurojen Liitto: Signmarkin saatava Gramex-korvaukset
Seuraava artikkeliKirkolliskokous äänesti KT:n ohjelmien sisällöstä

Ei näytettäviä viestejä