Kirkolliskokous hyväksyi pohjoissaamenkielisen raamatunkäännöksen – edellinen oli vuodelta 1895

Tuomas Magga

Tämänviikkoinen kirkolliskokous hyväksyi uuden pohjoissaamenkielisen raamatunkäännöksen. Eläkkeellä oleva saamen kielen yliopistonlehtori Tuomas Magga kertoo, miksi uusi käännös tehtiin. Maggan vastuulla oli käännöksen lopullinen kieliasu.

1. Milloin edellinen pohjoissaameksi käännetty Raamattu ilmestyi?

– Vanha käännös on vuodelta 1895. Silloin Raamattu käännettiin sana sanasta -periaatteella. Uusi käännös on valtavan suuri muutos siihen. Tässä on pidetty tärkeämpänä sisällön hyvää ymmärrettävyyttä. Sama ajatus on myös suomenkielisessä raamatunkäännöksessä vuodelta 1992. Ei Raamatun kielen pitäisi olla niin vaikeaa, että lukemiseen tarvitaan vaikean kielen takia selittäjää.

2. Miksi Raamattu käännetään uudelleen pohjoissaameksi?

– Vanha käännös on tehty Norjassa ajatuksella, että se on norjansaamelaisille. Nyt tehty käännös on yhteispohjoismainen, eli sitä voivat lukea Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa asuvat saamelaiset. Vaikka kaikissa maissa puhutaan pohjoissaamea, yhteistä pohjoissaamen kirjakieltä ei ole olemassa. Kun ottaa käteensä pohjoissaameksi kirjoitetun kirjan, hyvin pian huomaa, missä kirja on kirjoitettu. Siksi on aika vallankumouksellista, ettei erotella Suomen, Norjan ja Ruotsin pohjoissaamea.

3. Millainen vaikutus käännöstyöllä on pohjoissaameen?

– Tässä käännöstyön aikana olemme joutuneet kaivamaan enemmän tai vähemmän yhtenäisen saamen kielen ajalta ennen kuin suomi, ruotsi tai norja on siihen vaikuttanut. Tekstissä on pyritty siihen, ettei siitä kerta kaikkiaan voi päätellä, missä maassa tämä on kirjoitettu. Tämä on jos ei nyt ensimmäinen niin laajin yritys siihen, että meillä saamelaisilla olisi yhtenäinen kirjakieli. Se ei tarkoita sitä, että haluaisimme luoda yhteisen puhekielen. Kaikki lapsena kielen oppineet puhuvat saamea omalla murteellaan, eikä niitä pyritä hävittämään. Siitä olen hyvilläni.

Kuva: Seppo Sipilä / Suomen Pipliaseura

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.