Kirkosta on 2000-luvulla eronnut 868 000 suomalaista

Kirkon ovi, Johanneksen kirkko

2000-luvulla eli viimeisen 20 vuoden aikana luterilaisesta ja ortodoksisesta kirkosta eronneita suomalaisia on noin 868 000. Heistä noin 725 000 on eronnut Eroakirkosta.fi-sivuston kautta. Se aloitti toimintansa 2003.

Vuoden 2000 alussa luterilaisen kirkkoon kuului noin 85 prosenttia suomalaista. Kirkon tutkimuskeskuksen arvion mukaan vuoden 2020 alussa kirkkoon kuuluu enää hieman alle 69 prosenttia. Pudotusta on 20 vuodessa ollut 16 prosenttiyksikköä.

– Kirkkoon kuuluu alle puolet suomalaisista noin vuonna 2032, arvioi Eroakirkosta.fi-palvelun tiedottaja Jori Mäntysalo.

Tänä vuonna kirkosta eronneita on arviolta noin 54 000 eli hieman vähemmän kuin edellisvuonna.

2000-luvun aikana kirkkoon liittyneitä on ollut noin 260 000.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Ennakkoarvio: Kirkon jäsenmäärän lasku hieman edellisvuotta alhaisempaa

Kirkkoon kuuluu nyt alle 70 prosenttia suomalaisista – kasteiden määrä laski syntyvyyttä enemmän

Jo 700 000 on eronnut kirkosta Eroakirkosta.fi-sivuston kautta

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.