Kolumni: Enkeleistä puhuessaan pappi alkaa miettiä tulkintaongelmia

Enkeli hautausmaalla, 2019

Mitä haluaisin kertoa enkeleistä? Tätä mietin ollessani seurakunnan viestintäpappina, kun tehtäväksi tuli mikkelinpäivän perhemessut ja piti kuvittaa aihetta nettiin ja infotaululle. Lapsia sekä söpöjä, pulleita enkeleitä, oli tietenkin ensimmäinen ajatus, koska mikkelinpäivä nykyään mielletään lasten päiväksi ja lapsille kuuluu tarjoilla söpöyttä – havahtukoot sitten aikuisina maailman karuuteen.

Kiiltokuvaenkeleitä ja amor-patsaita selatessani muistin kuitenkin fantasianteologin ja enkelikirjailijan Esko Miettisen tulisen mielipiteen mikkelinpäivästä. Miettisen mielestä mikkelinpäivä on nimenomaan enkelien päivä, kuten se historiallisesti on ollut. Silloin kuuluu muistella väkevää ja hurjaa arkkienkeli Mikaelia, jossa söpöyttä ja pulleutta ei näy.

Minua ovat aina kiehtoneet ne Raamatun kuvaukset, joissa ihminen kohtaa enkelin. Ne ovat outoja tilanteita, kuten nyt vaikkapa se, missä Abraham näkee kolmen miehen lähestyvän telttaansa. Puhutaan miehistä, mutta jostain syystä Abraham tajuaa, ettei kyse ole ihmisistä. Tekstikatkelman tunnelma on salaperäinen, täynnä merkityksiä. Suorastaan on pakko ihailla sen aikoinaan toimittanutta kirjuria.

Toisinaan enkeli on ”hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi”, kuten Jeesuksen haudalla Matteuksen evankeliumin mukaan. Usein enkeleihin kuvauksissa liittyy häikäisevä valo. Samalla ilmestykset ovat pelottavia, ja enkeli aloittaakin keskustelun lausahtamalla: ”Älä pelkää!”

Näiden kuvausten perusteella voi ymmärtää Jeesuksen päivän evankeliumissa esittämää uhkausta: Ei pidä halveksia lapsia, sillä heillä on enkeleitä (Matt. 18:10)! Turmelepa viaton lapsi, niin saat kimppuusi leimuavaa miekkaa heiluttavan enkelin – et pikkuista nuolia reiteen sinkauttelevaa pulleroa!

Enkeleistä puhuminen mikkelinpäivänä nimenomaan lapsille on toki luontevaa, koska aikuiselle nykyluterilaiselle enkeleihin suhtautuminen voi olla ongelmallisempaa. Enkeleistä puhuessaan pappi alkaa miettiä tulkintaongelmia. Jos lapsilla on suojelusenkeli, missä se on kun lapselle sattuu jotakin? Ei pidä siis luvata liikoja. Yliluonnollisista asioista puhuessaan luterilainen on muutenkin mieluummin vaitelias kuin innoissaan.

Sitä voi kuitenkin kysyä, pitääkö lapsille kaiken olla söpöä? Voisiko olla vähän hurjempaa? Jäisikö siitä kirkko mieleen jännempänä? Aika makeaahan se olisi ajatella, että miekkasoturi vartioi pihaleikkejäni. Sitä olisi tavallaan osa fantasiaseikkailua. Niin kuin Tarussa sormusten herrasta.

Julkaistu Kotimaassa 26.9.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Enkeli-innostusta tutkinut professori: "Enkelit koetaan ystäviksi, joille voi kertoa kaiken"

Kommentti: Enkelit ovat ensisijaisesti aikuisten päänsärky

Arvio: Enkelit ovat juutalaisuuden perintöä kristinuskolle