Kirkkoherralle kotiseututyön ansiomitali

Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt kotiseututyön ansiomitalin seitsemälle henkilölle.

Mitalin saivat Toivo Hyyryläinen Oulusta, Seppo Katila Seinäjoelta, Matti Nieminen Keravalta, Teuvo Sadeharju Lappajärveltä, Erkki Salo Kylmäkoskelta, Kaija Santaholma Helsingistä ja Matti Tokkari Helsingistä.

Kirkkoherra emeritus Toivo Hyyryläinen on vaikuttanut vuosikymmeniä kotiseutuasioissa niin koko Pohjois-Pohjanmaan maakuntaa koskevassa yhdistystoiminnassa kuin Yli-Iin kunnan päätöksenteossa. Hyyryläinen on ansioitunut myös kotiseutukirjallisuuden tekijänä ja lukuisten muistomerkkihankkeiden puuhamiehenä.

Erityisen merkittävää on ollut Hyyryläisen toiminta Kierikkikeskuksen perustamiseen liittyvissä tehtävissä. Kierikkikeskus on Kierikin kylässä Iijoen varrella sijaitseva arkeologinen esihistoria- ja kulttuurimatkailukeskus.

Kylmäkoski-Seuran johtokunnan puheenjohtajana toiminut Erkki Salo on puolestaan ansioitunut etenkin rakennusperinteen säilyttämisessä. Salo myötävaikutti seuran varainkeruuseen Kylmäkosken arvokkaan kirkon korjaamiseksi. Keräyksessä saatiin kokoon yli 61 000 euroa.

Ansiomitali on Kotiseutuliiton korkein tunnustuksen osoitus, jota on myönnetty vuodesta 1953 alkaen. Mitalin myöntäminen edellyttää saajalta maakunnallisia tai valtakunnallisia ansioita kotiseututyössä tai erittäin merkittäviä ansioita paikallisessa kotiseututyössä.

Suomen Kotiseutuliitto on kotiseututyön keskusjärjestö ja maamme suurin kulttuurialan kansalaisjärjestö, jolla on 840 yhteisöjäsentä ja yli 230 kannatusjäsentä.