Kirkolliskokous koolle Turkuun näillä näkymin elokuussa

Kirkkohallitus on päättänyt istunnossaan 21.4., että kirkolliskokouksen vuoden ensimmäinen istuntokausi pidetään Turun kristillisellä opistolla 10.−14.8. Istuntoviikko toteutuu elokuussa, ellei kirkkohallitus pandemiatilanteen jatkumisen vuoksi päätä myöhemmin toisin.

Normaalitilanteessa kirkolliskokous olisi kokoontunut Turkuun toukokuun ensimmäisellä viikolla, mutta kirkkohallituksen täysistunto linjasi jo maaliskuussa, ettei kirkolliskokousta pandemiatilanteen vuoksi valmistella toukokuulle. Kirkolliskokous kokoontuu tavallisesti kahdesti vuodessa: viikoksi toukokuussa ja marraskuussa.

Kirkkohallituksen täysistunnon nykyinen kokoonpano jatkaa toimessaan seuraavaan kirkolliskokoukseen asti ja kokoontuu seuraavan kerran 9.6.

Kirkolliskokouksen tuleva istuntoviikko on uuden kokoonpanon ensimmäinen. Kirkolliskokouksen edustajat valittiin nelivuotiskaudelle vaaleilla helmikuussa.

Kuva: Olli Seppälä. Kirkolliskokouksen istuntosali Turun kristillisellä opistolla.

Lue myös:

Kirkkohallitus päätti: Sähköiset kokoukset ovat mahdollisia kirkossakin – kirkolliskokous siirtyy

Heidät valittiin uuteen kirkolliskokoukseen – katso lista kaikista edustajista

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliTurun piispanvaali järjestetään syksyllä – Kaarlo Kalliala venyttänyt eroilmoitustaan viime hetkeen
Seuraava artikkeliSeurakunnille kahdeksan miljoonaa euroa rakennusavustuksia – katso, mihin menivät suurimmat summat

Ei näytettäviä viestejä