Kolumni: Demokratia vaatii moraaliltaan vahvoja johtajia

Seppo Kääriäinen. Kuva: Jukka Granström

Valehtelu politiikassa ja muutenkin on ikivanha juttu. Aina on valehdeltu enemmän tai vähemmän omaksi eduksi ja toisten vahingoksi.

Ikävän asian voi sanoa lievemminkin: ei valehdella, mutta ei puhuta tottakaan. Tai puhutaan "muunneltua totuutta".

Enkä tarkoita nyt Yhdysvaltain presidentinvaaleja tai Suomen politiikkaa, vaan puhun yleisesti.

Valehtelu ja totuuden kiertäminen rämettävät poliittista kulttuuria ja tekevät politiikasta vastenmielisen. Aikaamme luonnehditaan totuudenjälkeiseksi. Faktantarkistajat tsekkaavat vaalien alla johtopaikoille pyrkivien puheiden totuudenperäisyyttä. Paljastuu, että valetta suolletaan kampanjoissa yllättävänkin sakeasti. No, kyllähän se rehellinen puhe on vielä päällimmäisenä.

Kun kysytään totuuden perään, vastaväitteeksi sanotaan, että ei ole yhtä totuutta ja että totuus on suhteellista. Samasta ilmiöstä voidaan esittää totuutena toisistaan paljonkin poikkeavia tietoja.

Ja jos tosiasioista päästäisiinkin yksimielisyyteen, niistä tehdään toisistaan kaukana olevia johtopäätöksiä. Kun arvot ja intressit ovat kompassina, tiet luonnollisesti erkanevat.

Demokratia hapertuu sisältä, jos olemme siirtymässä valheen pahoin värjäämään politiikkaan. Se ei ole erityisen vahvoilla muutenkaan, kun katsoo maailmalle ja Eurooppaankin.

***

Pohjoismaissa on uskottu ja uskotaan demokratiaan ja rehellisiin vaaleihin hyvinvointi- ja oikeusvaltion perustana. Demokratia ja hyvinvointi elävät käsi kädessä. Demokratia pärjää diktaatuureja vastaan saavutuksillaan ja yleisellä uskottavuudellaan.

Ei demokratia heikoilla ole, jos niin haluamme. Ei anneta demokratian rämettyä. Siis, mitä?

Demokratia kestää, kun julkisen vallankäytön ja vaalien pelisäännöt ovat oikeudenmukaiset ja läpinäkyvät ja kun niistä vallitsee kiistattomasti yhteinen käsitys kansan keskuudessa ja puolueiden välillä.

Median vastuulla on paljon. Puolueettoman kriittisen median on toimittava vallan ärhäkkänä vahtikoirana valheiden ja väärien tietojen paljastamisessa. Tällä on merkitystä kuitenkin vain, jos mediaan voi luottaa.

Kriittinen kansalainen on demokratian lukko. Valveutunutta, valpasta ja historiaakin tuntevaa kansalaista on vaikea harhauttaa. Koululla on keskeinen tehtävä kasvattaa suomalaisia lähdekriittisyyteen jo pienestä pitäen. Senkin takia historian opetusta ei saa vähentää.

Se on vaan niin, että demokratia vaatii moraaliltaan vahvoja johtajia – sellaisia, jotka asettavat yhteisen edun henkilökohtaisen aseman edelle.

Seppo Kääriäinen

Kirjoittaja on ministeri. Kolumni on julkaistu 13.11. ilmestyneessä Kotimaa-lehdessä.

Lue Seppo Kääriäisen muita kolumneja:

Kolumni: Suomi tarvitsee metsärauhaa

Kolumni: Voittamaan läksin ja häviö tuli – mutta aikaa myöten se kääntyi voitoksi

Kolumni: Historiaa ei voi poistaa, mutta sen kanssa voi elää – yhdessäkin

Kolumni: Maailmanlaajuisia yllätyksiä iskee elämäämme vastakin

Kolumni: Suurten kriisien keskellä kannattaa puhua totta mutta rohkaista

Kolumni: Kansakunta tarvitsee sopimisen taitoja ja tahtoa

Kolumni: Kritiikki on eri asia kuin mälvääminen