Kirkosta erotaan todennäköisesti tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna

Eroakirkosta.fi-sivuston tilastojen mukaan kirkosta erottiin tänä vuonna marraskuun loppuun mennessä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Jos joulukuun eromäärä on samansuuruinen kuin aiempina vuosina, kirkosta erotaan vuonna 2018 enemmän kuin vuonna 2017.

Joulukuun eromäärät ovat viitenä edellisenä vuonna olleet varsin samansuuruisia. Vuoden viimeiset päivät ovat perinteisesti vilkasta eroaikaa, sillä eroamalla ennen vuodenvaihdetta välttää seuraavan vuoden kirkollisveron.

Eroakirkosta.fi-sivuston mukaan seurakuntavaalipäivänä 18. marraskuuta erosi 674 ihmistä, mikä on toistaiseksi suurin eropiikki yhden päivän aikana tänä vuonna.

Kirkon oman tilaston mukaan kaikkiaan 52 296 suomalaista jätti viime vuoden aikana kirkon jäsenyyden. Samaan aikaan 16 492 liittyi kirkkoon.

Eroakirkosta.fi-sivuston tiedotteen mukaan luterilaisen kirkon jäsenten prosentuaalinen osuus väestöstä on enää alle 70. Laskelma perustuu Eroakirkosta.fi-palvelun omiin tilastoihin, Kirkontilastot.fi-sivuston jäsentilastoon ja Tilastokeskuksen ennakkotietoihin Suomen väkiluvusta.

Eroakirkosta.fi-sivuston kautta erotaan sekä luterilaisesta että ortodoksisesta kirkosta.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Kirkosta eronneiden määrä pysyi viime vuonna entisellä tasolla, eronneita noin 50 000

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeliMysteerikuva: Erilainen rukoushetki, mutta missä ja milloin?
Seuraava artikkeliYK:n ihmisoikeuksien julistus täyttää 70 vuotta – Tuore julkaisu: Uuskonservatismi hyväksyy ihmisoikeudet vain osittain

Ei näytettäviä viestejä