Kirkon kulttuuripalkinto runoilija Pekka Kivekkäälle ja taitelija Annukka Laineelle

Arkkipiispa Tapio Luoma on jakanut Kirkon kulttuuripalkinnon 2019 runoilija Pekka Kivekkäälle ja kuvataiteilija Annukka Laineelle. Palkitsemistilaisuus järjestettiin Helsingissä tiistaina.

Pekka Kivekäs (s. 1937) on vuosikymmenten ajan perehtynyt virsiin ja virsirunouteen. Hänen virsiään ja käännöksiään on löydettävissä kaikista viime vuosikymmenten suomalaisista virsikirjoista. Hän on toiminut aktiivisesti latinankielisten hymnien kääntämisessä suomeksi sekä edistänyt keskiaikaista lauluperinnettä esimerkiksi Corvus Laurencij -kuorossa, Kirkon viestintä kuvaa tiedotteessaan.

Palkintoperusteissa todetaan, että Pekka Kivekäs on tuonut virsikirjaan ainutlaatuisella tavalla kristittyjen kutsumuksen heikossa asemassa olevien lähimmäisten näkemiseen ja asianmukaiseen kohtaamiseen. Kivekäs on toiminut pappina, opettajana ja opinto-ohjaajana mutta myös vuosikymmeniä vapaaehtoisena alkoholistien kuntoutumis- ja auttamistyössä.

Annukka Laine (s. 1955) on sakraalimaalausten tekijä ja omistanut taiteellisen elämäntyönsä kristillisen elämänkatsomuksen ja sen perusteiden esille tuomiseen. Viime vuosikymmenet Laine on keskittynyt pääasiallisesti kirkkotaiteeseen ja maalannut muun muassa kirkkojen alttarimaalauksia. Laine on tehnyt myös seurakuntavierailuja, joissa hän on valottanut kirkkovuotta ja pelastushistoriaa kirkkotaiteen historian kuvien kautta, palkintoperusteissa todetaan.

Kirkkohallitus myöntää vuosittain Kirkon kulttuuripalkinnon kristillisen sanoman kannalta merkityksellisestä esittävästä taiteellisesta toiminnasta tai kulttuuriteosta. Palkinto on jaettu vuodesta 1992 lähtien.

Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio. Arkkipiispa Tapio Luoma (vas.) jakoi Kirkon kulttuuripalkinnon Annukka Laineelle ja Pekka Kivekkäälle tiistaina 28.1. Kirkon talossa Helsingissä.

Lue myös:

Kirkon kulttuuripalkinto saksofonisti-huilisti Juhani Aaltoselle (2018)

Kirkon kulttuuripalkinto Agricolan kieltä tutkineelle Kaisa Häkkiselle (2017)

Kirkon kulttuuripalkinto Jouni Laineelle ja Arto Mylläriselle (2016)

Kirkon kulttuuripalkinto Jaakko Löytylle: Varjoista palkintojuhlaan (2015)

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.