Kokemuksesta puhuminen pelottaa, kuoleman rajalla käyneet kertovat teologian pro gradu -työssä

Helsinkiläisen Miia Kontron käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielma on ensimmäinen pelkästään suomalaisten kokemuksiin perustuva teologinen tutkimus.

Kokemus käynnistä kuoleman rajan tuolla puolen on kokijalle todellinen ja usein hänen hengellisyyteensä vahvasti vaikuttava. Silti vain harva on rohjennut siitä avoimesti kertoa. Vaikka kuolemanrajakokemuksia on kansainvälisesti tutkittu paljon, teologista tutkimusta on hyvin niukasti. Helsinkiläisen Miia Kontron käytännöllisen teologian pro gradu -tutkielma on ensimmäinen pelkästään suomalaisten kokemuksiin perustuva teologinen tutkimus.

Teologian maisteri Miia Kontron laudatur-arvosanan saanut tutkielma keskittyy selvittämään, millaisia vaikutuksia kuolemanrajakokemuksella on ollut henkilöiden spiritualiteettiin. Tähän käsitteeseen Kontro mahduttaa uskonnollisuuden, hengellisyyden ja henkisyyden.

Kontro sai eri kanavien kautta yhteyden lähes kolmeenkymmeneen eri-ikäiseen ja -taustaiseen henkilöön, joita yhdisti outo ja koko olemassaoloa ravisteleva kokemus – ja myös arkuus puhua siitä.

Lopulliseen aineistoon karsiutui tieteellisten kriteerien nojalla 21 henkilön kuolemanrajakokemus eli ruumiista irtautuminen tai niin sanotun kuoleman rajan ylittäminen. Tutkimusote on narratiivinen eli haastateltujen kertomuksiin pohjautuva. Lähes jokainen haastattelu tapahtui kasvokkain.

– Kävi ilmi, että valtaosa haastatelluista on akateemisia, monella on menestyksekäs ura ja korkea asema.

Kontro ei vertaile haastateltujen kokemuksia eikä kyseenalaista niitä. Hän ei näe mitään syytä epäillä kertomusten todenperäisyyttä.

– He eivät hyötyisi kokemuksen esilletulosta, päinvastoin.

Kävi ilmi, että valtaosa haastatelluista on akateemisia, monella on menestyksekäs ura ja korkea asema.

Analyysimenetelmien avulla nousi esiin kolme ryhmää. Kuoleman rajalla käynyt on saanut joko vahvistusta hengellisille uskomuksilleen (9 henkilöä) tai valmistautunut kohtaamaan kuolemansa (7) tai sitten kokenut tapahtuman täysin ei-hengellisenä (5).

Ei-hengellisenä kokemustaan pitävillä ei tapahtunut muutosta omassa spiritualiteetissaan vuosikymmenien kuluttuakaan. Kahteen muuhun ryhmään lukeutuvat suuntautuivat kokemuksensa jälkeen joko kristinuskoon tai avarakatseisuuteen.

– Syvimmät kokemukset johtivat avarakatseisuuteen, Kontro kertoo.

Häntä ihmetyttää se, että kuoleman rajalla käyneistä toisen elämä mullistui, toisen ei muuttunut ollenkaan. Kukaan ei palattuaan luopunut kristinuskosta, mutta usko muuttui.

– Kokemus oli outo, mutta ihminen ei ollut hämillään vaan hänelle tuli laaja ymmärrys siitä, mitä rakkaus, Jumala ja elämän tarkoitus on, hän jatkaa.

Lähes kaikille yhteistä on hänen mukaansa se, ettei olisi halunnut palata takaisin olotilasta, jossa vallitsi kirkkaus, vapaus ja ilo. Ruumiiseen paluu oli kaikille kivulias.

Yhdelle rajakokemus oli pettymys: soramonttu, josta näki omaiset, mutta ei päässyt heidän lähelleen.

Kahdella oli yhtäläinen kokemus valoon vievälle tielle ilmestyneestä kiusaajasta: pilkallisesta, ivallisesta hahmosta, joka väistyi, kun henkilö sanoi ”olen liikkeellä Jeesuksen Kristuksen nimessä”.

Syvimmät kokemukset johtivat avarakatseisuuteen.

Pelko hulluksi leimautumisesta ja kokemuksen mitätöinnistä on vaientanut monet vuosikymmeniksi, Miia Kontro tietää. Lähes puolet tutkimukseen osallistuneista kertoi kokemuksestaan ensimmäistä kertaa elämässään vasta haastattelutilanteessa ja oli tarkka siitä, ettei henkilöllisyys paljastu. Moni oli kertonut vain kaikkein lähimmille.

Vaikka suuri osa kuolemanrajakokemuksista oli tapahtunut sairaalassa, juuri kukaan haastatelluista ei ollut puhunut kokemastaan hoitohenkilökunnalle tai sairaalapapille, vaikka oli tuntenut tähän tarvetta. Hoitohenkilökunnalle uskoutuneet kohtasivat usein kokemuksen mitätöintiä ja selittämistä hallusinaatioksi. Kontron mukaan samaa asennoitumista on ollut myös sairaalateologeilla.

Eräs haastatelluista esittikin toivomuksen vertaisryhmästä, jossa rohkenisi jakaa kokemaansa. Kontro näkee, että seurakunta olisi tällaisen ryhmän kokoamiseen luonteva paikka, sillä kuolemanrajakokemuksessa uskonsa vahvistaneet ovat hakeutuneet kristinuskon ja kirkon piiriin.

– Kirkko tavoittaa nämä ihmiset, eivät new age -liikkeet. Kirkko ja kaupunki -lehden ilmoituksen kautta tuli 14 haastateltavaa, rajatietojulkaisujen kautta vain yksi!

Kristinuskon perusasiat, iankaikkinen elämä ja Jumalan olemassaolo, ovat jo lähtökohdiltaan sellaisia, ettei niitä voi todistaa rationaalisesti.

Tutkijakin on kohdannut ennakkoluuloa aihettaan kohtaan.

– On pappeja, jotka ovat tulleet sanomaan, etteivät kuolemanrajakokemukset voi olla totta ja että ne ovat uskomme vastaisia.

Kontron työtä tämä ei haitannut, sillä tutkielman aiheen hyväksynyt avarakatseinen professori tuki ja kannusti, hän kiittää.

Pro gradua edeltävässä kandidaatin tutkielmassa Kontro selvitti kuolemanrajakokemusten suhdetta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon katekismukseen.

– Oleellisin ero luterilaisen opetuksen ja kuolemanrajakokemusten välillä on siinä, että katekismus opettaa Jumalan valtakunnan tulevan vasta maailmanajan lopussa, kun kuolemanrajakokemuksissa kirkkaus ja valo ovat läsnä jo nykyhetkellä.

Yhteistä on juuri valon ja kirkkauden kohtaaminen, hän kuvaa.

– Kristinuskon perusasiat, iankaikkinen elämä ja Jumalan olemassaolo, ovat jo lähtökohdiltaan sellaisia, ettei niitä voi todistaa rationaalisesti. Emme voi sanoa mitään varmaa kuolemasta ja tuonpuoleisesta, Kontro jatkaa ja toivoo, että kuolemanrajakokemuksilta poistuisi tieteellisen tutkimuksen myötä rajatiedon leima.

Tutkielma nosti esiin mielenkiintoisia jatkotutkimuskohteita. Tulevaisuuden tutkimusaiheeksi sopii Kontron mukaan kuolemanrajakokemuksen läpikäyneiden tuen tarve – millaista tukea he tarvitsevat ja miten tuen ja keskusteluavun ajoittaminen kannattaa määritellä.

Häntä kiinnostaisi tutkia myös sitä, millaisia muita yliluonnollisia kokemuksia ihmisillä nykymaailmassa on ja millaisia ovat niiden jälkivaikutukset heidän spiritualiteettiinsa. Näkyvätkö kokemukset kirkon piirissä vai ohjautuvatko ihmiset vaihtoehtoisten hengellisten liikkeiden piiriin?

Miia Kontro laajentaa kuolemanrajakokemuksen jälkivaikutuksiin keskittyneen pro gradu -tutkielmansa kirjaksi, jossa hän tarkastelee ilmiötä kokonaisuudessaan. Vuoden 2018 alussa ilmestyvään kirjaan kukin kertomus tulee omana tarinanaan, sillä jokainen on erilainen.

Kontro suunnittelee myös väitöskirjan tekemistä, sillä lentoemännän työssä on 16 vapaapäivää kuukaudessa.

On pappeja, jotka ovat tulleet sanomaan, etteivät kuolemanrajakokemukset voi olla totta ja että ne ovat uskomme vastaisia.

Lentoemännän? Kontro olisi halunnut papiksi, mutta kun papinpaikkoja ei ollut, hän hakeutui ja tuli valituksi Finnairin kurssille. Vastavalmistunut lentoemäntä on tämän lehden ilmestyessä juuri palannut Tokiosta ensimmäiseltä lennoltaan.

– Papiksi halusin, mutta kun papin paikkoja ei nyt ollut, niin lähelle taivasta pääsin kuitenkin, hän hymyilee.

– Lentokoneessa olen kuin Jumalan kämmenellä, ja palvelemalla ihmisiä palvelen häntä.

Miia Kontrolle kuoleman rajalla käyneiden ihmisten kertomuksien kuuleminen on ollut etuoikeus.

– Minä, joka en itse ole käynyt kuoleman rajalla, sain kuulla ainutlaatuisia kertomuksia! Niistä opin sen, ettei kuolemaa tarvitse pelätä.

Kuva: Jukka Granström

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

2 kommenttia

  • Jetta Kuivalainen sanoo:

    Erinomaisen hyvä tutkimusaihe Miia!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Liisa Sirkkola sanoo:

    Kiinnostava tutkimusaihe – toivon jatkoa. Tätä ei ainakaan kirkon pidä jarruttaa.

    Ilmoita asiaton kommentti