Kolme pappia valittiin kansanedustajiksi, kaksi puolestaan putosi eduskunnasta

Eduskuntatalo

Sunnuntaina järjestetyissä eduskuntavaaleissa oli ehdokkaana parikymmentä luterilaisen kirkon pappia. Heistä kolme tuli valituksi eduskuntaan.

Oulun vaalipiiristä valittiin keskustalaiset Reisjärven kristillisen opiston rehtori, pastori Mikko Kinnunen ja Haukiputaan seurakunnan seurakuntapastori Pekka Aittakumpu. Kummankin tausta on vanhoillislestadiolaisuudessa. Aittakumpu on työskennellyt aiemmin vanhoillislestadiolaisen liikkeen Päivämies-lehden vs. päätoimittajana.

Aittakummun Kotimaassa viime vuonna julkaistun henkilöhaastattelun voi lukea täältä.

Satakunnan vaalipiirissä perussuomalaisista tuli valituksi kankaanpääläinen pastori, yrittäjä Jari Koskela.

Eduskunnasta putosivat entinen piispa Ilkka Kantola (sd.) ja entinen kirkkoherra Kimmo Kivelä (sin.).

Uudenmaan vaalipiiristä valittiin kokoomuslainen teologian maisteri, väitöskirjatutkija, yrittäjä Ruut Sjöblom. Hän on tutkinut muun muassa lamavelallisia ja konkurssin tehneitä.

Uudenmaan vaalipiiristä meni läpi myös kansanedustaja, vapaiden suuntien pastori, sosiaalineuvos Antero Laukkanen (kd.).

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Eduskuntavaaleissa ehdolla olevien pappien määrä romahti – katso nimet

Kun pappi lähtee ehdolle vaaleihin, hänen koetaan edustavan koko kirkkoa – Tutkija: "Tämä on hassua"

Ennen kuin Pekka Aittakummusta tuli lestadiolaisten Päivämies-lehden päätoimittaja, hän jätti uskon kymmeneksi vuodeksi

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.