Kolme kysymystä hengellisestä työhyvinvoinnista

Teollistuminen erotti ihmisen persoonan ja hänen työnsä toisistaan, sanoo Haminan kirkkoherra Juha Tanska. Hän on toimittanut yhdessä kouluttaja Marjaana Kanervan kanssa kirjan Työ ja henki – Avaimia henkiseen ja hengelliseen työhyvinvointiin (Kirjapaja). Tanska vastasi Kotimaa24:n kysymyksiin työpaikkojen hengellisyydestä.

Kirjassa puhutaan toisaalta täydestä ihmisyydestä ja toisaalta pilkotusta persoonallisuudesta. Mitä hyötyä siitä mielestäsi on, jos ihmiset voivat olla työpaikalla kokonaisvaltaisia, ihmisenä kasvavia persoonia eivätkä ”vain töissä täällä”? Onko tällaiseen pyrkiminen realismia suomalaisessa työelämässä?

– Ennen teollistumista moneen ammattiin sisältyi parhaimmillaan suuri määrä tervettä ammattiylpeyttä. Monitaitoisten, osaamisestaan ylpeiden käsityöläisten alistaminen liukuhihnan ääressä mekaanista työvaihetta toistaviksi roboteiksi aiheutti myös sen, että ihmisen persoona ja hänen työnsä erkanivat toisistaan. Työpaikkahengellisyys pyrkii ottamaan työelämässä todesta koko ihmisyyden, pyrkii palauttamaan työn ja persoonan ohentuneen yhteyden.

Hengellinen työhyvinvointi on kirjan mukaan tasapainoilua riittävän henkilökohtaisen oman tilan ja vahvan yhteisöllisyyden välillä. Kummasta mielestäsi on enemmän puutetta suomalaisissa seurakunta-työyhteisöissä?

– Mielestäni pulaa on molemmista. Meissä kirkon työntekijöissä tuntuu olevan paljon omaa vaille jäämistä, ei-nähdyksi tulemista. Siitä aiheutuu korostunutta oman tilan ja näkyväksi tulemisen tarvetta. Samalla se häiritsee yhteisöllisyyttä työpaikalla. Työntekijöiden peruskoulutuksessa, mentoroinnissa ja lisäopinnoissa olisi mielestäni tarve paljon nykyistä suuremmalle työntekijän persoonan monipuolisen kasvun tukemiselle.

Kirjassa painotetaan, että hengellisyys työpaikoilla ei edellytä tietyn uskonnon omaksumista tai hyväksymistä. Mikä on se perimmäinen arvopohja, jolta työpaikkahengellisyys ponnistaa sekulaarilla tai moniuskontoisella työpaikalla?

– Moniuskontoisessa ja -kulttuurisessa työyhteisössä arvopohjaan sisältyy myötätunto ja vieraanvaraisuus erilaisia perinteitä kohtaan. Ja sen tunnistaminen, että hengellisyys on eri muodoissaan myötäsyntyinen ominaisuus ihmisessä. Toisaalta tilaa täytyy olla myös Jumalan poissaolon kokemukselle, sille kokemukselle, että hengellinen ulottuvuus tuntuu olevan jollekin käsittämätön tai vieras.

Lue aiheesta lisää avoimesta Kotimaa Pron jutusta.

Kuva: Matti Karppinen

Edellinen artikkeliKirkko palkittiin Suomen luonnonsuojeluliiton ympäristöpalkinnolla
Seuraava artikkeliRautalankagospelia – onko tätä ennen kuultu?

Ei näytettäviä viestejä