Kirkon Ulkomaanapu työskentelee kuolemaan tuomitun sudanilaisnaisen vapauttamiseksi

Kirkon Ulkomaanavun työntekijä Mohamed Elsanousi työskentelee parhaillaan kuolemantuomion saaneen sudanilaisnaisen vapauttamiseksi. Asiasta kertoo Kotimaa24:lle Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen.

Kristittyä Mariam Ibrahimia uhkaa Sudanissa hirttäminen uskosta luopumisen takia. Viranomaiset katsovat Ibrahimin olevan muslimi, koska hänen isänsä on muslimi. Ibrahimin avioliittoa kristityn miehen kanssa ei tunnusteta, ja pariskunnan lapsia pidetään muslimeina.

Mariam Ibrahim oli vangitsemishetkellä raskaana. Tällä viikolla hän synnytti vankilassa tyttövauvan.

Pentikäinen kertoo, että Kirkon Ulkomaanavun uskonnollisten johtajien verkostossa työskentelevä Mohamed Elsanousi on tavannut Yhdysvaltain Sudanin-suurlähettilään ja valmistelee parhaillaan uskontojenvälistä tapaamista tilanteen ratkaisemiseksi. Antti Pentikäisen mukaan Elsanousi on ollut Sudanissa yhteydessä viranomaisiin ja vaikuttajiin.

– Mohamedin kautta saamani tiedon mukaan vaikuttaa siltä, että siellä toivotaan ratkaisua ja ulospääsyä tilanteesta. Toivoa Ibrahimin vapauttamisesta on.

Mariam Ibrahimin tapaus on herättänyt runsaasti huomiota kansainvälisessä mediassa, ja useiden länsimaiden suurlähetystöt ovat tuominneet naiselle langetetun kuolemantuomion. Antti Pentikäisen mukaan vastaaviin tapauksiin reagoiminen ja poliittisen paineen luominen on tärkeää.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että on paljon sellaisia tapauksia, jotka eivät näe päivänvaloa. Siksi jatkuva vaikutustyö lainsäädännön muuttamiseksi on tärkeää.

Antti Pentikäisen mukaan uskonnollisten johtajien verkoston kaltainen uskontojenvälinen yhteistyö on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, kun paineet uskontojen välillä kärjistyvät.

Lue myös: Raskaana olevaa kristittyä uhkaa kuolemantuomio Sudanissa

Edellinen artikkeliEuroparlamentista pudonnut Mitro Repo: Harkitsen palaamista papiksi
Seuraava artikkeliAsiantuntija: Uutiskynnyksen ylittänyt intialaistyttöjen kohtelu on daliteille tavallinen tarina

Ei näytettäviä viestejä