Kirkon akateemisten toiminnanjohtaja: Liitolla on tiedossa, että piispat puuttuvat yksityisesti pappien sananvapauteen

Jussi Junni, toiminnanjohtaja, kirkon akateemiset AKI, AKI, työmarkkinat, Kuva Olli Seppälä

Turkulainen pappi Matti Hernesaho kirjoitti Kotimaan kolumnissa kokevansa, että kirkon vaikeista kysymyksistä julkisesti keskusteleminen ei kuulu tavallisille papeille.

Hernesaho oli aloittanut sosiaalisessa mediassa keskustelun kotiehtoollisista korona-aikana. Hän sai piispalta viestin, joka Hernesahon mukaan kannusti pidättyvyyteen ”julkisissa spekulaatioissa”. Kolumnin voit lukea täältä.

Pappeja ja kanttoreita edustava Kirkon akateemiset AKI ry jakoi Hernesahon kolumnin liiton Facebook-sivulla. Saatteessa kirjoitettiin, että liiton tiedossa on Hernesahon esille nostama asia eli piispojen puuttuminen yksittäisten pappien julkisuudessa esittämiin asiallisiinkin mielipiteisiin.

– Meille tulee pari kertaa vuodessa yhteydenottoja, joissa pappi kertoo saaneensa piispalta jonkin julkisuudessa esillä olleen puheenvuoron tai keskustelun vuoksi palautetta, jota ei ole kokenut miellyttäväksi, AKI ry:n toiminnanjohtaja Jussi Junni sanoo Kotimaa24:lle

Junnin mukaan ilmiön laajuudesta ei ole tarkkaa kuvaa, mutta piispat eri hiippakunnista ovat liiton tietojen mukaan puuttuneet pappien käyttämiin lyhyisiin somekommentteihin tai laajempiin kriittisiin puheenvuoroihin.

– Papilla on sananvapaus ja lupa olla eri mieltä teologisista asioista ja keskustella niistä asiallisesti ja akateemisessa hengessä, Junni sanoo.

Hänen mukaansa moni pappi myös rajoittaa osallistumista julkiseen keskusteluun, ettei joutuisi piispan huomautuksen kohteeksi.

– Joskus piispalta tulee palaute tekstiviestillä, joskus kyse voi olla kasvokkain tapahtuneesta lyhyestä puhuttelusta yleisen tilaisuuden yhteydessä.

Junni sanoo, että liitto ei ole kokenut tarpeelliseksi ottaa asiaan erikseen kantaa.

Lue myös:

Kolumni: Jos piispat rajoittavat pappien julkista keskustelua, kirkon jäsenet kärsivät

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliKannatuspuheenvuoro: Jouni Lehikoinen Turun arkkihiippakunnan piispaksi
Seuraava artikkeliMysteerikuva: Ketkä ovat muuraamassa? – Katso myös edellisen kuvan ratkaisu

Ei näytettäviä viestejä