Kirkolliskokoukselle edustaja-aloite tasa-arvoisen avioliittolain vaikutusten selvittämisestä

Kirkolliskokouksen käsittelyyn on tulossa edustaja-aloite, jossa toivotaan mahdollisimman nopeaa selvitystä tulevan tasa-arvoisen avioliittolain vaikutuksista kirkossa. Aloitteen on allekirjoittanut kaikkiaan kuusitoista Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokousedustajaa.

– Aloitteessamme listataan erilaisia vaihtoehtoja. Ensisijainen yhteinen tavoitteemme on, että keskustelu aloitetaan riittävän ajoissa, kertoo yksi aloitteen allekirjoittajista, Mika Aspinen Kirkon koulutuskeskuksesta.

Kansalaisaloitteen pohjalta eduskunnan hyväksymää lakia käsitellään vielä seuraavan hallituksen aikana. Näillä näkymin uusi laki tulee voimaan vuonna 2017.

Kirkolliskokousaloitteen mukaan kirkko voi joko jatkaa nykykäytännön mukaisesti ja vihkiä tai siunata vain eri sukupuolta olevia pareja. Toinen vaihtoehto on luopua kokonaan vihkioikeudesta ja päättää vapaasti, ketä kirkossa siunataan. Kolmas vaihtoehto on antaa papeille mahdollisuus vihkiä ja siunata myös samaa sukupuolta olevia pareja.

Aspinen itse toivoo, että ratkaisussa päädyttäisiin joko toiseen tai kolmanteen vaihtoehtoon siten, että suunta olisi kohti avarampaa kirkkoa. Aspisen näkemyksen mukaan tämä tarkoittaisi papeille vapautta vihkiä tai siunata myös samaa sukupuolta olevia pareja.

– Ei ole salaisuus, että allekirjoittaneiden joukossa on merkittävä osa tasa-arvoisen avioliittolain kannattajia. Emme kuitenkaan suoraan tähtää siihen, että kirkko alkaisi toimia kuten vaikka Ruotsissa ja vihkiä kaikkia pareja. Mitään yhteistä linjaa ei ole, Aspinen sanoo.

Itse aloitteeseen onkin kirjattu tavoitteeksi vain aloittaa uuden lain vaikutusten arviointi, tukea avointa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa keskustelua ja edistää luterilaisen avioliitto- ja perhekäsityksen ja sen historian tutkimusta. Kolmas tavoite on osoittaa, että kirkko arvostaa samaa sukupuolta olevia pareja ja heidän lapsiaan.

Aspisen lisäksi aloitteen ovat allekirjoittaneet Kalervo Salo, Antti Siukonen, Jaana Hallamaa, Kirsi Hiilamo, Johanna Korhonen, Katri Korolainen, Katariina Pitkänen, Päivi Linnoinen, Markku Jalava, Heikki Hiilamo, Jaakko Löytty, Pirjo Ala-Kapee-Hakulinen, Hanna Hella-Aro, Olli-Pekka Silfverhuth ja Antero Aakko.

Edellinen artikkeli”Luoja iloitsee, että te olemassa”
Seuraava artikkeliSS: Ortodoksiseurakunnan bisnekset puihin – seurauksena jättivelka

Ei näytettäviä viestejä