Kirkolliskokous valitsee Kirkkohallituksen kansliapäällikön – prosessi voi yllättää viime metreillä

Kuva kirkolliskokouksen istunnosta maanantaina 14.5. keväällä 2018.

Turussa ensi viikolla kokoontuva kirkolliskokous valitsee Kirkkohallitukselle uuden kansliapäällikön. Virka vapautuu, kun Jukka Keskitalo siirtyy 1.11. alkaen Oulun hiippakunnan piispaksi. Kansliapäällikkö johtaa Kirkkohallituksen viraston toimintaa ja vastaa sen yhteiskuntasuhteista.

Kirkolliskokouksen valitsijamiesten varapuheenjohtajan Tapio Tähtisen mukaan kirkolliskokousedustajien joukossa on ilmennyt epätietoisuutta prosessin kulusta ja siitä, kuka oikein antaa esityksen valittavasta.

Kirkon viestinnän tiedote väitti, että Kirkkohallitus esittää kirkolliskokoukselle virkaan soveltuvina ensisijaisesti Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajaa Pekka Huokunaa ja toisena Kuopion Männistön seurakunnan kirkkoherraa Aulikki Mäkistä.

Tähtinen painottaa kuitenkin, että ehdotuksen asiassa kirkolliskokoukselle tekevät kirkolliskokouksen työjärjestyksen 9 §:n mukaisesti kirkolliskokouksen valitsijamiehet.

– Valitsijamiehet eivät vielä ole käsitelleet kansliapäällikön valintaesitystä. Se tapahtuu vasta Turussa kirkolliskokousviikolla. Siten kaikki hakijat ovat periaatteessa vielä ”kisassa mukana”, Tähtinen huomauttaa.

***

Kirkolliskokouksen pääsihteeri, varatuomari Katri Kuuskoski selventää monimutkaista prosessia.

– Kirkkohallitus on aina valmisteluelin kirkolliskokoukselle, hän toteaa.

Hakuaikaan mennessä virkaa haki kolmetoista henkeä. Heistä seuloutuivat haastateltavat, joista lopulta neljä lähetettiin psykologisiin testeihin.

Seuraavaksi Kirkkohallitus antaa kirkolliskokoukselle esityksen asiasta.

– Kirkkohallitus esittää vain, että virka täytetään. Kirkolliskokoukseen tulee lähetekeskusteluun tämä esitys ja nykyisen kansliapäällikön eroanomus sekä lisäksi luettelo virkaa hakeneista. Ne lähetetään sitten virallisesti valitsijamiehille, Katri Kuuskoski kertoo.

Valitsijamiehet valmistelevat asian ja tekevät ehdotuksen siitä, kuka tehtävään valitaan.

– Valitsijamiehet eivät ole ollenkaan sidottuja Kirkkohallituksen tekemään valmisteluun. Kaikki kolmetoista hakijaa ovat hakijoita koko ajan, Kuuskoski huomauttaa.

Itse asiassa valitsijamiehet eivät ole sidottuja myöskään saamaansa listaan hakijoista eivätkä hakuajan umpeutumiseen. Valmistelussa voi nousta esiin suostumuksensa antava henkilö ohi listan.

– On se mahdollista. Siksi työjärjestyksen mukaan on Kirkkohallitukselle varattavaa tilaisuus antaa lausunto hakuajan jälkeen ilmoittautuneista tai suostumuksen antaneista henkilöistä, Kuuskoski vahvistaa.

Lopullisen päätöksen valinnasta tekee kirkolliskokous suljetulla lippuäänestyksellä loppuviikosta. Vielä tässäkin vaiheessa voi nimiä nousta esiin.

– Mutta on vaikea nähdä, että olisi realistista tulla valituksi, kun on soveltuvuustestitkin tehty, Kuuskoski sanoo.

***

Yhteydenottokierros kirkolliskokousedustajille paljastaa, että ainakaan tässä vaiheessa ihan villejä mustia hevosia ei keskusteluissa esiinny. Neljän testatun puolesta kuitenkin lobataan voimakkaasti.

– Jos on henkilövaali tai talouskysymys, silloin saattaa pompahtaa äänestys irti alkuperäisestä ehdotuksesta ihan hyvin, koska tulee niin paljon muita intressejä, kokenut kirkolliskokousedustaja Leif Nummela toteaa.

Kirkolliskokous on valinnut kansliapäällikön vuodesta 1997 lähtien. Silloin kansliapäälliköksi valittiin lehtiotsikoiden mukaan ”susirajan takaa” Tornion kirkkoherra Risto Junttila. Jukka Keskitalo valittiin virkaansa vuonna 2010 Jyväskylän kirkkoherran virasta.

Lue neljän soveltuvuustesteihin lähetetyn hakijan haastattelut Kotimaa-lehdestä.

Kuva: Pasi Leino. Kirkolliskokous keväällä 2018.

Lue myös:

Kirkkohallitus: Ykkösehdokkana kansliapäälliköksi Pekka Huokuna ja kakkosena Aulikki Mäkinen – kirkolliskokous tekee päätöksen

Kuusi kandidaattia loppusuoralla Kirkkohallituksen ykköspestiin – tässä nimet

Kirkkohallituksen ykkösvirkaan 13 hakijaa – katso nimet

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.