Kirkon johdolta tiedoksianto kokoontumisrajoituksista – viranomaissuosituksia noudatetaan jatkossakin

Piispat ja Kirkkohallituksen ylin johto ovat 7.7. antaneet tiedoksiannon, jossa linjataan kirkon osalta 1.8. voimaan tulevia kokoontumisrajoitusten muutoksia. Velvoittavien määräysten lisäksi kirkossa tullaan jatkossakin toimimaan erilaisten viranomaissuositusten mukaan.

– Meille on tullut jonkin verran tästä asiasta kyselyitä, ja tilannetta on nyt haluttu summata. Varsinaista uutta tässä tiedoksiannossa on aika vähän. Pääpointti on se, että tulemme jatkamaan sillä linjalla, mitä on kevään aikana noudatettukin, kertoo Kirkkohallituksen valmiuspäällikkö Timo-Matti Haapiainen.

Suomen hallituksen 17.6. tekemän linjauksen mukaan enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia on elokuun alusta alkaen sallittua järjestää sisä- tai ulkotiloissa ilman erityisiä edellytyksiä.

Aluehallintoviraston määräyksen mukaan yli 500 henkilön yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia on 1.8. alkaen mahdollista järjestää rajatuissa ulkotiloissa ja sisätiloissa. Tilaisuuksissa tulee kuitenkin noudattaa THL:n sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeita turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä.

Turvavälin kaltaiset erityisjärjestelyt eivät enää elokuussa ole pakollisia alle 500 hengen tilaisuuksissa.

Piispat suosittelevat tiedoksiannossaan, että jumalanpalveluksissa, seurakunnan tiloissa järjestettävissä kirkollisissa toimituksissa ja muissa seurakuntatilaisuuksissa noudatetaan edelleen viranomaisohjeita koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

– Käytännössä esimerkiksi henkilömäärä tulee yhä suhteuttaa 1–2 metrin turvavälein tilaan sopivaksi, Haapiainen sanoo.

Tiedonannossa myös todetaan, että perheen kirkollisen toimituksen jälkeen järjestämä kaste- tai hääjuhla tai muistotilaisuus on yksityistilaisuus. Vastuu yksityisen tilaisuuden toteutuksesta on sen järjestäjällä, ei seurakunnalla.

Samoin vastuu kodeissa tai muissa yksityistiloissa toteutettavista kirkollisista toimituksista on tilaisuuden järjestäjällä. Yksityistilaisuuksien enimmäisosanottajamääräksi viranomaiset suosittelevat 1.8.2020 alkaen 500 henkeä. Lisäksi viranomaiset suosittelevat, että ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniajärjestelyistä noudatetaan myös yksityistilaisuuksissa.

Kokoontumisrajoituksiin liittyvästä päätöksenteosta vastaavat aluehallintovirastot. Aluehallintovirastojen määräykset ovat voimassa 1.8.2020–31.8.2020. Tartuntatautilaki mahdollistaa määräysten antamisen korkeintaan yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan. Jos epidemiatilanne Suomessa pahenee, aluehallintovirastot arvioivat voimassa olevia päätöksiään uudelleen.

Kuva: Olli Seppälä.

Lue myös:

Piispat: Kirkkoon saa tulla yli 50 ihmistä, jos tila sallii ja ohjeita noudatetaan

Näin kirkko purkaa rajoituksia: Messuihin 50 henkilöä kesäkuussa, leirejä suositellaan vasta juhannuksen jälkeen

Kommentti: Suomessa on paljon suuria kirkkoja, joihin messuvieraat mahtuvat hyvillä turvaväleillä

 

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.