Kirkon tutkimuskeskus ja Kirkon koulutuskeskus aiotaan yhdistää – seurauksena useita nimityksiä

Kirkkohallituksessa valmistellaan Kirkon tutkimuskeskuksen ja Kirkon koulutuskeskuksen yhdistämistä yhdeksi erillisyksiköksi. Yksikön nimeksi tulisi Kirkon tutkimus ja koulutus.

Suunnitelmaan liittyy henkilövaihdoksia, jotka kansliapäällikön viranhaltijapäätöksellä toteutetaan aluksi tilapäisellä järjestelyllä 1.9.–31.12.2020 väliseksi ajaksi. Kirkon Koulutuskeskuksen nykyinen johtaja Kari Kopperi siirtyy piispainkokouksen pääsihteeriksi. Nykyinen pääsihteeri Jyri Komulainen puolestaan aloittaa tutkijan virassa uudessa Kirkon tutkimus ja koulutus -erillisyksikössä. Sen johtajaksi tulee Kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki.

Kirkkohallituksen kansliapäällikön erityisavustaja Terhi Kaira korostaa, että kyseessä on vielä suunnitelma eikä erillisyksikön perustamisesta ole tehty päätöstä. Organisaatiorakenteen muutos vaatii kirkolliskokouksen päätöksen. Viranhaltijoiden pysyvistä siirroista päättää kirkkohallituksen täysistunto, kunhan kirkolliskokous on ensin tehnyt päätöksensä.

Asia tulee kirkolliskokouksen käsittelyyn marraskuussa 2020 ja erillisyksikkö aloittaisi toimintansa 1.1.2021.

– Päätöksentekijät kirkolliskokouksessa tai kirkkohallituksen täysistunnossa voivat arvioida uudistuksen hyödyt ja haitat eri tavoin kuin valmisteluvaiheessa on arvioitu ja päätyä toteamaan, että muutos ei ole tarkoituksenmukainen. Siinä tapauksessa Kirkkohallituksen organisaatio säilyy tältä osin nykyisen kaltaisena, Kaira sanoo.

Piispainkokous on todennut 15.4. istunnossaan, ettei sillä ole huomauttamista henkilöstöä koskevaan muutossuunnitelmaan.

Tavoitteena tutkimuksen ja koulutuksen yhteistyö

Kirkon tutkimuskeskus sijaitsee tällä hetkellä Tampereella ja Kirkon koulutuskeskus Järvenpäässä. Valmisteluissa on päädytty ehdottamaan, että uusi erillisyksikkö toimisi Kirkon talossa Helsingissä ja Kirkon koulutuskeskuksen tiloissa Järvenpäässä.

– On arvioitu, että Kirkkohallituksen sisäisen yhteistyön tiivistämiseksi ja helpottamiseksi uuden yksikön sijaintipaikan ei tulisi olla kokonaan erillinen, Kaira toteaa.

Kirkon tutkimus ja koulutus -erillisyksikön perustaminen liittyy Kirkkohallituksen toimintatapoja uudistavaan Suunta-hankkeeseen. Kairan mukaan hankkeen selvityksissä on todettu, että kirkko tarvitsee jatkossakin omaa tutkimus- ja koulutustoimintaa. Muutoksilla tavoitellaan parempaa vaikuttavuutta ja lisäarvon tuottamista seurakunnille.

– Rakenteellinen muutos eli sama erillisyksikkö ja yhteinen johto mahdollistaisivat tutkimuksen ja koulutuksen luontevan yhteistyön, Kaira sanoo.

Hänen mukaansa uudistus pyrkii ylittämään kapeat toimintasektorit, lisäämään joustavuutta ja etsimään Kirkkohallituksen sisäisellä uudelleenorganisoinnilla uusia voimavaroja.

Uuden rakenteen odotetaan tehostavan myös viestintää. Kairan mukaan erillisyksikön käyttöön kohdennettaisiin viestinnän resursseja.

Jyri Komulaisen kuva (vas.): Jukka Granström. Kari Kopperin kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki. Hanna Salomäen kuva: Hannu Jukola.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliPuolustusvoimat: Selvitämme, aiheuttaako kenttäpiispan blogi toimenpiteitä
Seuraava artikkeliKirkon mediasäätiöltä rahaa 18 tuotannolle – katso lista tuensaajista

Ei näytettäviä viestejä