Kirkkomyönteiset vihreät järjestäytyvät

vihret205Heikki Hiilamon mukaan järjestäytymisen taustalla on puolueen jännitteinen suhtautuminen kirkkoon ja uskontoihin.

– Jyrkillä ja ymmärtämättömillä linjauksilla on suljettu toiminnasta pois ihmisiä, joille kirkko ja kristinusko ovat tärkeitä, Hiilamo sanoo.

Ajatus Armon vihreiden perustamisesta syntyi Hiilamon, Kirsi Ojansuun ja Jukka Relanderin kesken Osmo Soininvaaran 60-vuotissyntymäpäivillä syksyllä. Relander kertoo vaikuttimekseen vihreiden uskontopoliittisen linjauksen, jota hän ei itse kykene kannattamaan.

– Olen kuullut myös muilta, että ihmiset ovat olleet siihen tyytymättömiä. Puolueessa on ollut hyvin järjestynyt ateistinen osasto mutta kristinuskoon muulla tavoin suhtautuvat eivät ole oikein löytäneet toisiaan. Törmäsin tähän moneen kertaan myös keväällä vaalikentillä, Relander sanoo.

Hiilamon mukaan yhdistyksen jäseniksi pyrkiviltä ei tulla kyselemään kirkon jäsenyyttä. Myös kiinnostuksen kohteet ulottuvat kirkkoa ja kristinuskoa laajemmalle.

– Käsittelemme myös uskontoihin ja ihmisoikeuksiin liittyviä kysymyksiä.

Hiilamo ei usko, että uusi jäsenyhdistys lisäisi ristiriitoja puolueessa.

– En usko, että se lisää jännitteitä. Vihreissä on hyvin pitkä perinne siitä, että keskustelua käydään aina uupumukseen asti. Tämä tuo siihen vain uudenlaisen näkökulman. Tarkoitus on lisätä ymmärtämystä. Esimerkiksi puoluekokouksen kannanotto, jossa hautausmaiden hoito haluttiin pois seurakunnilta, perustui puhtaaseen tietämättömyyteen. Haluamme purkaa ennakkoluuloja ja lisätä dialogia, Hiilamo sanoo.

Armon vihreiden perustamiskokous järjestetään 20. marraskuuta Helsingissä Töölön seurakuntakodissa.

Kotimaa24 julkaisee myös Armon vihreiden teesit, sillä toistaiseksi niitä ei löydy verkosta:

Armon vihreiden teesit

Armon vihreät pyrkivät tuomaan vihreiden katsomuspolitiikkaan ja uskontokeskusteluun ennakkoluulojen sijasta faktoja, uutta näkökulmaa ja asiantuntijuutta. 

Julkisuudessa käytävä uskontokeskustelu ei ole tavoittanut kohdettaan. Ateistit ja fundamentalistit huutavat toisilleen kirkon yli, joka taas ei saa ääntään kuuluville ääripäiden välissä.

Kirkon sisällä toimii ryhmiä, jotka eivät ole sitoutuneet yhteisiin päätöksiin. Julkisuudessa syntyykin helposti mielikuva pienten ja aktiivisten konservatiiviryhmien äänestä kirkon äänenä.

Armon vihreät haluaa tuoda keskusteluun järjen ja sydämen äänen sekä vihreiden ja kirkon sisällä että laajemmin yhteiskunnassa.

Vihreät ja kirkko jakavat samat arvot monissa kysymyksissä. Luonnon vaaliminen ja varjeleminen, ihmisarvon kunnioittaminen ja heikommassa asemassa olevien auttaminen ovat tärkeitä päämääriä molemmille. Vihreät ja kirkko ovat samalla puolella. Niiden soisi myös löytävän toisensa.

1) Uskontopolitiikka

Armon vihreät haluaa edistää positiivista suvaitsevaisuutta suhteessa uskontoihin. Haluamme lisätä kirkkotietoisuutta sekä puolueen sisällä että sen ulkopuolella, jotta uskontopoliittista keskustelua käytäisiin nykyistä perehtyneemmin.

2) Vihreä näkökulma kirkossa

Kirkon pitää työssään huomioida, että sen tehtävä on varjella luomakuntaa. Kirkko omistaa merkittävän kiinteistömassan ja maaomaisuuden ja on merkittävä työllistävä organisaatio. Siksi sen ympäristöteoilla on hyvän esimerkin antamisen lisäksi selkeä merkitys ympäristölle.

3) Ihmisoikeuskysymykset

Kristillisen ihmiskuvan mukaan jokaisen ihmisarvo on luovuttamaton. Siksi haluamme puolustaa vähemmistöjen asemaa kirkossa ja yhteiskunnassa. Kannatamme tasa-arvoista avioliittolakia ja tasa-puolista adoptio-oikeutta.

4) Demokratiakysymykset

Kirkko tarvitsee läpinäkyvyyttä, avoimuutta ja demokratiaa. Kirkon on täsmällisemmin noudatettava omia päätöksiään. Kirkon piirissä toimiakseen on kyettävä hyväksymään naisten pappeus.

Edellinen artikkeliRiekkinen: Pois pahat puheet ja syrjintä
Seuraava artikkeliKaksi kuoli seurakunnan leirillä

Ei näytettäviä viestejä