Klaus Härön uusi elokuva kertoo elämästä ja surusta kuoleman jälkeen

Klaus Härön elokuva Elämää kuoleman jälkeen

Elokuvaohjaaja Klaus Härön uusi omaelämäkerrallinen elokuva Elämää kuoleman jälkeen käsittelee surua. Elokuvan traileri on juuri ilmestynyt. Ensi-iltaan Härön ohjaama ja käsikirjoittama elokuva tulee 6.3.

"Elokuva on lämminhenkinen ja koskettava draamakomedia miehestä, joka työntää läheiset luotaan juuri kun hän tarvitsisi heitä eniten. Päähenkilöiden kykenemättömyys ymmärtää toisiaan on samaan aikaan traagista ja koomista", elokuvaa luonnehditaan tuotantoyhtiö Citizen Jane Productionsin ja elokuvan levittäjän Nordisk Filmin tiedotteessa.

Ruotsinkielisen elokuvan pääosissa nähdään Peik Stenberg, Martin Paul ja Lena Labart.

Klaus Härö kuuluu maamme kansainvälisesti palkituimpiin elokuvaohjaajiin. Hänen elokuvissaan on lämmin, ihmistä ymmärtävä perusjuonne, kristilliseksi tulkittava eetos. Härön tunnettuja elokuvia ovat muun muassa Postia pappi Jaakobille, Miekkailija, Äideistä parhain ja Tuntematon mestari.

Elämää kuoleman jälkeen (Livet efter döden) sai Kirkon mediasäätiön syksyn 2018 suurimman tuotantotuen, 20 000 euroa.

Kuva: Juha Reunanen / Citizen Jane Productions

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.