Kirkolta järjestöille avustusta 161 000 euroa

Kirkkohallitus jakoi kristillisille järjestöille apurahoja yhteensä 161 000 euron edestä. Avustushakemusten yhteenlaskettu summa oli 312 000 euroa.

Suurimmat avustukset saivat Diakonia Ry. (13 000 euroa), Suomen Raamattupiston Säätiö (13 000) Förbundet Kyrkansa Ungdom rf. (11 000), Suomen evankelisluterilaisen luostarin tuki ry (8000), Kansan Raamattuseuran Säätiö (8000) ja Suomen Kirkkomusiikkiliitto ry. (7500). Suomen uskonnonopettajain liitto, Kulttuuri ja uskontofoorumi FOKUS ja Kristillinen Työväen Liitto saivat kuikin 7000 euroa.

Ainoa kokonaan ilman avustusta jäänyt oli Herättäjä-Yhdistyksen nuoriso- ja opiskelijatyö. Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtaja Pekka Huokuna kertoo, että syynä on Herättäjä-Yhdistyksen lapsi-, nuoriso- ja opiskelijatyöhön marianpäivänä kannettu kolehti.

– Järjestöavustukset ovat vaatimattomia suhteessa kolehdin tuottoihin, hän sanoo.

Huokuna kertoo, että tänä vuonna kirkkohallituksen jakamien avustusten painopisteenä olivat nuorille aikuisille suunnattu toiminta, mobiilipalvelut ja hiljaisuuden viljely.

Kirkkohallituksen vuonna 2002 hyväksymän toimintamallin mukaan seurakuntataustaisten järjestöjen kanssa on siirrytty sopimuspohjaiseen yhteistyöhön vuoden 2004 talousarvion yhteydessä, eivätkä ne eivät ole avustusten jaossa mukana. Muille järjestöille jaettava summa vastaa edellisten vuosien määrärahaa.

Katso kaikki avustusten saajat

Juttua täydennetty Pekka Huokunan vastauksella 22.4. kello 14.20.

Edellinen artikkeliSeurakunnat: Vaikuttakaa nyt paikallisiin opetussuunnitelmiin
Seuraava artikkeliVäitös: Moderni sota tarvitsee uudet säännöt

Ei näytettäviä viestejä