Kolme piispaa, halauksia ja siunauksia – kirkko oli luontevasti mukana Pride-marssilla

Pääministeri Antti Rinne ja piispa emerita Irja Askola Pride 2019 -marssilla

Paljon porua tyhjästä. Näin voi ajatella kohusta, jonka Kirkkohallituksen johtoryhmän päätös tukea kirkon nimissä Helsinki Pride -tapahtumaa sai aikaan.

Pride-marssin aikana kirkko näkyi tavallista vahvemmin vain siinä mielessä, että kulkueen kärjessä olleen pääministeri Antti Rinteen (sd.) ja sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen (vas.) välissä kulki Helsingin hiippakunnan eläkkeellä oleva piispa Irja Askola.

Marssilla kirkko näkyi kuten aikaisemminkin, paitsi että tällä kertaa mukana ei ollut sen omaa rekkaa. Kirkon väen banderollit olivat paljolti samat kuin aiemmin: Yhteys-liike ja Kirkon perheneuvonta. Työntekijöiden pantapaitoja näkyi paljon. Helsingin Diakonissalaitos oli myös vahvasti esillä säätiön toiminnanjohtajan Olli Holmströmin johdolla.

Kirkon yhteistyö Priden kanssa oli vantaalaisen johtavan diakonin Katri Valveen mukaan hieno asia. Asiasta noussut kohu sen sijaan harmittaa häntä.

– Julkisuudessa on lähetetty ristiriitaista viestiä kirkon osallistumisesta. Tässä on mielestäni kriisiviestinnälle opetuksen paikka. Kun tehdään päätös, sitä pitäisi tukea, ei horjuttaa.

Kaivopuistossa vietetyssä puistojuhlassa kirkon pisteellä, Konttikirkolla, annettiin siunauksia ja jaettiin halauksia.

Yksi halaajista oli Kaarinasta tullut vapaaehtoinen, geronomi Tiiu Uusaho.

– Facebookissa etsittiin vapaaehtoisia halaajia, ja ilmoittauduin. Olen täällä jakamassa hyväksyntää. Osa tulee iloisesti halaamaan, osa liikuttuu.

Teemu Laajasalo: Luontevaa olla mukana

Helsingin piispa Teemu Laajasalo saapui Konttikirkolle hieman myöhässä.

– En meinannut päästä väentungoksesta läpi, kun ihmiset pysäyttivät ja heillä oli asiaa, Laajasalo kertoi.

Hänen mielestään Helsingin piispan osallistuminen Helsinki Prideen on luontevaa.

– Olen aiemminkin Kallion kirkkoherrana ollut Pridessa mukana. Nyt tietysti ensimmäistä kertaa piispana.

Laajasalo sanoo, että historiallisen painolastin vuoksi kirkon on syytä lähettää myönteinen ja kunnioittava viesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen suuntaan.

– Kirkko ei ole kohdellut näitä ihmisiä aina kovinkaan rakkaudellisesti. Vaikka vähemmistöjen tukemisesta on yhteiskunnassa tullut ikään kuin valtavirtaa, on tärkeää, että historiansa vuoksi nimenomaan kirkko on mukana.

Laajasalon mielestä kokonaan toinen asia on kirkon sisäinen keskustelu Prideen osallistumisesta ja laajemmin myös siitä, miten kirkko ratkaisee kysymyksen samaa sukupuolta olevien vihkimisestä.

– Katselin viime viikolla Ylen A-studion keskustelua aiheesta. Olen iloinen, että sen henki oli aivan toinen kuin sen surullisenkuuluisan Ajankohtaisen kakkosen Homoillan yhdeksän vuotta sitten. Yhdessä pääsemme tässä asiassa vielä eteenpäin.

Takkua selvitetään risti kerrallaan

Teemu Laajasalon lisäksi Konttikirkolla oli paikalla myös Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström.

Vikström sanoi tulleensa Pride-juhlaan, koska työntekijät pyysivät.

– Ei minulla ole mitään erityistä agendaa. On kuitenkin tärkeää olla paikalla, keskustella ihmisten kanssa ja kuulla heitä.

Siunauksia ja kirkkaanvärisiä rukousnauhoja Konttikirkolla jakanut pastori Heidi Zitting kertoi, että miltei kaikki rukousnauhaa hakeneet halusivat kysyttäessä myös siunauksen.

Jaettavat rukousnauhat olivat sekaisin ja takussa. Niitä selvitelleet mutisivat, että tässä kirkon sateenkaariasioita selvitetään risti kerrallaan.

Poliisin arvion mukaan Pride-marssille osallistui 80 000 ihmistä. Marssia protestoi ainakin kahdessa kohtaa jalkakäytävällä seissyt, Aito-avioliitto -banderollia pidellyt pieni hiljainen joukko.

Kuvat: Olli Seppälä

Lue myös:

Ex-kansliapäällikkö Jukka Keskitalo: Kirkkohallituksen johtoryhmällä ei ollut valtuuksia päättää Pride-kumppanuudesta

Kirkkohallitus ei linjannut kirkon avioliittokäsitystä – kansliapäällikkö Pekka Huokuna selventää Pride-päätöstä

Piispa Seppo Häkkinen kolumnissa: Priden taustalla vaikuttava ihmiskäsitys on kirkon opetukselle vieras

Konservatiivisten järjestöjen johtajat liittyvät kannanotossa kirkon Pride-kumppanuutta moittivaan rintamaan

Neljä kirkkoherraa tyrmistyi Priden tukemisesta: "Kirkkohallituksen johtoryhmä käveli Raamatun sanan yli"

Esikoislestadiolaisen liikkeen järjestöt koolla juhannuksena – Esikoiset ry lähetti piispoille Pridea kommentoivan kirjeen

Suomen evankelis-luterilainen kirkko virallisesti Helsinki Priden tukijaksi – "Kirkko haluaa elää kaikkien lähimmäistemme rinnalla"

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.